Tuoreessa muistissa on Kainuussa UPM:n Kajaanin paperitehtaan sulkeminen, jonka vuoksi 535 ihmistä menetti työpaikkansa.

Tätä taustaa vasten onkin poikkeuksellista, että Talvivaarassa luvassa on vuosikymmeniksi töitä, joita on vaikea siirtää Kiinaan.

Kukaan ei kuitenkaan halua puhua kaivoksesta messiaanisena "Kainuun pelastajana".

– Pelastajasta puhuminen on dramaattinen sana, mutta kyllä tällä on Kainuussa kerrannaisvaikutuksia, Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n toimitusjohtaja Pekka Perä toteaa.

Samaa mieltä on myös kaivoksen pääluottamusmies Jukka Vetola.

– Jos tätä ei olisi, tämä olisi hirveä paikka, Vetola huomauttaa.

Uskoa ja toivoa antaa se, että kaivettavaa riittää jopa yli 60 vuodeksi, kun täysi kapasiteetti saavutetaan.

– Täysi kapasiteetti vuosittain tulee olemaan 33 000 tonnia nikkeliä, 60 000 tonnia sinkkiä, 10 000 tonnia kuparia ja 1 200 tonnia kobolttia, Perä ja hallintojohtaja Tapio Ikonen kertovat.

Kaikki on kiinni maailman taloustilanteesta, joka on pudottanut nikkelin hintaa huimasti alas. Vielä 2007 tonnihinta oli yli 50 000 dollaria, mutta maaliskuussa se huiteli 10 000 dollarissa.

– Tämäkin taso riittäisi, vaikka mieluummin se voisi olla korkeampi, Perä sanoo.

Hänen mukaansa suurin ongelma on rahamarkkinoiden ennustettavuus. Se on kadonnut.

Lohtu toiminnan kannalta on tällä hetkellä se, että yhtiöllä on kassassa rahaa.

– Käteisen suhteen tilanne on hyvä, mutta jos se loppuu, sitten käy huonosti, Perä toteaa.

Nikkelikauppoja on jo tehty. Ensimmäinen sadan tonnin nikkelierä lähti helmikuussa Talvivaarassa osakkaana olevan Norilsk Nickelin Harjavallan jalostamoon. Toimituksia riittää jatkossakin, sillä yhtiöillä on kymmenen vuoden sopimus kaivoksen koko nikkeli- ja kobolttituotannosta.

Rakkaus veti Vuokattiin

Talvivaarassa oli maaliskuussa kaivosyhtiön kirjoilla noin 260 henkeä, joista työntekijöitä 151. Tämän vuoden lopussa henkilöstön vahvuus on 400.

Välillisiksi vaikutuksiksi hallintojohtaja Ikonen arvioi 1 000–1 500 työpaikkaa, mikä Kainuun mittakaavassa on merkittävä määrä.

Suuri osa kaivoksen työvoimasta on jouduttu kouluttamaan, sillä läheskään kaikilla ei ole kokemusta kaivosalasta. Suurin osa väestä on Kainuusta, osa on paluumuuttajia, jotka ovat tulleet muualta Suomesta kotikonnuilleen.

Pääluottamusmies Jukka Vetola on tässä suhteessa poikkeus. Joensuusta kotoisin olevan miehen toi Kainuuseen ihmissuhde.

– Rakkaus ajoi, Vuokatissa puolisonsa kanssa asuva Vetola hymähtää.

Runsaan vuoden Talvivaarassa kasauskoneella malminkäsittelijänä oleva Vetola oli aikaisemmin Medifiqillä ja kännykänkuoria valmistaneella Perloksella.

Luottamusmiestehtävistä Vetolalla on kokemusta Perlokselta, missä hän hoiti tehtävää yli kymmenen vuotta. Koulutuksensa nykyiseen tehtävään Vetola sai viisi kuukautta kestäneessä työvoimapoliittisessa koulutuksessa Joensuun aikuiskoulutuskeskuksessa.

