– Vuosi 1997 oli todella synkkä.
Silloin massan- ja paperivalmistuksessa menehtyi kaikkiaan seitsemän työntekijää,
kertoo Paperiliiton työsuojelusihteeri Jari
Väänänen.
Viime vuonna näytti jo siltä, että vuodesta tulisi valoisin miesmuistiin.
– Oltiin jo miltei joulussa ja uskottiin, että selviäisimme vuodesta ilman
ainoatakaan kuolemaan johtavaa työturmaa. Mutta 21. 12. tilanne muuttui, kun erään
aliurakoitsijan työntekijä putosi kahdeksan metrin korkeudesta ja menehtyi.
Silmäys 1995—2000 tilastoituun 15 kuolemantapaukseen kertoo, että kuusi
henkilöä menehtyi nimenomaan pudottuaan korkealta, viisi kuoli puristuksiin, yksi jäi
putoavan esineen alle, yksi uhreista oli tulipaloa sammuttanut VPK:lainen ja yksi
liukastui humalassa ja satutti itsensä kuolettavasti.
Paperityöntekijä on suurimassa tapaturmavaarassa 44—54-vuotiaana.
Tietyissä yrityksissä tapaturmia sattuu myös enemmän kuin muissa vastaavissa
laitoksissa. Mistä se johtuu, sitä ei Jari Väänänen tiedä.
– Sen me tiedämme, että alalla tapahtui 90-luvulla suuria mullistuksia.
Omistajarakenne muuttui ja tehtaita rationalisoitiin. Työvoiman määrä väheni
1990—96 vuosittain tuhannella henkilöllä. Tuotanto kasvoi samanaikaisesti
voimakkaasti. Mutta on vaikea osoittaa, että näiden tapahtumien ja työtapaturmien
välillä olisi jokin yhteys.
Tavoitteena nolla tapaturmaa
Tapaturmat eivät ole ainoa asia, joka heittää synkän varjonsa paperiteollisuuden
ylle. Sairaspoissaolojen määrä on katastrofaalinen. Muihin aloihin verrattuna paperi
pitää kärkisijaa. Sata työntekijää tuhannesta on jatkuvasti sairaslomalla.
Tilanteelle on vaikea löytää selkeää selitystä, josta syytä arvailuja
esitetäänkin sitä enemmän, Väänänen toteaa.
Musta vuosi 1997 pani liiton pohtimaan vakavasti toimia työtapaturmien määrän
vähentämiseksi. Käynnistettiin kampanja "Nolla työtapaturmaa".
Kampanjan hyviin puoliin kuuluu, että siinä yhdistyy työntekijöiden ja
työnantajien etu. Siksi kampanjaa on myös ollut helppo vetää, sanoo Väänänen.
Hänen työtään helpottaa sekin, että työpaikkojen määrä on pyöreästi vain 130,
kun mukaan lasketaan paperi, sellu ja jalostus. Yhteydenpito ei tuota vaikeuksia.
- Yksi syy haluumme lanseerata uudenlaista ajatustapaa on se, että paperissa on
edessä todellinen sukupolvenvaihdos. Viiden tulevan vuoden aikana vaihtuu 30 prosenttia
työvoimasta.
– Meidän on muutettava ihmisten asenteita ja ajattelutapoja, Väänänen sanoo.
– Jokaisella pitäisi olla sisäänrakennettu riskilaskin, joka käynnistyy
automaattisesti töihin tullessa. Nykyään tilanne on pikemminkin sellainen, että väki
tuppaa ripustamaan aivot naulaan ja päästää otteen löystymään tehtaan portin
sisäpuolella.
Koulutusvaje työsuojelussa
Ilman johtoa työsuojelu ei kuitenkaan toimi, Väänänen korostaa. Jonkun pitää
kantaa vastuu työsuojelusta, jonka piirissä pitää olla kaikkien.
Liitto pyrkii tehostamaan työsuojeluväen koulutusta.
– Meillä on 1 100 työsuojeluasiamiestä, mutta vain alle puolella heistä on
koulutus. Meidän 120 työsuojeluvaltuutetustamme kouluttaa pitäisi puolet. Lisäksi
kaikkien pitäisi olla jatkuvan lisäkoulutuksen piirissä, Väänänen sanoo.
Toinen onnistuneen työsuojelun edellytys on, että työntekijät välittävät
työstään. Työntekijöillä pitää olla mahdollisuus vaikuttaa oman työhönsä, siis
pitää olla vastuuta mutta myös vaikutusvaltaa.
