– Ensimmäisen ay-tilaisuuteni muistan hyvin. Se oli Keuruun lomahotellilla keväällä 1974. Siellä oli väkeä ja esittäydyin olevani Metalliliitosta. Tämäpä sattui olemaan silloinen työnantajaliiton ja työntekijäliitto oli Metallityöväen liitto. Siinä jouduin naureskelujen ja pilkan kohteeksi. Se oli kova paikka ensikertalaiselle. Ajattelin, että näinkö pikkusieluista väkeä täällä on? Ei ay-liikkeessä ihan vierasta ole vieläkin nöyryyttää knoppologialla. Tästä en pidä ollenkaan, Timo Vallittu toteaa ja nauraa perään, että tiedä häntä, olisiko se ollut ay-liikkeen etu, että hän olisi lyönyt hanskat tiskiin.

Ei vielä viimeinen fuusio

TEAMin puheenjohtaja Timo Vallittu povaa, ettei vuodenvaihteessa tapahtunut Viestintäliiton ja Kemianliiton yhdistyminen ole vielä viimeinen sana liittofuusioiden tiellä.

– Vielä yhdentymisiä tapahtuu, eikä olisi ihme, jos tapahtuisi keskusjärjestöjenkin yhdentymisiä. Järjestörakenteet ovat olleet muutoksessa useita vuosia ja muuttuvat edelleen, ennustaa Vallittu.

Ison TEAMin peruuntuminen oli poliittinen ratkaisu. Vallitun mukaan sillä olisi kuitenkin ratkaistu esimerkiksi Sähköliiton ja Metalliliiton välisiä liittorajakiistoja. Jos joku sopimusala siirtyy liiton sisällä sektorilta toiselle, niin ei se ole niin iso juttu.

Kun ison TEAMin kariutuminen selvisi, niin pari päivää sen jälkeen Viestintäliitto ehdotti yhteistyömahdollisuuksien selvittämistä nopealla aikataululla. Tämä liitto syntyi Vallitun mukaan melko kivuttomasti. Liitot ovat taloudellisesti ja poliittisesti hyvin samanlaisia. Lisäksi liitoilla oli jo yhteinen työttömyyskassan johtaja. Liitoilla ei ole ollut rajariitoja ja painon ja paperin kohtalonyhteys yhdistää niitä. Niinpä päätökset syntyivätkin nopeasti kesälomien jälkeen ja molempien liittojen hallinnot hyväksyivät sen ilman soraääniä.

Liittoyhdistymisissä on nyt Vallitun mukaan väliaikainen suvantovaihe, sillä monet liitot tekevät seuraavia päätöksiään vasta vuosien 2011 ja 2012 liittokokouksissa. Vallittu katselee hieman Paperiliiton suuntaan, sinnekin olisi kemialla ja painoalalla luontaisia yhteyksiä.

– Paperiala olisi luonteva kumppani, koska esimerkiksi muualla Euroopassa alojen työntekijät kuuluvat samaan liittoon. Meillä ei nyt kuitenkaan ole aikomusta olla aktiivisia. Jos muilla liitoilla on halua, meihin voi olla yhteydessä, sanoo Vallittu.

Voimakas ammatti-identiteetti

Teollisuusalojen ammattiliittoon kuuluu nyt monia aloja, joiden työntekijöillä on voimakas ammatti-identiteetti. Jo perinteisesti graafisen alan työntekijät ja suutarit olivat ammattiylpeää väkeä. Lasiteollisuudessa ja öljyteollisuudessa ja monilla muillakin kotimarkkinateollisuuden aloilla on tervettä ammattiylpeyttä.

– Ja voimakas ammatti-identiteetti on vain hyvä asia. Joskus pelättiin, että pienet alat ja ammatit hukkuvat suuriin liittoihin, mutta näin ei ole, kun väki on hyvin tietoinen omasta alastaan ja ylpeä osaamisestaan.

Timo Vallittu on kuitenkin huolissaan, että useita merkittäviä kädentaitoihin perustuvia ammatteja on häviämässä.

Viimeinen kotimainen puku

Kemianliitto on ollut mukana kotimaisuuskampanjoinnissa. Nyt monella alalla alkaa olla sellainen tilanne, että on erittäin vaikeaa ostaa kotimaisia kulutustavaroita. Tekstiiliteollisuuden tilanne on ehkä kaikkein toivottomin. Tuotantoa on siirretty lähialueille, Karjalaan ja Viroon, mutta nyt näyttää Vallitun mukaan siltä, että yhä enemmän vaatteista tuotetaan Aasiassa. Kiina on varmaankin suurimpia tekstiiliteollisuuden tuottajista.

– Minulla on viimeinen Turon puku. Tarkemmin sanottuna toiseksi viimeinen Suomessa tehty miestenpuku, viimeinen jäi vitriiniin. Se on hieno puku, Vallittu sanoo äänessä haikeutta.

– Miesten pukuja ei Suomessa enää tehdä. Naisia vaatettaa vielä Virke ja Nanso. Lasipullojen valmistu on loppunut, eikä Nokian kumisaappaitakaan enää tehdä Suomessa. Surullisinta mielestäni on se, että kun tällainen tuotanto loppuu, niin koskaan ei valmistus enää palaa Suomeen.

Kertakäyttökulttuuri jyllää

Timo Vallittu muistelee lapsuuttaan, jolloin oli tärkeää, että vaatteet olivat kestäviä, ryhdikkäitä ja hyvälaatuisia. Nyt kuluttaja tyytyy kertakäyttökulttuuriin. Jos t-paidan saa kolmella eurolla ja se kutistuu tai menettää värinsä pesussa, niin se heitetään roskiin ja ostetaan uusi. Kohta on sitten Vallitun mukaan maailma täynnä kertakäyttötuotteita.

– Tätä ei ympäristömme kestä. Meidän pitäisi päästä kestävään kulutukseen, mikä olisi hyväksi sekä ympäristölle että työntekijöille. Meillä hukataan ihan hirveästi voimavaroja, jos tuotteet eivät kestä ja niillä on lyhyt käyttöikä.

Jos kuluttajat alkavat enemmälti vaatia laadukkaita ja kestäviä tuotteita, niin Vallittu näkee siinä mahdollisuuden myös suomalaiselle työlle. Ostopäätöksiä tehtäessä pitäisi olla kiinnostunut tuotteen alkuperästä ja tuotanto-olosuhteista.

TIEDÄ TAI ARVAA
TIMO VALLITTU

1. Ensimmäinen kesätyöpaikka
a) Vihasjärven myymälän kauppa-apulainen
b) varastomiehenä Eräjärvellä
c) Mäntän hautausmaalla ruohonleikkaajana

2. Ensimmäinen ammattiliitto
a) Metallityöväen Liitto
b) Kumi- ja Nahkatyöväen liitto
c) Liikeväen liitto

3. Ensimmäinen ay-tehtävä
a) varaluottamusmies
b) ammattiosaston toimikunnan jäsen
c) ammattiosaston nuorisojaoston jäsen

4. Kotitöistä minulle kuuluvat
a) tiskaaminen joko koneella tai ilman
b) paitojen silitys ja lakanoiden mankelointi
c) aikoinaan lasten vienti päivähoitoon, nyt kaupassa käynti

5. Aikatauluistani päättää
a) vaimo
b) sihteeri
c) itse