Luiskahdin vastikään eläkeukon virkaan, ja sieltä täältä lähettivät päätöksiä siitä, minkä verran tukea on tullut tienatuksi.

Jostain vähemmistä tekemisistä oli vakuutuslaitokseen kertynyt sen verran maksuja, että kuukausittain saatavaksi kuului jopa kuusi euroa ja vielä rapiat päälle.

Turhanaikaista olisi tietenkin ollut tiputella moisia roppoja tilille joka kuun viidestoista, niin että yhtiö harkitsi viisaimmaksi maksaa rojauttaa koko potin kerralla.

Jotta sen sai lasketuksi, piti tietysti päätellä, montako kuukautta eläkkeen saaja vielä mahtaa hengissä huokua eli minkälaista kerrointa olisi kohtuullista käyttää.

Kun miehen voinnista, elintavoista ja sen semmoisesta asiaan vaikuttavasta ei tarkempaa tietoa ollut, piti varmaan turvata tilastoihin ja niistä löytyvään elinaikaodotteeseen.

Kun kertamaksu sitten ilmestyi tilille ja hetken aikaa muisteli jakolaskua, niin tulokseksi jäi, että liki 80-vuotiaaksi olisi sinniteltävä, jotta raha tulisi kunniallisesti kuitatuksi eikä vakuutuslaitos olisi harhautunut maksamaan ylimääräistä ja kärsinyt ikävää tappiota.

Kiitoksia luottamuksesta, koetan kaikin keinoin olla sen arvoinen vaikka lujille saattaa ottaa.

Naiselle tosin olisi kai maksettu vieläkin enemmän, koska hyvinvointivaltiossa nainen tunnetusti elää miestä kauemmin.

Tanskalaiset tutkijat kertoivat taannoin, että näihin aikoihin syntyvä tyttövauva todennäköisesti tarjoilee ketteränä kakkukahvit vielä satavuotiskekkereissäänkin.

Eli jos maailma muuten pysyy entisellään, niin eläkettä hän ehtii nauttia liki neljä vuosikymmentä, suurin piirtein yhtä kauan kuin sitä kerryttääkin.

Siinäpä on laskeskelemista vakuutusmatemaatikoille ja haastetta rahastojen sijoitusguruille. Eläkejohtajien työ käy aina vain vaativammaksi, joten heille on tietenkin turvattava asiallinen toimeentulo sekä eläketurva, jota kelpaa esitellä. Ei mersukaupan pomokaan Ladalla ajele.

Tanskalaisten ilosanomaa on kyllä ehditty myös epäillä. Olisiko käynyt niin, että ennen kuin tieto ehti pikku-uutiseksi aamun lehteen, matkalle oli karissut vaikkapa varauma "jos kehitys jatkuu entisellään".

Suomalainen asiantuntija kyllä myönsi, että satavuotias ei enää Suomessakaan ole maailmanihme, luonnonoikku jota tullaan katsomaan naapuriläänistäkin. Keski-ikä pitenee mutta tärkeämpi muutos on kumminkin se, että terveitä vanhuuden vuosia on entistä pitempään ja hankalat rempat ja raihnaisuus jäävät aivan viimeisiin aikoihin.

Satavuotiaaksi en kyllä sittenkään taida rimpuilla. Kahdeksankympin jälkeen vain harmittaisi, että pääsipä vakuutuslaitos kehveli liian halvalla.