Mutta kun talous ensin koheni ja sitten siirtyi pitkään kasvukauteen
1990-luvun loppupuolella, uusoikeiston nousu taittui ja järki alkoi hiipiä takaisin
talouselämään. Vuoden 1999 vaaleissa Risto Reippaan nusut katosivat eduskunnasta yhden
kauden ilmiönä kuten (toivottavasti) George W. Bush Valkoisesta talosta.
2000-luvun alussa it-kupla puhkesi, Al Qaida romautti WTC-tornit ja maailma kääntyi
niin muualla kuin meillä pahaan talouden ja politiikan taantumaan. Se on tuntunut vain
syvenevän, sillä nyt alkusyksystä työnantajien uusi yhteenliittymä EK alkoi meillä
ärhennellä tuposta ja elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi raportin Suomen
menestyksen eväät tiekartta tulevaisuuteen. Raportin mukaan Suomi on taas
syvässä kriisissä, jonka voittamiseksi tarvitaan talvisodan henkeä eli yhteisiä
uhrauksia. Näitä ovat: hyvätuloisten verotuksen alentaminen, sosiaaliturvan
leikkaaminen, hyvinvointimallin "keventäminen", palkkojen jäädyttäminen tai
alentaminen, työajan pidentäminen.
Vaatimukset voisivat olla suoraan 1990-luvun nusujen ohjelmista. Tavallaan ne ovatkin,
sillä EVA:a vetää nykyisin Risto Reipas Penttilä. Tarkoittaako tämä sitä, että
uusi oikeistoaalto on aidosti nousussa että Penttilä on saamassa EK:n tuella
uutta tuulta purjeisiinsa?
Karl Marx-niminen filosofi sanoi aikoinaan jotenkin niin, että ilmiöt tulevat
historiassa kahteen kertaan, ensin tragediana ja sitten farssina. 1990-luvun aalto oli
todellinen murhenäytelmä, joka sai aikaan mittavan määrän tuhoa. Nyt EVA:n rynnistys
ei ole voiman näyte, vaan voimattomuuden purkaus, epätoivoinen yritys tehdä itsensä
tarpeelliseksi tilanteessa, jossa todellinen noste siipien alta on kadonnut.
Jopa Ilta-Sanomat tuomitsi EVA:n raportin pelkäksi moneen kertaan toistetuksi
fraasikokoelmaksi. Heti perään kansainvälinen tutkimuslaitos luokitti Suomen maailman
kilpailukykyisimmäksi maaksi, kolmatta kertaa peräkkäin. Valtamedia ei säästellyt
voimiaan pyrkiessään vähättelemään tätä arviota ja sen merkitystä mutta
vahinko oli jo tapahtunut. Erkki Tuomioja lopetti kotisivullaan (18/10) farssin
toteamalla yksikantaan, mistä oikein oli kysymys:
"EVA:n ns. 'uudistajat ovat omaa etuaan ajavia hyväosaisia
uusliberalisteja, jotka tarjoavat työttömille ja heikommassa asemassa oleville keppiä
ja vaativat itselleen alempia veroja ja lisää rahaa. Milloin olette viimeksi kuulleet
kenenkään uusliberalistin esittävän yhtään sellaista vaatimusta sopeutumisesta ja
uhrauksista, joiden maksumiehenä olisi väestön parhaiten toimeentulevaan kymmenekseen
kuuluvat ihmiset?"
Vanha sananlasku sanoo, että juuri ennen auringon nousua on kylmintä. Talouden
elpyminen on jo näkyvissä, suurtyöttömyys alkaa helpottua kun suuret ikäluokat,
joihin suuri osa nykyisistä pitkäaikaistyöttömistä lukeutuu, siirtyvät eläkkeelle.
Suuri määrä työpaikkoja vapautuu, sisääntulevat ikäluokat ovat pieniä ja
massatyöttömyys vaihtuu asteittain työvoimapulaksi. Voimasuhteet yhteiskunnassa ovat
pian muuttumassa ja aurinko nousee.
Kirjoittaja on
Yhteiskuntapolitiikka-lehden
päätoimittaja