Mutta vastassa ovat aika armottomat faktat. Jos työn hinta vaikkapa Kiinassa on noin kymmenesosa Suomen vastaavasta, nopealiikkeisessä nykymaailmassa tuotantolaitosten siirtomarkkinat käyvät kuumina. Ja sen verran hulluksi maailma on mennyt, että myös Kiinan työvoimakustannukset alkavat olla joillekin liikaa. Tämän takia työtä siirretään vielä Kiinaakin halvemman työn maihin, esimerkiksi Vietnamiin ja Afrikkaan. Mieleen tulee lähinnä ryöstökalastus.

Jos kuvitellaan teoreettisesti – toivottavasti asia ei konkretisoidu – että Suomesta häviäisi kaikki se työ, joka voidaan siirtää halvemman työvoimakustannusten maihin, se merkitsisi yhtä kuin Suomen loppua. Kyse on kuitenkin siitä, että noin viiden miljoonan ihmisen pitää elää ja tulla toimeen täällä Pohjolan perukoilla. Tuotannollisen työn poissiirtämisen jälkeen se ei olisi enää mahdollista.

Vain pienelle osalle suomalaisista olisi mahdollista muuttaa pois kotimaastaan, eikä monikaan ole edes halukas lähtemään. Eli globalisaatiossa käydään todellisuudessa ankaraa kamppailua eri maiden välillä – pahimmillaan jopa niiden olemassaolosta tai ainakin olemassaolon mahdollisuuksista.

Jo lähes fraasinomaiseksi hokemaksi on tullut se, että Suomi selviää osaamisella, osaamiseen panostamalla. Jotta näin todella kävisi, osaaminen on nähtävä hyvin laajana käsitteenä. Kyse ei voi olla pelkästään siitä, että panostetaan niin sanottuun huippuosaamiseen, mitä kaikkea sen ymmärretäänkään pitävän sisällään.