Meillä on ihan hyvät edellytykset kaupungin elinkeinoelämän
kehittämiseen. Luottavaisena hän luettelee Haminan etuja:
Olemme hyvässä paikassa Venäjän lähialueella, meillä
on hyvä satama ja hyvät rautatieyhteydet.
Kaupunki sukeltaa syvälle
Jäljellä on enää jälkihoito. Paperikoneet ajettiin alas tammikuussa. Vielä
työssä oleva henkilökunta kävelee hiljaisuuden vallitessa ympäriinsä autiolla
tehtaalla ja odottaa viimeistä työpäiväänsä, jolloin 450 työpaikkaa katoaa savuna
ilmaan.
Stora Enson Summan paperitehtaan työsuojeluvaltuutettuna Pentti Hämäläinen tapaa
kaikki ne, jotka menettävät työpaikkansa ja kulkevat kohti epävarmaa tulevaisuutta.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajana hän kohtaa kaupungin taloudelle aiheutuvat
seurannaisvaikutukset. Paperiteollisuuden kapasiteetin vähentäminen koettelee kaupunkia
ankarasti. Ensin lopetettiin Voikkaan tehdas ja nyt Summa.
Seudulta on jo kadonnut tuotantoa miljoona tonnia ja toinen miljoona tonnia on
nyt menossa.
Se koettelee kaupungin satamaa, joka on suurelta osin keskittynyt paperinkuljetuksiin.
Ja se koettelee kaupungin taloutta, joka on miinuksella jo tänä vuonna. Ensi vuonna
sukelletaan vielä syvemmälle. Verotulot putoavat 56 miljoonalla eurolla. 23
miljoonan euron vuotuinen säästöohjelma on pakon sanelema. Joten samaan aikaan kun
Hämäläinen työssään siivoaa Stora Enson irtisanomisten jälkiä, hän joutuu
kunnallispoliitikkona nuijimaan pöytään päätöksiä kaupungin henkilöstön
lomautuksista.
Se ei ole mikään ratkaisu, mutta antaa hiukan hengähdysaikaa.
Meidän on pystyttävä luomaan viisisataa uutta työpaikkaa, jottei talous
lamaannu. Mutta mihinkään "liimapalkkitemppuun" me emme tyydy, sanoo
Hämäläinen Kemijärveen viitaten. Seudulla on jo liimapalkkitehdas. Hän on lujasti
vakuuttunut siitä, että näin kaupunki selviytyy.
Meillä on hyvä elinkeino-ohjelma ja pystymme tarjoamaan katoavan teollisuuden
tilalle tänne asettuville uusille yritykselle erinomaisia mahdollisuuksia.
Valtion tultava hätiin
Hamina on tähän saakka ollut nettomaksaja, siis maksanut valtion kassaan enemmän
kuin saanut sieltä tukea. Nyt Hämäläinen odottaa, että hallitus kantaa vastuunsa ja
tulee kaupunkia vastaan. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan tippunut kuin kauniita lupauksia.
Ministeri Liisa Hyssälä kävi täällä ja lupasi meille maat ja
mannut. Mutta mitään tuloksia ei vielä ole näkynyt.
Mitä tapahtuu suurelle tahdashallille, jossa paperikoneet jo ovat hiljentyneet, on
avoin kysymys. Hämäläinen elättelee kuitenkin hiljaista toivoa, että siellä joskus
vielä valmistettaisiin paperia. Mutta epätodennäköistä se on. Stora Enso ei myy
laitteistoja kilpailevalle yritykselle.
Kiinteistö saattaisi sen sijaan sopia kemianteollisuuden tarpeisiin, hän
toteaa. Teollisuuden alasajo on raskasta niille, jotka joutuvat kärsimään. Moni on
kääntynyt työsuojelun puoleen apua saadakseen.
Olemme pystyneet tarjoamaan ammattiapua kaikille sitä tarvinneille. Seurakunta
on tullut hätiin mallikelpoisesti. Viimesyksyisen lopettamispäätöksen jälkeen
seurakunnasta on käyty täällä kaksi kertaa viikossa. Myös yövuorojen aikana. Siitä
on ollut paljon apua. Työsuojelun kautta olemme pystyneet järjestämään myös
psykologin apua niille, jotka ovat sellaista toivoneet.
Hans Jern