Virkkuukoukkujen kodikas kilinä Finnairin aamuvuoroilla on vallan vaimennut. Toisaalta rotevarakenteisia nappikorvamiehiä ei määrärahojen vähyyden vuoksi riitä kipeimmässäkään turvan tarpeessa oleville. Ihmistyö maksaa liikaa.

Tässä tilanteessa katse kääntyy kuin itsestään eläinystäviimme. Olisiko niistä apua?

Hevonen on iso ja turvallinen mutta vailla muuta kuin itsesuojeluvaistoa. Tiukan paikan tullen hevonen nelistelee matkoihinsa ja jättää ihmiskumppaninsa keskustelemaan takasuoran tapahtumista omin voimin.

Kirjallisuudessa tosin on maininta, että sysmäläinen ruuna Raikas olisi talvella 1910 puolustanut isäntäänsä Talikkalan markkinoilla ja potkaissut kirvestä kohotelleen kuluttajavalittajan tainnoksiin, mutta väkivaltainen kavionkohotus todettiin santarmitutkinnassa puolipuhtaaksi vahingoksi ja ruuna pyysi anteeksi.

Kissaa kiinnostavat talitintitkin enemmän kuin ihmiskumppanin turvallisuustilanne, joten koiraanhan harkinta jälleen kerran päätyy.

Koiralla on useita turvallisuustyöhön soveltuvia ominaisuuksia.

Ensinnäkin se sitoutuu tehtäviinsä jopa ilman kannusteita, ei nirsoile työehdoista eikä häpeile toimeksiantajaansa.

Näyte tästä ehdottomuudesta saatiin missourilaisessa pikkukaupungissa kolme vuotta sitten. Ku Klux Klan päätti vähän verestellä ainakin muistoja ja järjesti hulppean soihtumarssin läpi öisen kaupungin. Asu oli perinteinen eli valkoinen kaapu ja pään peittävä tötteröhuppu. Kulkueen kärjessä patsasteli arvonmerkit kolisten salaperäinen suurmestari, ja kuiskutellen arvailtiin, kuka tuo peljättävä tuntematon oikein oli.

Siihenpä sitten kipaisi nuoranpätkä kaulassa viuhtoen paikallisen pankin toimitusjohtajan partacollie Abe Lincoln ja asettui vartiopaikalleen suurmestarin viereen. Eikä väistynyt, vaikka sitä vähän potkiskeltiin.

Pankinjohtajan vaimo kyllä pakkasi laukkunsa heti aamulla.

Toisekseen koira ei väistä selvää fyysistäkään vaaraa.

Kaksi kaverusta oli ensimmäisten pakkasten aikaan ammuskelemassa eläimiä melkein tiettömien taivalten takana. Alla oli huljakka neliveto, jolla sinnekin pääsi. Sattuipa matkassa olemaan kohtalainen määrä räjähteitä, niitähän nyt on vähän jokaisella, ja kun riistaa ei löytynyt, niin päähän pälkähti kokeilla sodanaikaista tehokalastusta, josta oli tullut lueskeltua.

Auto ajettiin järven jäälle, nyherrettiin reikä jäähän ja viriteltiin pommi. Sitten ei kun sytytyslanka palamaan ja ketkaravia loitommalle.

Kultainennoutaja Vihtori oli seurannut toimintaa tarkasti takapenkiltä ja havahtui huomaamaan, että herroiltahan unohtui jotain. Vaistot toimivat valppaasti, koira kiiti hamuamaan dynamiitit hampaisiinsa ja kiepahti tuomaan pakettia niin että kipinöivä sytytyslanka viuhui. Miehet huutamaan ja huiskimaan ja säntäilemään. Lopulta toinen sankareista keksi tempoa kiväärin selästä ja ampua räiski kohti koirarukkaa, joka livahti ainoaan arvaamaansa turvaan eli auton alle.

Ja sitten pum!

Vakuutus ei korvannut vahinkoja.

Kolmanneksi jo pelkkä koiran läsnäolo voi vaikuttaa kireän tilanteen laukeamiseen.

Ruotsissa kävi vilkkaalla lentoasemalla niin, että halpalentovuorolle varattu kone jouduttiin antamaan vielä kiireisemmille. Miehistö oli jo lähtöportilla, mutta jäi odottelemaan.

Tulipa siihen hyvissä ajoin ennen ruuhkaa iäkkään puoleinen näkövammainen opaskoirineen. Koira oli nuori ja levoton, ja ystävällinen lentokapteeni tarjoutui tekemään sen kanssa pikkuisen ulkoilulenkin, aikaa kun oli ja sää kesäisen kuuma.

Uusi kone saatiin putken päähän odotettua nopeammin, mutta jono seisoi, koska ohjeitten mukaan miehistön piti olla paikoillaan valmiina ennen kuin matkustajat päästettiin veräjästä. Virkailija kuulutti lentäjää, ja pianpa hän jo harppoikin pitkin käytävää reippaan opaskoiran kiskomana, mustat aurinkolasit yhä silmillä.

Pyörtyneitä oli yksi. Kaksi ehti paeta paikalta.