Näillä kolmella tutkimuksella on selvät yhtymäkohtansa ja ne todistavat samaan huonoon suuntaan. Niihin kytkeytyy myös laaja kirjo muita, enimmäkseen ankeita terveys- ja perhepoliittisia selvityksiä, joista useimmat liittyvät valitettavasti työntekoon.

Työpaikkansa säilyttäneiden kannalta tämä vuosikymmen ei taloudellisesti ole ollut aivan mahdotonta aikaa. Sen sijaan olot työpaikoilla ovat kurjistumistaan kurjistuneet.

SAK:n tutkimuksessa kaksi kolmesta näki työnantajien koventaneen otteitaan viime vuosina eikä enää juuri arvostavan palkollisiaan. Myös vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ovat selvästi kaventuneet ja pakkotahtinen punnerrus lisääntynyt. Suuressa paineessa työskentelee 40 prosenttia ja toistotyön määrä on kasvanut. Epätyyppiset työt ja työajat lisääntyvät.

Työnantajien väljähtynyt sidos ja arvostus työntekijöitä kohtaan tulee korostuneesti esiin myös työministeriön tutkimuksessa. Palkollisten usko työnantajien ja -tekijöiden yhteiseen veneeseen on 2000-luvulla selvästi hiipunut.

Ministeriön paperin ehkä synkin luku syntyy siitä, kun kolmannes palkansaajista näkee työnteossa entistä vähemmän mieltä. Jos tätä kokemusta ei saada heikennettyä, siitä ei hyvää tuottavuudelle, pitemmille työurille ja työllisyysasteelle seuraa.

Että näreet ovat näin suomalaisessa työelämässä, sen todistavat ehkä tahtomattaan myös työnantajat. Elinkeinoelämän EK:n tuoreissa työmarkkinalinjauksissa suunnilleen kaikkea sitä, mikä nyt aiheuttaa sorvin ääressä nyrkin heristelyä ja pahoinvointia, halutaan vain lisää. EK esiintyy työelämässä ainoan oikean tien kulkijana kuin Iiro Viinanen lamavuosien leikkauspolitiikassaan.