SAK:ssa juristien tarpeeseen herättiin varsin myöhään. Se tapahtui neljä vuosikymmentä sitten.

SAK:n leipiin tosin tuli jo vuonna 1956 sihteerinimekkeellä lakimiehet Keijo Liinamaa ja Mikko Laaksonen. Tuona vuonna juristeja tarvittiin, sillä olihan ollut yleislakko, joka poiki runsaasti oikeudenkäyntejä järjestyshäiriöiden vuoksi.

Lakimiehiä on noussut vuosien varrella monen liiton johtoon. Myös SAK:n ensimmäinen naisjuristi Tarja Halonen on tullut tutummaksi ministerin ja presidentin tehtävissä.

Oikeudellista edunvalvontaa

Oikeudellinen osasto keskusjärjestöön perustettiin vuonna 1970. Siellä työskenteli aluksi neljä ja myöhemmin kuusi juristia.

Hahmotelma oikeudellisen osaston perustamisesta lähti Rakennusliiton ja sittemmin SAK:n II puheenjohtajaksi nousseen Aarno Aitamurron kynästä. Hänellä oli selkeä näkemys keskusjärjestölakimiehen tehtävästä. Lainvalmistelun ohella liittopalvelutehtävät olivat toiminnan painopisteitä.

Suurten ikäpolvien juristien kädenjälki alkoi näkyä vahvana lainvalmistelussa ja SAK:n sisäisessä työskentelyssä. 1970-luvun alkupuoliskolla ajan hengen mukaan parannettiin työlakeja merkittävästi. Uudistuksia vauhditti jo 1960-luvun jälkipuoliskolla tapahtunut poliittisen ilmapiirin muutos. Kansanrintamahallitukset ottivat vastuuta myös työelämän kehittämisestä.

Työsopimuslaki tuli voimaan 1.1.1971. Lain merkittävimmät muutokset olivat lakisääteinen irtisanomissuoja ja työehtosopimuksien yleissitovuus. Luotiin työsuojelun viranomaisvalvonta, toteutettiin eroraha- ja palkkaturvajärjestelmät, säädettiin julkisen sektorin virkaehtolait ja parannettiin vuosilomaetuuksia.

Keskusjärjestölakimiehet olivat hukkua työn paljouteen. Lainvalmistelun ja muun keskusjärjestötason juristityön lisäksi he joutuivat hajottamaan voimavarojaan sinänsä tärkeisiin liittopalvelutehtäviin, erityisesti oikeusjuttujen ajamiseen. Uuden työsopimuslain irtisanomissuoja ja työehtosopimuksien yleissitovuus työllistivät lakimiehiä erityisesti.

Juristien sitkeänä pyrkimyksenä oli saada liitot palkkaamaan omia lakimiehiä ainakin rutiiniluontoisten juttujen hoitamista varten. Jatkuva jumputus tuottikin tulosta, sillä jo 1970-luvun jälkipuoliskolla ay-lakimiehiä oli yhteensä yli 20.

Viimeinen mohikaani oli Metalliliitto, joka palkkasi lakimiehen vasta 1980-luvun puolivälissä. Viime vuosikymmenien ajan ay-lakimiesten määrä on ollut yli 40.

Laajempaa ammattitaitoa

1970-luvulla SAK:ssa luotto ei ollut aina järin suurta juristeja kohtaan. Erään lakimiehen luonnehdinnan mukaan juristit olivat päähän potkituin ammattiryhmä SAK:n sisällä. Epäilemättä ns. pitkän linjan toimitsijat ja juristit eivät aina löytäneet yhteistä keskustelun kieltä.

Pysyvä jännite oli sopimussihteerien ja juristien näkemyksien välillä. Oli taistelua vallasta ja asiantuntijuudesta. Oli vaiheita, joissa juristien asiantuntemus syrjäytettiin täysin. Tätä eriseuraisuutta saattaa edelleenkin esiintyä jossain määrin SAK:laisessa ay-liikkeessä.

Toisaalta juristeihin on myös luotettu. On perin suomalainen ilmiö, että ay-lakimiehiä on duunarikentässä laajalti valittu liittopuheenjohtajan tai -sihteerin tehtäviin. Tässä tullaan juristien työn ytimeen. Oikeusjutuissa he ovat konkreettisesti auttaneet yksittäistä jäsentä, mistä syntyy luottamus. Heidän asiantuntemuksensa on ollut tärkeää myös liittokohtaisissa sopimusneuvotteluissa.

Työoikeuden hyvä hallinta riitti oikeudellisen edunvalvonnan alkuvuosina. Sittemmin ammattitaitovaatimukset ovat kasvaneet. Kansainvälistymisen ja Euroopan unionin jäsenyyden myötä suurten ikäluokkien juristienkin on pitänyt täydentää osaamistaan erityisesti EU-oikeudessa. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n rinnalle on tullut Suomen jäsenyys Euroopan neuvostossa.

Perinteisen työlainsäädännön rinnalle on tullut uusia sääntelyn alueita, kuten naisten ja miesten välinen tasa-arvo, kansalaisten yhdenvertaisuus ja tietosuoja. Niissä ovat korostuneet sellaiset taustaltaan abstraktit oikeushyvät kuin perus- ja ihmisoikeudet sekä yksityisyyden suoja.

Työlait myrskyn silmässä

Työlainsäädännön valmisteluista tuli usein seitsenvuotisia sotia, joissa työmarkkinaosapuolet puolin ja toisin käyttivät hyväksi kulloistakin hallitusrintamaa. Työtavoiksi tuli varsinkin työnantajapuolelta informaatiosodat, luottamuksellisten valmistelupapereiden revittely julkisuuteen, toisen osapuolen henkilöihin kohdistuvat loukkaukset ja syyttelyt.

Lopputuloksena taisteluista oli, että yksilöllistä työsuhdeturvaa parannettiin työmarkkinajärjestöjen konsensuksella, hyvityssakkoja korotettiin vastoin ay-liikkeen kantaa ja kollektiivista työsuhdeturvaa parannettiin vastoin työnantajajärjestöjen näkemyksiä. Revanssin tarve seurasi toinen toistaan. Työmarkkinajärjestöjä hyvittelivät vuoroin Kalevi Sorsan, vuoroin Harri Holkerin hallitus.

Kokonaan uuteen tilanteeseen ay-liike joutui 1990-luvun alkupuoliskolla, kun Esko Ahon hallitus ryhtyi moukaroimaan työlainsäädäntöä. Tarkoituksena oli saattaa ay-liike polvilleen käyttämällä hyväksi lamaa ja ennätysmäistä työttömyyttä.

Ay-liike joutui puolustustaisteluun. Toukokuussa 1993 SAK:n julistaman yleislakkouhan alla – sen laukaisi nuorten palkka-alelait – työmarkkinajärjestöjen kesken sovittiin, että työlakien valmistelu toteutettaisiin vastedes työmarkkinaosapuolten välillä yhteisymmärryksessä. Maan hallitus sitoutui myös olemaan puuttumatta työehtosopimuksien sitovuuteen, lakko-oikeuteen ja ammattiyhdistysliikkeen toimintaoikeuksiin. Näiden ns. konsensusklausuulien mukaan on toimittu tähän päivään asti.

Työlainsäädännön konsensusta on harrastettu nyt yli 15 vuotta. Suomen mallin mukaisesta kolmikantaisesta työlainsäädännön valmistelusta on tullut maan tapa. Keskinäiseen luottamukseen perustuva kolmikantainen lainvalmistelu ja konsensushakuinen yhteistyö ovat taanneet ratkaisut, joilla aidosti parannetaan työntekijöiden asemaa työelämässä.

Tulevaisuuden edunvalvontaa

Ay-juristin työssä on ollut keskeisenä yhteiskunnallinen vaikuttaminen erityisesti työlainsäädäntöön. Tuossa työssä SAK:lainen ay-liike ja sen juristiammattikunta on ollut veturina. Yhteiskuntavaikuttamisen menestymisessä on ratkaisevaa palkansaajaliikkeen vahvuus ja yhtenäisyys.

Tällä hetkellä keskusjärjestöjen roolia muuttaa työnantajajärjestöjen irtisanoutuminen tulopoliittisesta sopimustoiminnasta. SAK:n rooliin saattavat tulevaisuudessa vaikuttaa myös poliittinen oikeistolaistuminen, yhteiskunnassa tapahtuvat koulutus- ja tehtävärakenteen muutokset ja toimihenkilöjärjestöjen vahvistuminen.

Joka tapauksessa työehtosopimustyyppisten asioiden painopiste siirtyy liittotasolle. Toisaalta on selvää, että myös tulevaisuudessa työntekijöiden suojaksi tarvitaan oikeudelliset perusrakenteet työelämän laeissa ja työehtosopimusjärjestelmässä. Siinä työehtosopimukset eivät yksin riitä. Poleemisesti voi kysyä, muodostuuko ay-lakimiesten suureksi tehtäväksi tulevaisuudessa työehtosopimuksien vähimmäisehtojen puolustaminen liialliselta paikalliselta sopimiselta.

Menneiden vuosikymmenien työlainsäädäntöratkaisut ovat syntyneet teollisuuden työnantajien vetoavulla. Palvelualojen työnantajat ovat usein nurisseet vastaan. Kun teollinen tuotanto väistämättä vähenee ja talouskasvu syntyy palvelusektorin kautta, on syytä kysyä, missä määrin työlakien rakenteet voidaan tulevaisuudessa säilyttää. Toisaalta juuri palvelualat ovat turvautuneet hulvattomimmin epätyypillisiin työsuhteisiin, joihin kaikki työelämän oikeudet ja etuudet eivät yllä. Mistä löytyy tulevaisuuden vetoapu ja solidaarisuus palkansaajille, mitä jatkossakin tarvitaan.

Kirsti Palanko-Laaka
varatuomari
Kirjoittaja toimi
SAK:n lakimiehenä, päälakimiehenä
ja johtajana 1972–2004