vane.jpg (302 bytes)

Pirullista pinnistystä

Vancouverissa on kisattu. Hirveitä hiihtäjiä on saatu ihastella ja ihmetellä televisioruudun täydeltä. Laiskanpulskea kuntosivakoija katsoo kauhulla, miten armotonta vauhtia maailman parhaat kipittävät tainnuttavaa ylämäkeä ja tyhjentävät loppusuoralla viimeisetkin voimanrippeet lihaksistaan.

Joku onneton kaatua kupsahtaa jo matkalla ja menettää pelin, mutta voittajatkin näyttävät kellahtavan heti maaliviivan yli kurotettuaan.

Lumella lojuu jäntevää jätkää rytönä, jota avustajat sitten siivoavat sivuun, peittelevät nääntyneet kisailijat palelemasta ja ohjaavat osan seuraavaan ponnistukseen. Virtsanäyte näetsen olisi tiristettävä testaajien tutkittavaksi.

Maallikko tulee kummastelleeksi, mistä ihmeestä. Mehut ovat jääneet matkalle, paita on hiestä litimärkä, eikä tiukaksi viritetystä elimistöstä luulisi ylimääräistä nestettä heltiävän vaikka puristimeen panisi.

Tätä viimeistä pinnistystä ei urheilun ystävä pääse seuraamaan. Hiihtosankari on yksin, mitä nyt valvoja kuikuilee seutuvilla. Eivät liehu siniristiliput. Ei ole kansan kannustusta, ei yrittämään yllyttävän katsomon kohinaa.

Siinäpä urheilusankari kiskoo keltaista jaffaa litran toisensa perään, jos edes sekään on sallittua. Ja odottaa, odottaa.

Mitenkä tämä huippusuorituksen vaihe on otettu huomioon valmennuksessa? Onko erityisiä harjoitteita, jotka auttaisivat selviytymään urakasta hyvissä ajoin ennen palkintojen jakoa, vai onko tämä osuus jätetty vallan vain luontoäidin hoteisiin?

Pieniä vihjeitä on kertynyt siitä, että ainakin kaikkein valveutuneimmat valmentajat sisällyttävät tiristämisen jo nappulaikäisten harjoitusohjelmaan.

Mistäpä näitä vihjeitä muualta saisi kuin tekopaikalta.

Oli hiihtolomakausi, suksiarkku joka toisen auton katolla. Oli vilkkaan huoltamon miestenhuone.

Viereisessä kopperossa vietettiin tiukkaa valmennustuokiota. Äänestä päätellen koulutettavana oli kovin pieni mieshenkilö, kouluttajana arvattavasti pojan isä.

"No yritä nyt vaan, kyllä se sieltä tulee!"

"Mut kun mua ei pissitä yhtään."

Ja nyyh nyyh. Hätä on, mutta ei sitä oikeata lajia.

"Me ei kuule lähdetä tästä ennen kun sulta tulee. Kohta sulla kumminkin on taas hätä, ja mehän ei enää mihinkään pysähdellä. Purista nyt vaan!"

Joku koputteli jo ovelle, niin että tilanteen edistyminen jäi seuraamatta.

Eteenpäin ajellessa tuli ajatelleeksi, että mikä mahtaisi olla tämänkin valmennuksen vaikutus, jos pienestä hiihtolomalaisesta sukeutuisi aikamiehen mittoihin ehdittyään kovakin kansainvälinen kilpailija.

Hujauttaako hän kupin täyteen tuosta vaan, yhdellä pyörähdyksellä, vai iskeekö neuroottinen täysumpi, joka pysäyttää koko testausruletin? Olisiko kilpaura peräti jätettävä kesken? Iskeekö vielä impotenssikin kesken kukkeimman miehuuden?

Kukapa tietää. Se kyllä on tunnettua ja tunnustettua, että turhan monia lahjakkuuksia on tässäkin maassa pilattu liian varhain aloitetulla ja liian kunnianhimoisella valmennuksella.

Simo Hämäläinen

 

Palkkatyöläinen 3.3.2010 nro 2/10

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullejutun alkuun

harpalk.gif (881 bytes)