vane.jpg (302 bytes)  vane.jpg (302 bytes)
       Nro 1/2010  -  3.2.2010  -  102. vuosikerta
Paavo Arhinmäki haluaa Vasemmistoliitosta modernin puolueen, jonka toimintaan on helppo tulla mukaan. Foto: TUULIKKI HOLOPAINENOikeudenmukaisuus kateissa
Jos Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki saisi päättää, peruspäivärahaa sekä työmarkkina- ja toimeentulotukea nostettaisiin. Korotukset olisivat oikeudenmukaisia ja parantaisi kaikkein köyhympien elintasoa.
   - Ihmisten lama alkaa todenteolla vasta nyt. Työttömyys lisääntyy ja hyvinvointipalvelujen leikkaaminen käynnistyy
   Taloudessa on näkyvissä jo valonpilkahduksia, mutta vuodesta tulee silti synkkä, hän toteaa.
Lue koko haastattelu

Olli Koski kritisoi hallituksen veropolitiikkaa suunnittelemattomaksi ja verojärjestelmää rapauttavaksi. Foto: TUULIKKI HOLOPAINENTeema
Porvarillista veropolitiikkaa
Suomalaisten verotus on keventynyt jo vuosia ja eniten se on keventynyt kaikkein varakkaimmilla. Samalla kun rikkaat ovat rikastuneet, kaikkein köyhymmät ovat köyhtyneet. Miksi niin on käynyt ja haluammeko tällaisen kehityksen jatkuvan?
   SAK:n Olli Koski sanoo, että verojärjestelmämme porsaanreikää on yritetty tukkia, mutta varsinainen ongelma on pääoma-
ja palkkatulojen liian erilainen verokohtelu, mikä ei korjaannu ilman suurempaa veroremonttia. Koski kritisoi hallituksen veropolitiikkaa suunnittelemattomaksi ja verojärjestelmää rapauttavaksi.
 Lue lisää teemasta

Työpaikoilla tarvitaan ihmisvaikutusten arviointia
Ihmisvaikutusten arvioinnilla voisi lisätä työhyvinvointia ja vähentää terveyshaittoja. Tätä mieltä on professori Matti Ylikoski Työterveyslaitokselta. Työterveyslaitokselta löytyvät työkalut työhyvinvoinnin edistämiselle.
 Lue lisää

Jäsenmaksut SAK:n liitoissa 2010
pdf


Palkkatyöläinen nro 2/2010 ilmestyy 3.3.2010
Aineisto toimitukseen viimeistään 17.2.2010

Palkkatyöläinen
SAK:n äänenkannattaja
Hakaniemenranta 1 A 3. krs.
PL 157
00531 Helsinki
puh. 020 774 000
palkkatyolainen@sak.fi

harpalk.gif (873 bytes)