– Ammattiliitot on julkisuudessa leimattu syyllisiksi siihen, ettei tämä maa uudistu. Liian usein onkin sanottu vain jyrkkä ei ilman vaihtoehtoja. Emme ole myöskään osanneet viestittää myönteisiä saavutuksiamme tarpeeksi hyvin ulospäin, arvioi Konrad Klingenburg DGB:n yhteiskuntapoliittiselta osastolta.

Liittojen väliset erimielisyydet eivät ole kuvaa kaunistaneet. DGB ja sen suurimmat jäsenet, palvelualojen Verdi ja IG Metall tuomitsivat Agenda 2010:n keväällä sosiaalijärjestelmän murentamisena. Pienemmät liitot tukivat hallituksen uudistushankkeita ja syyttivät keskusliittoa siitä, ettei se yritäkään löytää yhteistä säveltä.

IG Metallin epäonnistuneen lakon ja johtajanvaihdoksen jälkeen uskottavuus on entistä kovemmalla koetuksella. Joka toinen saksalainen on nyt sitä mieltä, etteivät ammattiliitot ole sen paremmin ajan kuin tehtäviensäkään tasalla.

Liittojen yhteenlaskettu jäsenmäärä on laskenut kymmenessä vuodessa kolmanneksen 7,7 miljoonaan ihmiseen eli hieman yli 15 prosenttiin työvoimasta, ja tämä näkyy jo niiden taloudessa.

Petersistä montaa mieltä

IG Metallin valtuusto valitsi elokuun puolivälissä uuden johtajan heinäkuussa tehtävänsä jättäneen Klaus Zwickelin tilalle. Vt. puheenjohtajaksi tuli entinen varapuheenjohtaja Jürgen Peters ja hänen kakkosmiehekseen Baden-Württembergin metalliliiton johtaja Berthold Huber. Varsinaiset valinnat tehdään elokuun kahden viimeisen päivän ylimääräisessä liittokokouksessa.

Suuri osa jäsenistä olisi toivonut epäonnistuneen lakon jälkeen eroilmoitusta myös siitä vastuussa olleelta Petersiltä. Opelin autotehtailla tehdyn kyselyn mukaan jopa 95 prosenttia toivoi koko liiton johtoryhmän vaihtoa.

– Vaalikeskusteluista ennen lopullisia valintoja tulee tulisia, mutta uskon että kaksikko pitää pintansa, he ovat hyvä yhdistelmä perinteitä ja uudempaa linjaa. On vaikea löytää vastaehdokkaita, jotka olisivat yhtä tunnettuja koko maassa, arvioi Leipzigissa toimivan Kirow:n pääluottamusmies Hans-Jörg Walta pari viikkoa ennen vaalia.

Muun muassa telakoiden nostureita valmistavassa 170 työntekijän yrityksessä lakkoiltiin kesäkuussa kuusi päivää.

– Joukko suhtautui asiaan kahtiajakoisesti. Osa liiton jäsenistä halusi ilman muuta tukea liittoa, osa oli eri mieltä. Liitonkin päätöksentekoon olisi hyvä saada lisää keskustelua ja laajempien piirien osallistumista, Walta sanoo.

Ehdolle tullessaan Peters ja Huber lupasivat ennen kaikkea avointa keskustelua ja kompromisseja eri leirien välille. Tarkempia poliittisia linjauksia liiton johto pohtii lokakuussa liittokokouksen toisessa osassa.

Työtunteja luvassa lisää

Itäisen Saksan metallin työaikakysymykseen etsitään yrityskohtaisia ratkaisuja. Koko maassa puhutaan entistä useammin myös työajan pidentämisestä.

Työnantajat, taloustutkijat ja talousministerikin ovat muistuttaneet, että saksalaisten keskimääräinen viikkotyöaika, 38 tuntia, on OECD-maista kolmanneksi alin, ja sitä voisi hyvin pidentää kahdella tai neljälläkin tunnilla.

Verdi ja Deutsche Post ovat jo sopineet tuntuvista pidennyksistä. Verdi suostui 240·000 postilaisen työajan pidentämiseen 9,5 tunnilla 48 tuntiin viikossa ja luopui myös kahdesta palkallisesta vapaapäivästä vuotta kohti. Posti puolestaan lupasi olla irtisanomatta viiteen vuoteen ja ulkoistamatta jakelua.

Ensi vuoden palkkaneuvotteluissa työaikaruuvia väännetään hyvin todennäköisesti muillakin aloilla.

Arkitodellisuudessa liitot ovatkin taipuisampia kuin perinteisten ay-johtajien ärhäköistä kommenteista voisi päätellä, myöntää DGB:n Klingenburg.

– Yleissitovia työsopimuksia pidetään joustamattomuuden perikuvana, mutta niitä on tässä maassa sentään 57·000 erilaista, ja kolmannes niistä sallii jonkinlaisen jouston vaikeina aikoina, hän muistuttaa.

Työajoissa jousto on DGB:n mielestä hyvä keino välttää irtisanomisia. Irtisanomissuojaa se ei ole valmis löysäämään, mutta irtisanomisrahasta voisi ehkä keskustella.

Terhi Brusin
Berliini