vane.jpg (302 bytes)

nettiuutiset.gif (1414 bytes)

Metallin vähemmistö kaatoi TEAMin

Riku Aalto pettynyt

Metalli hylkäsi TEAMin ylimääräisessä liittokokouksessaan 3.6. Tampereella. Foto. JANNE RUOTSALAINEN  "Ei tässä ilkeä mennä työpaikalle takaisin, kun jäsenten ääntä ei kuultu." Tällaisia arvioita kuuli useampiakin Metalliliiton liittokokouksen äänestyksen jälkeen. Selittämistä on työpaikoilla, kuinka on mahdollista, että häntä heiluttaa koiraa.

TEAMiin liittymisen puolesta äänesti 306, liittymistä vastusti 179 ja yksi äänesti tyhjää. Äänestystuloksen mukaan Metalliliitto olisi voinut liittyä TEAMiin, sillä enemmistö kannatti liittymistä. Kuitenkaan liiton lopettamiseen tarvittavaa kolmea neljäsosaa äänistä ei tullut.

Menettelytapavaliokunta teki äänestyksen jälkeen vielä yksimielisen esityksen, jolla haluttiin leikata siivet myöhemmiltä spekuloinneilta. Yhdistämispäätös voidaan tehdä yksinkertaisella äänten enemmistöllä, mutta toisessa äänestyksessä haluttiin varmistaa, onko purkukokouksen koolle kutsumiselle riittäviä edellytyksiä. 181 mielestä lopettamiskokouksen koollekutsumiselle ei ole edellytyksiä ja näin ei kertynyt tarvittavaa kolmen neljäsosan enemmistöä. Metalliliitto päätti siis vetäytyä TEAM-hankkeesta, mutta samalla liittokokous ilmaisi valmiutensa yhteistyöhön teollisuuden ammattiliittojen kanssa sekä kehottaa liittotoimikuntaa selvittämään malleja, joilla teollisuudessa työskentelevien edunvalvontaa voidaan yhteisesti tehostaa.

Metalliliitto on ollut yksimielisesti valmistelemassa TEAMia, mutta viime metreillä vasemmistoliittolaisten ryhmä äänesti ensin liittotoimikunnassa ja nyt liittokokouksessa TEAMiin menoa vastaan. Irtautumista ovat ajaneet voimakkaimmin ryhmän entiset taistolaiset.

Puheenvuoroissa selitettiin TEAMin muuttuneen liian paljon Sähköliiton irtauduttua hankkeesta. Demarien puheenvuoroissa taas ihmeteltiin, kuinka jäsenten yli voidaan kävellä, vaikka jäsenäänestyksen moraalisesta sitovuudesta oli selvästi sovittu. Moni kummeksui myös, että päättävätkö sähköliittolaiset Metalliliitossa.

Kemianliiton valtuusto tekee omat johtopäätöksensä TEAMin jatkosta torstaina alkavassa kokouksessa. Eräiden arvioiden mukaan jo TEAMin hyväksyneet liitot eivät olisi perustamassa tynkäTEAMia, mutta uusien yhteistyökuvioiden etsintä kuitenkin alkaa. Varmaankin melko nopealla aikavälillä katsotaan, olisiko mukaan tulossa muitakin liittoja.

TEAMiin liittymisestä ovat jo päättäneet Viestintäliitto, Puuliitto ja Rautatieläisten liitto, joissa on yhteensä 80 000 jäsentä. Jos tähän lasketaan vielä kemianliittolaiset, niin tynkäTEAMin jäsenmäärä olisi 126 000. Metalliliitossa on 167 000 jäsentä.

Aino Pietarinen

 

Metallin liittokokoussivuille

Palkkatyöläisen team-juttuja
Kemianliiton valtuutetut pettyivät TEAMin kaatumiseen

Viestintäliitosta TEAMiksi tai sitten ei…
Puuliitto TEAMiin sopuisasti
Rautatieläiset tyrmäsivät VR:n henkilöstöpolitiikan
TEAMin aloitus siirtyy
Teamin jatko varmistui
"Yhdistyminen on vastuunkantoa"
Team-hanke

 


Riku Aalto pettynyt Metallin hylkäävään TEAMpäätökseen. Foto: PATRIK LINDSTRÖMRiku Aalto pettynyt

  Puheenjohtaja Riku Aalto ilmaisi syvän pettymyksensä siitä, että Metallin on vasemmistoryhmän vastustuksen vuoksi hylättävä TEAM-hanke.

- Yritimme uudistua edunvalvontaa yhteistyön ja kompromissien kautta, mutta vähemmistöryhmä päätti tuhota viime hetkellä monivuotisen työn. Aalto muistutti myös, että paluuta tilanteeseen, josta TEAMin valmistelu alkoi, ei ole.

- Aivan ensimmäiseksi on keksittävä keinot, millä palautamme jäsenten luottamuksen liittoon, joka ei kunnioita edes jäsenäänestyksen tulosta, puheenjohtaja korosti loppupuheessaan.

Kehityksen suunta on Aallon mukaan selvä. Teollisuuden työntekijät, joihin myös Metallin jäsenet kuuluvat, tarvitsevat voimakkaampaa ja monipuolisempaa edunvalvontaa.

Aalto arvioi, että asiaan vaikuttivat poliittiset asiat. Selitykseksi annettu Sähköliiton poisjääminen on Aallon mukaan selitystä.

Liiton sihteeri Matti Mäkelä (vas) torjuu puoluepoliittiset valtapyrkimykset.

AP

 

Palkkatyöläinen/Nettiuutinen 3/09  3.6.2009

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullejutun alkuun

harpalk.gif (881 bytes)