Kunnilla on ollut varmasti erilaisia syitä omaisuutensa realisointiin, mutta yleensä syynä on pidetty kunnan talouden kohentamista. Lisäksi kuntalaisille ja päättäjille on uskoteltu, että kun sähkölaitos myydään yksityiselle, kilpailun kautta sähkön hinta alenee.

Molemmat perustelut ovat sittemmin osoittautuneet vähintäänkin ontuviksi. Kuten oli odotettavissa.

Yleisen nyrkkisäännön mukaan yrityksen myyntihinta on noin puolitoista kertaa vuosittainen liikevaihto. Näin ollen omaisuudesta saatu hinta on iäksi hävitetty pahimmillaan jo muutamassa vuodessa. Verrattuna siihen, että sähkölaitos tuottaisi kunnalle joka vuosi sievoisen summan käytettäväksi esimerkiksi väestön ikääntymisestä aiheutuvan palvelutarpeen tyydyttämiseen.

Nyt voiton käärivät usein monikansallisessa omistuksessa olevat energiajätit, jotka eivät kuntalaisten palvelutarpeita pohdi. He pitävät huolen vain siitä, että oma voitto maksimoidaan.

Eikä sähkötuotannon siirto yksityisille markkinoille ole – lupauksista huolimatta – pienentänyt sähkölaskuja, päinvastoin. Tulevinakaan vuosina sähkön hinta ei nousse yleisen hintatason mukaan, vaan todennäköisesti huomattavasti rivakammin.

Nyt kun valtio on jälleen myymässä omia yhtiöitään, varoituksen sanat tuntuvat taas kaikuvan kuuroille korville.

Jos valtio tekisi viisaasti, se ei laittaisi omaisuuttaan myyntiin, vaan tyytyisi siihen, että ne osinkoa tuottavat yritykset, joissa valtio on mukana, kartuttaisivat valtion kassaa vuosittain eikä vain kertarysäyksellä myyntivuotena.