Kuusen mielestä perinteinen ajattelu perustui ajatusvirheeseen: tulonsiirrot nähtiin vain menoina, vaikka ne kansantalouden kannalta olivat samalla tuloja, jotka palautuvat talouden kiertoon. Moderni sosiaalipolitiikka tukee talouden kasvua ylläpitämällä tasaista kysyntää - ja samalla ihmisten luottamusta yhteiskuntaan.

Erityisen vahvasti Kuusen linjan omaksui SDP, mikä osaltaan siivitti puolueen huimaan vaalivoittoon vuonna 1966. Mutta Kuusen kirjalla oli vahva vaikutus tasavallan koko eliittiin. Se loi ajatuksellisen pohjan, jolla suomalaista hyvinvointivaltiota sen jälkeen menestyksellä rakennettiin.

Kunnes tuli 1990-luvun alun lama ja täydellinen katkos - kuten Anu Kantolan järisyttävä väitöskirja Markkinakuri ja managerivalta (Loki/Pallas 2002) osoittaa.

Kirja perustuu Suomen johtavan ydineliitin (vajaa sata henkeä) vuonna 1995 tehtyihin haastatteluihin. Niiden analyysi kertoo, että eliitin sisäpiirin näkemys laman syistä oli kiteytynyt täysin yhteneväiseksi ja suhde hyvinvointivaltioon oli muuttunut täysin toiseksi kuin ennen lamaa — puoluekannasta riippumatta.

Kärjistäen: eliitille laman perussyy oli "pöhöttynyt hyvinvointivaltio", yhteiskuntaruumiiseen pesiytynyt sairaus, joka imi voimat terveeltä taloudelta. Politiikan ylimmäksi tavoitteeksi oli noussut puhdas tehokkuus — systemaattinen ja jatkuva julkisten palvelujen ja tulonsiirtojen karsinta.

Eliitti oli siis taantunut aikaan ennen Pekka Kuusta: kaikkia julkisia menoja pidettiin taas kansantalouden kannalta pelkästään menoina. Ja vaikka viimeistään Jaakko Kianderin jykevä kirja Laman opetukset (VATT 2001) on osoittanut, että laman syyt olivat tyystin muualla kuin eliitti uskoo, tämä 1990-luvun talousoppi elää tälläkin hetkellä niin eliitin kuin mediankin lähes rikkumattomana linjana.

Konkreettinen esimerkki: pian toteutuva eläkeläismäärän nopea kasvu nähdään pelkästään rasitteena ja kustannustekijänä. Tai vielä enemmän — eläkeläiset ovat jo hyvää vauhtia korvaamassa työttömyyden tärkeimpänä pelotteena, jolla eliitti ylläpitää jatkuvan kriisin tunnelmaa.

Kuusen talousopin valossa eläkeläiset ovat kuitenkin suurin näkyvillä oleva "elinkeinoelämän" kasvusektori. Kun eläkeläisten määrä nousee miljoonasta puoleentoista, uudet tulokkaat ovat edeltäjiinsä verrattuna suhteellisen hyvin palkattuja (ansioeläkkeet) ja hyväkuntoisia (10—20 vuotta) — raskaalla eli kalliilla vanhushuollolla on kasvavaa kysyntää vasta 2020-luvulla. Samalla vapautuu vastaava määrä työpaikkoja eli uusien eläkeläisten lisäksi tulee puoli miljoonaa heidät korvannutta palkansaajaa, ja molemmat ryhmät maksavat veroja ja kuluttavat.