Vancouverissa on kisattu. Hirveitä hiihtäjiä on saatu
ihastella ja ihmetellä televisioruudun täydeltä. Laiskanpulskea kuntosivakoija katsoo
kauhulla, miten armotonta vauhtia maailman parhaat kipittävät tainnuttavaa ylämäkeä
ja tyhjentävät loppusuoralla viimeisetkin voimanrippeet lihaksistaan.
Joku onneton kaatua kupsahtaa jo matkalla ja menettää pelin, mutta voittajatkin
näyttävät kellahtavan heti maaliviivan yli kurotettuaan.
Lumella lojuu jäntevää jätkää rytönä, jota avustajat sitten siivoavat sivuun,
peittelevät nääntyneet kisailijat palelemasta ja ohjaavat osan seuraavaan
ponnistukseen. Virtsanäyte näetsen olisi tiristettävä testaajien tutkittavaksi.
Maallikko tulee kummastelleeksi, mistä ihmeestä. Mehut ovat jääneet matkalle, paita
on hiestä litimärkä, eikä tiukaksi viritetystä elimistöstä luulisi ylimääräistä
nestettä heltiävän vaikka puristimeen panisi.
Tätä viimeistä pinnistystä ei urheilun ystävä pääse seuraamaan. Hiihtosankari
on yksin, mitä nyt valvoja kuikuilee seutuvilla. Eivät liehu siniristiliput. Ei ole
kansan kannustusta, ei yrittämään yllyttävän katsomon kohinaa.
Siinäpä urheilusankari kiskoo keltaista jaffaa litran toisensa perään, jos edes
sekään on sallittua. Ja odottaa, odottaa.
Mitenkä tämä huippusuorituksen vaihe on otettu huomioon valmennuksessa? Onko
erityisiä harjoitteita, jotka auttaisivat selviytymään urakasta hyvissä ajoin ennen
palkintojen jakoa, vai onko tämä osuus jätetty vallan vain luontoäidin hoteisiin?
Pieniä vihjeitä on kertynyt siitä, että ainakin kaikkein valveutuneimmat
valmentajat sisällyttävät tiristämisen jo nappulaikäisten harjoitusohjelmaan.
Mistäpä näitä vihjeitä muualta saisi kuin tekopaikalta.
Oli hiihtolomakausi, suksiarkku joka toisen auton katolla. Oli vilkkaan huoltamon
miestenhuone.
Viereisessä kopperossa vietettiin tiukkaa valmennustuokiota. Äänestä päätellen
koulutettavana oli kovin pieni mieshenkilö, kouluttajana arvattavasti pojan isä
"No yritä nyt vaan, kyllä se sieltä tulee!"
"Mut kun mua ei pissitä yhtään."
Ja nyyh nyyh. Hätä on, mutta ei sitä oikeata lajia.
"Me ei kuule lähdetä tästä ennen kun sulta tulee. Kohta sulla kumminkin on
taas hätä, ja mehän ei enää mihinkään pysähdellä. Purista nyt vaan!"
Joku koputteli jo ovelle, niin että tilanteen edistyminen jäi seuraamatta.
Eteenpäin ajellessa tuli ajatelleeksi, että mikä mahtaisi olla tämänkin
valmennuksen vaikutus, jos pienestä hiihtolomalaisesta sukeutuisi aikamiehen mittoihin
ehdittyään kovakin kansainvälinen kilpailija.
Hujauttaako hän kupin täyteen tuosta vaan, yhdellä pyörähdyksellä, vai iskeekö
neuroottinen täysumpi, joka pysäyttää koko testausruletin? Olisiko kilpaura peräti
jätettävä kesken? Iskeekö vielä impotenssikin kesken kukkeimman miehuuden?
Kukapa tietää. Se kyllä on tunnettua ja tunnustettua, että turhan monia
lahjakkuuksia on tässäkin maassa pilattu liian varhain aloitetulla ja liian
kunnianhimoisella valmennuksella.