vane.jpg (302 bytes)

Tietoa on, toteutus tökkii

  On varsin outoa, miten Ahtelan työryhmän raportin tuloksia vähätellään. Näin maallikon näkökulmasta siinä ovat juuri ne asiat, joilla työuria voidaan käytännössä pidentää.

Jos edellisen laman jälkeen pätkätyökierteeseen jäänyt kolmikymppinen sairastuu masennukseen, niin tarjoamalla vakaampia työsuhteita olisi masennusta kenties onnistuttu ehkäisemään. Ja jos pitkällä sairauslomalla olleelle tarjotaan väliaikaisesti kevennettyä työtä ikään kuin portaana normaaliin arkeen, niin sillä estettäisiin eläköityminen ennenaikaisesti.

Myös työterveyshuollon tehostamisella ainakin moni rakennusalan ennen eläkeikää sairauseläkkeelle joutuva työntekijä voisi sinnitellä töissä pidempään. Muutenkin työterveyshuoltoon satsatut rahat tulevat nopeasti takaisin vähentyneinä sairauspäivinä. Ja työterveyshuollon vaikuttavuudestakin on tutkittua tietoa ja laskelmia.

Lisäksi kaikilla työpaikoilla toteutetuilla ikäohjelmilla on käsittääkseni onnistuttu siirtämään eläkkeelle lähdön ikää. Muutenkin koko ajan lisääntyvän stressin keskellä työntekijät kaipaisivat hieman väljyyttä työhönsä. Näistä on tietoa ja tutkimustuloksia yllin kyllin. Miksi ikäohjelmia on vasta harvalla työpaikalla?

Tehokkaampia keinoja kuin kaavamainen eläkeiän nostaminen on eläköitymisen myöhentämiseksi runsaasti. Ja tämä työ tehdään työpaikoilla. Nyt vain työnantajien pitäisi katsella neljännesvuotta kauemmaksi ja ottaa käyttöön kullekin alalle sopivia keinoja työssäjaksamisen lisäämiseksi. Myös irtisanomisvimmassa kannattaisi hieman miettiä tulevaisuutta – mistä saa työntekijöitä nousun koittaessa. Nyt irtisanottujen vanhempien työntekijöiden mukana katoaa työpaikoilta melkoisesti hiljaista tietoa ja vankkaa ammattitaitoa. Olisi aika investoida ihmiseen.

Aino Pietarinen

 

Palkkatyöläinen 3.3.2010 nro 2/10

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullejutun alkuun

harpalk.gif (881 bytes)

Pt  nro 2/2010

 -> PT:n nro 2/2010 etusivulle

Pääkirjoitus

Tietoa on, toteutus tökkii

ha-nuo.gif (133 bytes) Teema
    Ay-nuoret
ha-nuo.gif (133 bytes) Työelämän jutut
ha-nuo.gif (133 bytes) Kolumnit ja pakina
ha-nuo.gif (133 bytes) Liikkeessä jutut
ha-nuo.gif (133 bytes) Ristikko 2/10
ha-nuo.gif (133 bytes) Pätkätyöläinen blogiin