"Ottivat tämän ikäisen"

Koulutuksen saivat myös vuosikymmeniä työelämässä olleet murskamiehet, kainuulaiset Eero Korhonen ja Aimo Sutinen.

– Viisi kuukautta kesti, ja kyllä se vastasi tarkoitustaan, miehet tuumaavat.

Sutiselle, 56, alan vaihto oli täydellinen kokemus. Hän oli aikaisemmin 32 vuotta puhelinasentajana.

Ura alkoi muinaisessa Posti- ja lennätinlaitoksessa. Sitten työnantaja ja firman nimi ehtivät vaihtua yli kolmenkymmenen vuoden aikaan monta kertaa.

– Viimeisin oli YIT Verkkopalvelut, ja sitten 2006 tuli saneeraus, yli 300 henkeä sai lopputilin, minä niiden joukossa, Sutinen selvittää.

Eero Korhonen, 56, oli aikaisemmin testaajana ja kokoonpanijana Metso Automaatiossa. Hänet pantiin kilometritehtaalle yt-neuvottelujen kautta 2004.

Ennen kaivosalan koulutusta hän suoritti autosähkömekaanikon kurssin.

Koulutus Talvivaaraan oli molemmille mielenkiintoinen kokemus, joka antoi paljon.

– En kyllä olisi uskonut, että ottavat tämän ikäisen miehen vielä töihin, Aimo Sutinen naurahtaa.

Korhonen ja Sutinen naurahtavat puheille "Kainuun pelastajasta", mutta pitävät kaivosta "merkittävänä, kun joka paikassa sanotaan irti".

– Ja kaivostahan ei viedä mihinkään, kun malmi on maaperässä, murskamiehet toteavat optimisesti.

Kaivos tulee Korhosen ja Sutisen mukaan olemaan heidän "viimeinen savottansa" ennen eläkkeelle jäämistä.

Palkkataso puhuttaa

Viimeisestä työmaasta ei sen sijaan voi puhua kairaajien Petteri Tuuttijärven, 21, ja Marko Komulaisen, 28, kohdalla.

He odottavat työtoverinsa Hannu Hartikaisen, 54, kanssa kairauskoneen korjausta kaivoksen huoltohallissa. Kaivosyhtiö on ulkoistetanut koneiden huollon Rotator Oy:lle, joka on perustanut kaivokselle pysyvän toimipaikan.

Kolmen hengen kairausporukka aloitti työnsä Talvivaarassa tammikuun puolivälissä. Sitä ennen he olivat maankamaran tutkimukseen keskittyneen Suomen Malmi Oy:n palveluksessa.

Pisin ura malminetsinnässä on kolmikon vanhimmalla, Hannu Hartikaisella, joka on ollut työelämässä 1970-luvulta asti.

Komulainen aloitti Suomen Malmilla vuonna 2000, Tuuttijärvi ehti olla ennen Sotkamoa firmassa kaksi vuotta. Tuuttijärvelle uravalinta oli selvä, sillä hänen isänsä on palvellut Suomen Malmia kolmekymmentä vuotta.

Nuorukaiset käyvät kaivoksessa töissä Rovaniemeltä. Viikot menevät asuntolassa, mutta viikonlopuksi pitää rientää satojen kilometrien päähän pohjoiseen.

– Ajaminen jo pikkuisen tympäisee, mutta Sotkamoon emme silti muuta. Rovaniemellä on mukavampi asua, Tuuttijärvi ja Komulainen huomauttavat.

Miehiä tympäisee myös kaivosyhtiön palkkapolitiikka, varsinkin, jos sitä vertaa edelliseen työnantajaan.

– Olimme aikaisemmin työssä Ruotsissa, ja siellä maksettiin kolme kertaa enemmän kuin täällä, Tuuttijärvi ja Komulainen kertovat.

