Etelärannasta ei mitään uutta

eollisuuden työnantajien nokkamiehet ovat esitelleet toimittajille lähivuosien sopimuspoliittisia tavoitteitaan. TT:n tulo julkisuuteen tässä sopimusten suvantovaiheessa oli odotettua ja vastanokitus SAK:n edustajakokouksensa asiakirjoissa virittelemälle sopimuskeskustelulle.

Ainakin lehtitietojen pohjalta arvioiden TT esiintyy linjauksineen jopa leipääntyneesti ja lämpimikseen tuoden esiin kovin vähän uutta kaluttavaksi kelpaavaa. Samaa tekstiä lateli jo nykyisen työmarkkinajohtajan edeltäjä vuosia sitten.

TT haluaisi muun muassa pidempiä sopimuskausia, vähemmän ja väljempiä sopimuksia, yrityskohtaista ja solidaarisuuden hylkäävää palkkapolitiikkaa ja toimialojen välisen palkkariippuvuuden katkaisua. Tuttua tekstiä, jonka yhteinen nimittäjä on vanha kunnon deregulaatio, pitkälle viety työmarkkinasäätelyn purku.

Jos aloitetaan sopimuskausista, ne pitenivät selvästi 1990-luvulla, ja vuoden mittaiset paperit taitavat tällä haavaa olla yhden käden sormilla laskettavissa. Mikäli kausille halutaan enemmän mittaa, työnantajat varmaan esittävät mallin, kuinka lisääntyviä työpaikkojen ongelmia ja ikuisesti kuumia palkkakysymyksiä sopimusten voimassa ollessa uskottavasti ja oikeudenmukaisesti ratkotaan.

Jatkuvasta neuvottelusta kyllä puhutaan, mutta TT:n omissakin joukoissa on runsaasti patruunoita, jotka tarvitsevat suuren uhan taipuakseen edes pieniin myönnytyksiin.

Sopimuksia on paljon ja paksujahan ne ovat, mutta kyllä niiden jokaisen kirjauksen taustalta joku työelämän ristiriita löytyy. Sopimuksilla suojellaan työntekijöitä mutta myös työnantajia. Kirjat ohenevat, kun ongelmat vähenevät.

Jokainen voi tietysti asetella tavoitetilojaan mihin tahtoo, mutta suomalaisen sopimuspolitiikan todellisuudessa TT:llä sen enempää kuin muillakaan työnantajilla ei pitäisi suurempaan itkuun aihetta näinä päivinä olla.

Ei tarvitse viitata kuin ajankohtaiseen keskusteluun palkkojen kansatulo-osuuden romahduksesta kun selviää, miten hyvin työnantajilla viime aikojen sopimuspolitiikassa on mennyt.

Juuri julkaistiin myös 50 maata käsittävä kansainvälinen kilpailukykytutkimus, jossa Suomi säilytti edelleen kolmannen tilansa. Tuoreet teollisuuden ja palveluiden liikevaihtotilastot taas kertoivat, että suomalaisfirmat kasvat yhä huimaa 10 prosentin vauhtia.

Yksin sopimuspolitiikalla tällaisiin menestyksiin ei tietenkään ole ylletty, mutta tuskin se työnantajien saavutusten valossa niin hirveän pielessäkään on ollut. Enemmän kiroiltavaa on varmasti Pitkänsillan tällä puolella.