Suuressa järjestössä oli taloudellisesti järkevää keskittää
tuotehankinnat yhteen paikkaan, josta myös yhdistysten ja yksittäisten jäsenten on
helppo tilata tarvitsemaansa materiaalia. Lisäksi tuotteisiin saatiin näin yhtenäinen
ilme talon graafisen suunnittelijan avulla.
Taloudellisesti kauppa ei ole tuottoisaa, mutta se ei ole järjestössä tärkeintä.
Taloudellista puolta tärkeämpää on se, että olemme
saaneet kentälle paljon liiton materiaalia. Omat tuotteet ovat jäsenille tärkeitä,
toteaa JHL:n verkkokauppavastaava Raija Sinkko.
Verkkokaupan asiakkaita on tutkittu sen verran, että tilaajista yksi kolmasosaa on
yhdistyksiä ja kaksi kolmasosaa yksittäisiä jäseniä. Suosituimpia tuotteita ovat
onnittelukortit, kalenterit ja apukassit sekä perinteiset yhdistystoiminnassa tärkeät
tuotteet kuten kansiot.
JHL käyttää verkkokaupan tuotteitaan myös palkintoina jäsenhankkijoilleen. Uusien
jäsenien hankinnasta saa tiettyä euromäärää vastaavia bonuspisteitä, joilla voi
käydä verkkokaupassa ostoksilla.
Kotimaisia tuotteita ja reilua tuontikauppaa
Eettisyys on ollut mukana kaupan perustamisesta alkaen.
Kun kilpailutimme tavarantoimittajia, heiltä edellytettiin vastuullisen
tuontikaupan periaatteiden noudattamista, kertoo Sinkko kaupan perustamisvaiheista.
Valituilta toimittajilta vaadittiin kirjallinen sitoumus asiasta.
JHL on tehnyt jopa yhden tarkastuskäynnin tavaraa toimittavalle tehtaalle.
Toinen toimialajohtajistamme, joka muutenkin oli matkalla Kaakkois- Aasiassa,
kävi Thaimaassa tarkistamassa toisen niistä tehtaista, joista tuotteita meille tulee,
Sinkko mainitsee. Järjestön pr-lahjat puolestaan ovat kaikki kotimaisia tuotteita.
Myös Palvelualojen Ammattiliitossa PAMissa eettiset arvot ovat tärkeät. Liiton
verkkokauppa on juuri uudistuksen alla, koska tavarantoimittaja vaihdettiin nimenomaan
eettisistä ja ekologisista syistä.
Uusien tuotteiden lähtökohtina ovat kotimaisuus ja reilu kauppa. Myyntiin
tulee muun muassa reilun kaupan puuvillasta valmistettuja tekstiilejä ja Globe Hopen
kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita, kertoo PAMin verkkokaupasta vastaava
viestintälinjan sihteeri Satu Tuppurainen.
Liiton omat tuotteet ovat suosittuja
Kotimaisuutta ja vastuullista tuontia korostetaan myös AKT:ssa. Ripella Oy:n
ylläpitämä liiton verkkopuoti on toiminut reilun vuoden ajan. AKT:n puoti eroaa muista
siinä, että sillä on myös myymälätilat. Puodin tuotteet ovat pääasiassa
kotimaisia, ja mahdollisilta tuontitavaran toimittajilta tarkastetaan eettisten
periaatteiden noudattaminen.
Käytännöllisesti katsoen meillä on kirjalliset sertifikaatit valtaosalta
toimittajistamme, kertoo Erja Lahikainen Ripella Oy:stä. Tuotteiden markkinointi
jäsenlehdessä toimii hyvin, sillä heti lehden ilmestyttyä tilauksia tulee normaalia
enemmän. Monet piipahtavat myös henkilökohtaisesti ostoksilla.
Suosituimpia tuotteita ovat olleet AKT:lle suunnitellut varustekassit, reput ja
eväslaukut sekä pelikortit. Suunnitelmissa on myös ottaa valikoimiin erilaisia
kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita.
Verkkokauppojen lisäksi muutamilla liitoilla on pienimuotoista tuotemyyntiä
jäsenilleen: lähinnä järjestön omalla logolla varustettuja asusteita ja viirejä.
Teatteri- ja Mediatyöntekijät myyvät kirjatorillaan verkossa ammattikirjallisuutta
jäsenhintaan.
Puuliitto suunnittelee verkkokaupan perustamista tämän vuoden aikana.
Tarkoituksena on, että tulevaa verkkokauppaamme pyörittää ulkopuolinen
yhteistyöyritys, kertoo liiton järjestösihteeri Pekka Juusola. Tulemme myös
huomioimaan tavaravalikoimassamme kotimaisuuden sekä eettiset ja ekologiset arvot.
Susanna Patrikainen
kuvat Tuulikki Holopainen
Eettinen foorumi