vane.jpg (302 bytes)

Työllistävätkö kesätyöntekijät
luottamusmiestä?

Lars Kalström, Metallityöväen liitto, KP-Servicepartner Oy Foto Tuulikki Holopainen

Lars Kalström
Metallityöväen liitto
KP-Servicepartner Oy

- Varmasti jonkin verran. Minulla tosin ei ole vielä tarkkaa lukua siitä, kuinka paljon meille otetaan kesätyöntekijöitä tänä vuonna. Kesätyöntekijöiden perehdyttäminen on joka tapauksessa minun työni. Vastailen nuorten esittämiin kysymyksiin työehdoista ja kannustan heitä liittymään esimerkiksi opiskelijajäseniksi Metalliliittoon.


Eila Hannula, Teollisuusalojen ammattiliitto, Mira-tex oy Foto Tuulikki Holopainen

Eila Hannula
Teollisuusalojen ammattiliitto
Mira-tex oy

- Työpaikallemme ei oteta kesätyöntekijöitä, koska pidämme kaikki vuosilomat samaan aikaan ja tehdas on kiinni. Joinain vuosina kesäduunareita on kuitenkin ollut, ja silloin olen hankkinut uusia jäseniä liittoomme. Pidän tärkeänä sitä, että luottamushenkilöt pyrkivät aktiivisesti esittelemään liiton toimintaa ja suosittelemaan järjestäytymistä.

 

Jouni Niiranen, Palvelualojen ammattiliitto, Inex Partners Oy Foto Tuulikki Holopainen

 
Jouni Niiranen

Palvelualojen ammattiliitto
Inex Partners Oy

- Meille palkataan joka kesä runsaasti kesätyöntekijöitä. Tänä vuonna heitä aloittaa 350. Minun tehtäväni on käydä kaikkien kesätyöntekijöiden kanssa ensimmäisten viikkojen aikana puolen tunnin keskustelu järjestäytymisestä, edunvalvonnasta ja muista talon tavoista. Kesätyöntekijöiden työehdot ovat kunnossa, eikä edunvalvonnassa ole ollut ongelmia ainakaan edelliskesinä.

 

Netti-Palkkatyöläinen 27.4.2011

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullejutun alkuun

harpalk.gif (881 bytes)