Miljoona kunnantyöntekijää järjesti keskikesällä päivän yleislakon, ja lisää on luvassa. Kuntaväki ei ole lähtenyt moiselle sotaretkelle sitten 70-luvun lopun ns. tyytymättömyyden talven, jolloin kuntalakko käytännöllisesti katsoen kukisti työväenpuolueen hallituksen ja toi valtaan Margaret Thatcherin pariksikymmeneksi seuraavaksi vuodeksi.

Rautatieläiset puolestaan ovat järjestänyt Lontoossa jatkuvia päivän metrolakkoja vastustaakseen maanalaisen osittaista yksityistämistä, jonka liitto uskoo uhkaavan jäsentensä ja matkustajien turvallisuutta.

Ammattiliitot ovat saaneet tarpeekseen siitä, että niitä kohdellaan köyhinä hävettävinä sukulaisina, vaikka ne ovat työväenpuolueen suurimmat rahoittajat. Moni liitto alkaa jo kysellä, mitä vastinetta se saa rahalleen.

Totta on, että Blairin hallitus on lieventänyt Thatcherin työlakeja ja anastanut työnantajalta oikeuden estää ammattiliittoja edustamasta työntekijöitä tes-neuvotteluissa. Monia muitakin myönnytyksiä on työväenpuolueen hallitus tehnyt ja allekirjoittanut mm. Maastrichtin sopimuksen sosiaaliset pykälät.

Kuntien väki palkkakuopassa

Mutta yhä vielä brittityöntekijöitä kammitsoivat kovemmat työlait kuin muiden EU-maiden työkansaa. Blair on viime aikoina myös liittoutunut kahden EU:n oikeistohallituksen Italian Berlusconin ja Espanjan Aznarin kanssa estääkseen työntekijöiden uusien oikeuksien kehittämisen EU:ssa.

Kuntaväki on saaneet nähdä, että rahaa syydetään vihdoin julkisiin palveluihin. Mutta kunnantyöntekijät eivät siitä paljon kostu. Heille tarjotaan kolmen prosentin palkankorotusta inflaation nousua korvaamaan, vaikka monen ryhmän tulot keskipalkkaan verrattuna ovat nyt paljon pienemmät kuin tyytymättömyyden talven aikaan.

Varsinkin yksityistettyjen kuntapalvelujen leivissä työskentelevillä on kovaa, monella on puolta pienemmät palkat kuin keskitason palkansaajalla, ehkä noin 15 000 euroa vuodessa.

Kahdellakaan tuollaisella palkalla ei nykyään pääse asuntoon kiinni varsinkaan Lontoossa tai Etelä-Englannissa, missä hinnat ovat nousseet pilviin. Kaupungin vuokra-asunnon saaminen on kiven takana: ne ovat vähissä konservatiivien aloittaman asuntojen yksityistämisen takia, mitä työväenpuolue ei näihin aikoihin asti ole rohjennut kyseenalaistaa.

Yksityisen sektorin suurinta liittoa Amicusta hiertää erityisesti yksityisten yritysten eläkejärjestelmien romahdus, kun yksityinen työnantaja toisensa jälkeen livahtaa eläketakuista. Vain julkisella sektorillahan eläkkeet ovat lakisääteiset tässä maassa.

"Toinen jalka thatcherismissa"

Tietenkään kukaan ay-liikkeessä ei halua konservatiivien paluuta valtaan, ja Derek Simpsonkin kuuluu nykyään työväenpuolueeseen. Mutta työntekijöiden levottomuus ja uudet vaatimukset saattavat Blairin hallituksen pinteeseen. Työväenpuolueen kukkaro ammottaa tyhjyyttään viime vaalien jälkeen. Pääministeri tarvitsee myös julkisen sektorin työntekijöiden yhteistyötä julkisten palvelujen parantamiseen ennen ensi vaaleja. Jos nämä vaativat kovia palkankorotuksia, leijonan osa veronkorotuksilla nostetuista varoista menee niihin eikä itse palveluihin.

Monet työväenpuolueen jäsenet ja vasemmistolaisemmat mediakommentaattorit ovat kuitenkin sitä mieltä, että Blairin toinen jalka on jäänyt liian pitkäksi aikaa thatcherismiin, ja että hän on menettänyt kosketuksensa paitsi ay-liikkeeseen myös yleiseen mielipiteeseen.

Yleinen mielipide ei enää karsastele ammattiyhdistyksiä eikä pidä niiden palkkavaatimuksia kohtuuttomina. Pikemminkin se kauhistelee yritysjohdon optio- ja bonushurjasteluja. Blair tuntuu vieläkin kuuntelevan enemmän yritysjohtoa kuin ay-liikettä, valittavat työntekijät.

Mutta yleinen mielipide ei ainakaan enää usko, että yritysjohto aina tietää, mitä se tekee, että markkinoiden saneluun pitäisi alistua kuin vääjäämättömään kohtaloon. Rautateiden yksityistämiskatastrofin jälkeen britit eivät enää liioin usko, että yksityinen on aina julkista tehokkaampaa.

Uuteen korporatismiin

Työväenpuolueessa monet myöntävät jo uuden yhteiskuntasopimuksen tarpeen hallituksen ja ay-liikkeen välille. Jotkut toivovat jopa paluuta korporatismiin, vaikka tulopolitiikka sortui juuri tuohon tyytymättömyyden talveen 70-luvun lopussa. Mutta uuden korporatismin pitäisi sitä puoltavien mielestä olla erilaista kuin 70-luvulla. Sen pitäisi keskittyä pienipalkkaisten asiaan eikä yrittää valtakunnallisia yleispalkkasopimuksia. Sen pitäisi kammitsoida johdon palkka- ja bonusliioittelua. Mutta toisaalta sen on aika myöntää, että myös parempipalkkaisilla on oikeus vapaa-aikaan ja perhe-elämään.

Lisäksi korporatismin avulla voitaisiin yrittää ratkaista asuntokysymys, liikennekysymys ja muita kipeitä sosiaalisia ongelmia. Britannian korporatismin ongelmana on ollut, että keskusjohdolla ei ole täällä ollut samaa valtaa vaikuttaa jäsenliittojen toimintaan kuin pienissä maissa ja Saksassa. Tällaisen uudenlaisen korporatismin hyväksyisi kenttäkin kuitenkin varmaan mukisematta, uuskorporatismin puoltajat uskovat.

Eeva Lennon
Lontoo