Sen sijaan samat pääkirjoittajat ja kolumnistit myötäilevät hyvinkin usein talous- ja elinkeinoelämän suunnalta tulevia ajatuksia ja ehdotuksia. Ehkä sitten on niin, että sanomalehtien mielipidekirjoittajat rinnastavat itsensä näihin talouden ja elinkeinoelämän vaikuttajiin. Ja ovathan suuret valtakunnalliset ja maakunnalliset sanomalehdet – ja toki valtaosa koko mediasta – kiistatta osa suomalaista talous- ja elinkeinoelämää. Mutta suurin osa mielipidekirjoittajista on kuitenkin tavallisia palkansaajia.

Eniten itseäni on ihmetyttänyt maakunnallisten ykköslehtien ajoittain jopa nuiva asennoituminen palkansaajaliikkeeseen ja sen toimintaan. Usein pääkirjoittajien ja vastaavien asenne lähtee siitä, että ammattiyhdistysliike on ahne ja ajattelee vain omaa etuaan. Ja jos ei syytetä ahneudesta neuvottelupöydässä niin sitten ulkoparlamentaarisesta toiminnasta, kun etujärjestö haluaa oikeutetusti vaikuttaa palkansaajien kannalta tärkeisiin lainsäädäntöasioihin.

Ihmettelen tätä asennetta, koska kuitenkin maakunnallisten sanomalehtien levikin selkärangan – jota myötä syntyy myös ilmoittajien kiinnostus lehteä kohtaan – muodostavat tavalliset palkansaajat, joiden etuja ammattiyhdistysliike ajaa. Luulisi, että myös maakuntalehdillä olisi suurempi intressi puolustaa lukijoittensa työ- ja elinolojen parantamista. Mitä paremmin lehtien tilaajat voivat niin taloudellisesti kuin henkisesti, sitä paremmin myös lehtien luulisi menestyvän.

Vähiten kyse ei ole ihmisten ostovoimasta. Juuri sanomalehtienkin näkökulmasta lienee tavoiteltavaa, että ihmisillä on mahdollisuus kuluttaa. Siitä lehtien ilmoittajat pitävät – ja laittavat entistä suurempia ja kalliimpia ilmoituksia lehtiin. Ja ihan vihjeenä: kun sanomalehdet eivät ole parhaalla mahdollisella tavalla pärjänneet koventuvassa mediakilpailussa, arvelen, että se kuuluisa pari piirua ihmisen suuntaan ei olisi huono asia lehtienkään kannalta.

Tietenkin – tässäkin asiassa – ammattiyhdistysliikkeen on katsottava myös itseensä. Mitä se voisi tehdä paremmin, jotta maakunnallisten sanomalehtien ja alueellisten sekä paikallisten ammattiyhdistystoimijoiden yhteistyö toimisi paremmin. Onko ammattiyhdistysliike luonut tarpeeksi tiiviit ja toimivat yhteistyösuhteet oman alueensa mediaan? Ja onko se osannut tuoda ajatuksensa ja näkemyksensä esille siten, että media olisi niistä kiinnostunut? Parannettavaa varmaan on.