Eija Harjula

Millä ihmeen oikeudella ja moraalilla lööppitoimittajat työtään tekevät? Tuntuu siltä, että mitä enemmän todellisuutta saadaan vääristeltyä, sen parempi. Sitten kuitenkin samat lehdet kirjoittavat kauhistelevia juttuja siitä, kuinka kansalaisten luottamus politiikkaan ja poliitikkoihin on romahtanut täysin. Onko se sitten jokin ihme?

Jos lehdet saavat lisätä myyntiään keinoja kaihtamatta, ovat ne itse valtaosin syyllisiä luottamuksen romahtamiseen. Lööppitodellisuus kun valitettavan usein on ainoa totuus ja todellisuus, missä kansalaiset elävät.

Sama ongelma pätee myös muihin kuin iltapäivälehtiin. Aika-ajoin silmiin osuu juttuja, joissa valitellaan, ettei ammatillinen koulutus kiinnosta nuoria, vaikka nimenomaan ammattilaisia tämä yhteiskunta lähitulevaisuudessa tarvitsee — ja kymmeniä tuhansia. Hyvä, mutta mitä tapahtuukaan, kun lähdetään esittelemään opiskelijaelämää ja todellisuutta, missä opiskelijat ovat?

Uutiset kirjoitetaankin korkea-asteen opiskelijoiden kautta. Heidän surkeaa taloudellista tilannettaan kauhistellaan, heidän opintoaikojen lyhentämistavoitteita moititaan. Heidän asemansa parantamiseen sitoutuneita kansanedustajia haastatellaan. Minne unohtuivat ammattiin opiskelevat?

Eipä ole eteeni tullut juttua, missä olisi kerrottu, että ammatillinen tutkinto kestää 120 opintoviikkoa (kolme vuotta), eikä siinä juurikaan ole venymisen vaaraa. Ammatillisella puolella siis tutkinto suoritetaan tavoiteajassa ja siirrytään työmarkkinoiden käyttöön nopeassa tahdissa.

Toisen asteen opiskelijoiden opintososiaalinen todellisuus on korkeakouluopiskelijoita vielä huomattavasti heikompi. Vaikka lehdistön tehtävänä ei ole toimia opinto-ohjaajana, on sen antamilla mielikuvilla ja asenteilla uskomattoman suuri vaikutus.

Jos toimittajat eivät edes vaivaudu kirjoittamaan asioista niiden oikeilla termeillä, vaan kuvittelevat ammattikoulujen antavan maassamme ammatillista opetusta, ollaan surullisesti hakoteillä.

Kaikkein pöyristyttävin esimerkki julkisen sanan vallasta ja vastuusta tulee mieleeni muutaman vuoden takaa, jolloin arvostettu radioasema haastatteli Yksityisen työttömyyskassan johtajaa.

Aamukahvi meni nuorisosihteeriltä väärään kurkkuun toimittajan hehkuttaessa, kuinka hieno tällainen kassa on. Saa samat edut kuin ammattiliitosta ja vielä aivan uskomattoman halvalla. Hän suoraan kehotti ihmisiä liittymään Loimaan kassan jäseneksi, kun se on niin halpaa ja tavattoman kätevää!

Tuon jälkeen en ole kuunnellut ainoatakaan Olli Ihamäen juttua enkä kuuntele.

Pakko medialle on antaa kiitostakin.

SAK julkisti kesähelteellä nuorisopoliittisen ohjelman, joka ylitti uutiskynnyksen laajasti. Parasta on se, että julkistamisen jälkeen virisi vilkas keskustelu esim. pätkätöiden ja lapsen hankkimisen välisestä yhteydestä, mitä myös ohjelmassa käsitellään laajasti.

Pääministerin soisi tarttuvan pätkätyöongelmaan yhtä tärpäkkäästi kuin lasten hankintaan. Pääministerin johdolla valtio voisi näyttää esimerkkiä ja vakinaistaa valtion palveluksessa olevia pätkätyöläisiä, jolloin lasten hankinta ja perheen perustaminen ei enää olisi hullunrohkea extreme-laji.