–Ei tämä alansa palkkajohtaja ole, Hartikainen naurahtaa.

Kaivoksessa noudatetaan teknologiateollisuuden työehtosopimusta, kun taas Malmilla toimittiin metallin tessin mukaan.

Pääluottamusmies Jukka Vetola toteaa sarkastisesti, että palkkatason nostamisen esteenä on toistaiseksi ollut "hankala neuvottelukumppani, joka omistaa neljäsosan firmasta".

Palkasta neuvoteltiin vuosi sitten, mutta asiaan palataan Vetolan mukaan uudelleen tämän kevään aikana.

Kaivosyhtiössä on houkuttimena optio-ohjelma, jonka tarkoitus on sitouttaa työntekijät yhtiöön. Hallintojohtaja Ikosen mukaan ohjelmassa ovat mukana lähes kaikki.

Iistä lähelle sukulaisia

Kiviautoon kolmen tuhannen tunnin huoltoa tekevä Rotatorin Keijo Heikkinen ei nauti optioita, vaan metallin mukaista palkkaa.

Heikkinen tuli Talvivaaraan Iin Konepajalta, missä hän oli laitosmiehenä seitsemän vuotta.

– Palkka on täällä pikkuisen parempi kuin Iissä, Heikkinen kertoo.

Kainuuseen veti kotiseutu. Heikkinen on kotoisin Puolangalta, vaimo Ristijärveltä.

Pariskunnalla on vajaan vuoden ikäinen lapsi, jolle löytyy tarvittaessa myös hoitaja, kun sukulaiset ovat lähempänä kuin ennen.

Ja mikä parasta, työtä riittää niin kauan kuin malmiakin.

Malmin kuljetuslinjoja ohjaavassa valvomossa on väkeä pilvin pimein. Menossa on laitteiden testaus.

Miesvaltaisen porukan ainoa nainen on Maarit Sarjanoja, 24, joka pari vuotta sitten valmistui kemian tekniikan amk-insinööriksi. Hän pitää työtään mielenkiintoisena.

Työhön kuuluu valvomisen lisäksi kenttäoperaattorin tehtävät.

– Operaattori hakee tuotantolinjalta näytteitä ja varmistaa, että kaikki on ok, Sarjanoja selvittää.

Kainuuseen Sievistä kotoisin olevan Sarjanojan toi mielenkiintoisen työn lisäksi puoliso, joka on lähtöisin Ristijärveltä. Mieskin on kaivosyhtiöläisiä.

– Hän on murskan puolella määräaikaisena. Saa kuulemma olla ainakin kesän yli, Sarjanoja kertoo.

Kesän jälkeen olla viisaampia, jatkuuko puolison työ. Sen näyttää maailmantalous.

Vuokra-asuntoja riittää halukkaille

Pääluottamusmies Jukka Vetolaa harmittaa, että Sotkamon kunnalla ei ole tarjolla riittävästi vuokra-asuntoja kaivoksen työntekijöille. Moni onkin muuttanut Kajaaniin, missä asuntoja on ollut helpommin saatavilla.

Tuore kunnanjohtaja Petri Kauppinen ei ole samaa mieltä. Kunnan vuokrataloyhtiössä kysyntään pystytään hänen mukaansa vastaamaan.

– Asuntoja on, kun niitä osaa hakea ja kysyä, hän sanoo.

Esimerkiksi vuonna 2003 Sotkamossa oli 405 vuokra-asuntoa, tänä vuonna määrä on 472 asuntoa.

– Uusia ei olla kuitenkaan rakentamassa, mutta esimerkiksi tonttien vuokrausta mietitään, Kauppinen kertoo.

Omistusasuntojakin valmistuu, mutta ei enää entisellä, nousukauden innolla.

– Pari kolme rakennuskohdetta saattaa tulla toteutukseen, kunnanjohtaja selvittää.

SEPPO KORHONEN
kuvat HARRI NURMINEN