hmisoikeuksista
on helppoa saada aikaan erilaisia julkilausumia ja julistuksia, mutta niiden toteuttaminen
käytännössä on usein perin vaikeata. Pakkotyön lopettaminen Burmassa on
kansainvälisen ammattiyhdistysliikkeen tärkeimpiä ajankohtaisia tavoitteita.
Kansainvälinen yhteisö on hyvin laajasti sitoutunut siihen, että pakkotyö on saatava
loppumaan Burmassa. Sotilasjuntta ei piittaa julkilausumista eikä kansainvälisestä
painostuksesta. Vain taloudelliset pakotteet purevat.
Burma, jota sotilasjuntta kutsuu Myanmariksi, on ihmisoikeuksien kannalta maailman
synkimpiä maita. Armeija hallitsee maata rautaisella otteella. Erittäin laaja
järjestelmällinen pakkotyövoiman käyttö on jatkunut vuodesta toiseen ILO:n
päätöksistä huolimatta. VAKL on arvioinut, että tälläkin hetkellä jopa miljoona
ihmistä on orjatöissä Burmassa. Pakkotyövoimaa käytetään maataloudessa ja
perusinfrastruktuurin rakentamisessa. Armeija käyttää laajasti pakkotyövoimaa. Myös
naiset, lapset ja vanhukset joutuvat tekemään pakkotöitä.
Burman pakkotyö on ollut pitkään Kansainvälisen työjärjestön kokousten
asialistalla. ILO päätti lopulta viime vuonna pakotteista. Päätös syntyi
poikkeuksellisen laajalla yhteisymmärryksellä. Sitä tukivat ammattiyhdistysliikkeen
lisäksi työnantajat ja lähes kaikki hallitukset. Vastaan äänestivät ILO:n
hallintoneuvostossa vain Kiina, Malesia, Intia ja Venäjä. ILO oli jo tätä aikaisemmin
sulkenut Burman mm teknisen yhteistyön ulkopuolelle. ILO ei voi itse toteuttaa pakotteita
käytännössä. Se on eri maiden hallitusten, kansainvälisten järjestöjen ja
työmarkkinaosapuolten tehtävä.
Painostusta Burmaa kohtaan on siis lisätty vähitellen. Sotilasjuntta on
kansainvälisen painostuksen takia käynyt keskusteluja kotiarestissa olevan
oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin kanssa. Pakkotyön osalta ei ole tapahtunut mitään
muutoksia. ILO:n suositukset ja päätökset eivät ole tehonneet sotilasjunttaan. Se ei
edelleenkään myönnä ongelman olemassaoloa eikä salli ILO:n läsnäoloa maassa. ILO on
valmis antamaan apua Burmalle pakkotyön lopettamiseksi.
Käytännössä pakotteiden aikaan saaminen on osoittautunut vaikeaksi. Euroopan
unionilla on voimassa joukko pakotteita. Burma on suljettu GSP-järjestelmän
ulkopuolelle, joten maan maatalous- tai teollisuustuotteille ei anneta mitään
tullialennuksia. Kehitysyhteistyötä ei tehdä eikä korkean tason vierailuja
järjestetä eikä Burman johtohenkilöille anneta viisumeja. Nämä EU:n päätökset
ovat voimassa huhtikuun loppuun. Jos Burma ei ennen kesäkuussa pidettävää
työkonferenssia ryhdy käytännössä toimiin pakkotyön lopettamiseksi ja salli ILO:n
läsnäoloa maassa, EU on valmis kiristämään pakotteita. EAY on vaatinut EU:ta mm
kieltämään investoinnit Burmaan.
Suomen suhteet Burmaan ovat vaatimattomat. TT:n mukaan suomalaisilla yrityksille ei ole
investointeja Burmassa. Kauppaa tehdään jonkin verran. Viime vuonna Burmasta tuotiin yli
12 miljoonalla markalla pääasiassa vaatteita ja jalkineita. Vaatteiden tuonti oli
lisääntynyt. Älkää ostako tuotteita, joissa lukee Made in Myanmar.
Tässä on kysymys myös ILO:n uskottavuudesta ja kansainvälisen yhteisön tahdosta
toteuttaa käytännössä työelämän ihmisoikeudet. ILO:ssa hyväksyttiin kesäkuussa
1998 julistus työelämän perusoikeuksista ja periaatteista. Siinä jäsenvaltiot
sitoutuvat kunnioittamaan ja edistämään työelämän perusoikeuksia, jotka ovat
järjestäytymisoikeus ja oikeus neuvotella kollektiivisesti, lapsityön, syrjinnän sekä
pakkotyön kielto.
Kansainvälinen ammattiyhdistysliike järjesti kansalaisjärjestöjen kanssa toukokuun
ensimmäisenä toimintapäivän Burman pakkotyön lopettamiseksi. Tarkoituksena on
lisätä kansainvälistä painostusta ja vaikuttaa hallituksiin, kansainvälisiin
järjestöihin sekä monikansallisiin yrityksiin. ILO:n työkonferenssi käsittelee Burman
kysymystä jälleen kesäkuussa.
Kirjoittaja on
SAK:n kehittämispäällikkö