Jarrutusta
Ei ole tavatonta, että keskitason johto vesittää käytännössä johdon hyvät
aikeet. Kun korkein päällikkö kyselee alituisesti, miten on menty eteenpäin,
keskijohdon poikien on vaikeampi sivuuttaa näitä asioita, Väänänen sanoo.
Koska melkoinen osa tapaturmista sattuu aliurakoitsijoiden työntekijöille,
Väänänen on joutunut miettimään myös näitä asioita. Seitsemästä 1997
menehtyneestä työntekijästä neljä oli aliurakoitsijoiden väkeä.
– Pyrimme vaikuttamaan aliurakoitsijoihin työn tilaajien kautta. Heidän on
vaadittava aliurakoitsijoilta paperit, joista ilmenee, että työsuojeluasiat ovat
kunnossa. Hyvä tapa on esittää turvallisuuspassi, joka kaikeksi onneksi alkaakin
lyödä itsensä lävitse.
Entä kampanja "Tapaturmia nolla"?
– Koko paperialalla tapaturmien määrä väheni 30 prosenttia jo 1999, jolloin
kampanja käynnistettiin. Ainoa kummajainen ovatkin kuitenkin paperityöläisten
tapaturmat, jotka eivät tahdo vähentyä, Väänänen sanoo.
Carola Isaksson
Stora Enson
Kotkan tehtaalla sattui viime vuonna 74 työtapaturmaa.
– Tällä tasolla olemme pysytelleet, huokaa 500 paperityöläisen ts-valtuutettu Juha
Tarkiainen.
Jos tämä luku on korkea, niin sellaisiakin paperitehtaita on, joissa tilanne on
vieläkin synkempi. Eikä niihin haluta toimittajia.
Tavallisin syy kotkalaistehtaan työntekijöiden lääkärireissuun on silmään
joutunut vieras esine tai liukastuminen. Myös mustelmat ja viiltohaavat ovat
arkipäivää, koska työ on laadultaan sellaista, että kädet ovat aina vaarassa,
Tarkiainen kertoo.
– Väki yrittää sitä paitsi tuotantohäiriöiden sattuessa aina pelastaa sen
mikä pelastettavissa on. Kaikki tietävät, miten suuria tappioita tuotannon
keskeytyminen aiheuttaa. Niissä tilanteissa tulee sitten helposti tapaturmia.
Tarkiainen on nollakampanjan lämmin kannattaja.
– Tavoitetta voi arvostella epärealistiseksi, mutta sitten pitää kysyä,
hyväksymmekö todella sen, että vuoden mittaan tapahtuu aina tietty määrä tapaturmia.
Kotkassa on osastoja, joissa onnettomuuksia ei ole sattunut. Sellu ja hiertämö ovat
tästä esimerkkejä.
– Ne ovat pieniä osastoja. Paperitehtaalla, missä väkeä on paljon ja koneita
kaksi, tapaturmariski on korkeampi, ts-valtuutettu toteaa.
Kotkassa työsuojeluun on tartuttu tosissaan. Se on olennainen osa liiketoimintaa.
Tehdas ei ole vielä saanut sertifikaattia, mutta toiminta-ajatus perustuu brittiläiseen
standardiin (BS 8800). Kotkassa sovelluksesta käytetään nimeä TTT-järjestelmä.
Kirjaimet tulevat sanoista työ, terveys ja turvallisuus.
– Kyllä meillä aina jokin systeemi on ollut, mutta eivät ne ole ihan loppuun
saakka hiottuja olleet, Tarkiainen sanoo.
Nykyään esim. tehtaalla on 12 osa-aluetta, joissa toimii kussakin oma pienryhmä.
Ryhmien tehtävänä on mm. käydä läpi tapaturmat ja läheltä-piti -tilanteet.
– Melkein-tilanteiden ongelma on, etteivät ihmiset tee niistä raporttia. Kun ne
sitten jäävät tutkimatta, työpaikalla ei myöskään päästä tekemään parannuksia,
Tarkiainen toteaa.
Parannuksista voidaan myös tehdä miten hienoja hyvänsä, mutta niistä ei ole
juurikaan hyötyä, jos työntekijät eivät ota työsuojelua asiakseen.
– Meidän pitää nostaa ihmisten tietoisuutta. Puhua pitää paljon. Stora
Ensolla tietoutta on tarkoitus lisätä sillä, että myös rivityöntekijöitä
lähetetään työsuojelukoulutukseen. Siitä Tarkiainen on todella hyvillään.
– Työsuojelunhan pitää olla luonnollinen osa ammattimiehen jokapäiväistä
työtä. Jos ei näin ole, ei työntekijä ole oikea ammattimies, Juha Tarkiainen
korostaa.
Carola Isaksson
