Nurmeksen silloisessa kauppalasssa, nykyisin toki kaupungissa, päätettiin virkistää tunnelmaa järjestämällä polkupyöräkilpailut. Se oli harvinaista herkkua itärajalla, ja siksi innostus oli suuri. Polkupyöräurheilua ei syrjäisemmillä seuduilla ollut tuohon aikaan todellakaan lainkaan liikaa.

Aika ja paikka ilmoitettiin, ja kutsu kuultiin. Kisailemaan saatiin ihan oikea polkupyöräurheilija Helsingin seuduilta, Tour de Francessakin ajanut. Hänellä oli kunnon kulkupeli, vaihtreita toiselle kymmenhelle, oli kypärä, oli asianmukaiset nahkahousut, oli nahkahanskat ja jalkineet oli remmitetty tiukasti polkusimiin.

Kaikille oli tietysti selvää, miten tässä käy. Ja niinhän siinä kävikin jonkin aikaa. Kaikenkaltaisilla Pyrkivillä ja sun sellaisilla sotkevat paikalliset kyvyt jäivät ensimmäisellä suoralla näkemättömiin. Mikäpä oli sankarin lasketellessa.

Tuli oikein hyvä olo. Mikäpä tässä puotellessa. Paljon on töitä tehty, mutta kylläpä kannattikin.

Asiahan on tällä selvä. Karjalanpiirakat pitää sietää, mutta shekkikin on luvassa saunan jälkeen.

Sitten jossakin maalaiskunnan sorateillä alkoi takaa kuulua rahinaa. Mestari katsoo, ja eiköhän vaan pitkän suoran päässä häämöttele raisusti pyöräänsä sotkeva miekkonen.

Mestari paransi vauhtiaan. Vaihteita lyötiin isommalle, ja hyvin harjoitetut pohkeet polkivat ankarasti.

Vaan sieltä vemmelsi tämä tuntematon, ja vauhti oli hirveä. Mestari vilkuili taakseen, ja eiköhän vaan välimatka lyhennyt. Uskomatonta! Tässä sentään ollaan Suomen mestareita ja vaikka mitä. Ei kun pökköä pesään! Polje poika! Kuka olikaan samppiooni!

Maitohapoille meni, mutta kunniasta oli kysymys, niin että oli pakko yrittää.

Tuleepa seuraava suora, ja siltä näyttää, että takaa kirivä saavuttaa kaiken aikaa. Naisten pyörä sillä on, Helkamalta näyttää, eturengas vemputtaa pahasti ja ketjujen ruosteen narinan kuulee kauas.

Mestari kiristää kohtapa maitohapoille. Silmissä hämärtää, hiki puskee paitaan. Valementajan ohjeet muistuvat mieleen: rennosti, rennosti!

Välimatka kumminkin lyhenee.

Ei auta mikään, sieltä puskee rinnalle miekkonen. Tukka on hoitamatta, parta on ajamatta, rytöä koko leukaperä, pikkitakki reuhottaa auki ja rinnuksissa on maailman ryvettämää pihkaa. Jätkä mikä jätkä.

Siinäpä ohi ajellessaan kumminkin huikkaa, jotta: