SAJ:n vastapuoleksi syntyi 1907 Suomen Työnantajain Yleinen Liitto, jonka jäsenenä olivat eri alojen työnantajaliitot tai yksittäiset yritykset. Työmarkkinoiden järjestökentän puitteet olivat syntyneet, mutta ay-liike jäi heikkouden kehään, kun työnantajat eivät yleensä tunnustaneet työntekijäin järjestöjä vaan usein vainosivat sen jäseniä.

SAJ:ssä oli 1908 lopussa jo 40 000 jäsentä, mutta seuraavana vuonna enää alle 20 000. Vasta 1917 alussa SAJ:n jäsenmäärä lähti nopeaan kasvuun. Jäseniä oli kesäkuussa 1917 yli 150 000.

Ay-liikkeen voiman kasvu ja työmarkkinoiden rauhattomuus saivat työnantajajärjestöt harkitsemaan työehtosopimuksia, mutta kansalaissodan jälkeen työnantajain keskusjärjestö asettui aiempaa jyrkemmin vastustamaan työehtosopimuksia.

Kommunistit ja sosialidemokraatit

Suomessa jako sosialidemokraatteihin ja kommunisteihin tapahtui vähitellen kansalaissodan jälkeen. SAJ:n edustajakokouksessa 1920 vasemmistososialistit ja kommunistit saivat vallan ja sosialidemokraatit jäivät vähemmistöön.

Kommunistit ja sosialidemokraatit lähtivät 1926 yhdessä voimistamaan ay-liikettä. SAJ:n jäsenmäärä nousikin 90 000:een 1928.

SAJ jäi lapuanliikkeen nostaman oikeistoaallon jalkoihin 1930. Viranomaiset määräsivät järjestön, useat liitot ja osastot toimintakieltoon. SAJ:n yhtenäisyys oli myös murtunut 1929. Sosialidemokraatit perustivat lokakuussa 1930 uuden "puolueettoman" keskusjärjestön, Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton (SAK).

SAK:hon kuului 1930—33 alle 20 000 jäsentä. Ay-liike voimistui 1930-luvun lopulla, mutta SAK:ssa oli talvisodan puhjetessa vain noin 70 000 jäsentä.

Läpimurto

STK ja SAK antoivat talvisodan aikana tammikuussa 1940 yhteisen julkilausuman neuvottelutoiminnan mahdollisuuksista. Ns. Tammikuun kihlauksen pohjalta alkoivat välirauhan aikana useilla aloilla neuvottelut, mutta työehtosopimuksia ei syntynyt. Neuvottelujen pohjalta työnantajat antoivat palkkalupaukset tai -ohjeet, jotka määrittelivät alimmat palkat koko maassa esim. metalli-, puu-, paperi- ja kutomoteollisuudessa.

STK ja SAK solmivat keväällä 1944 yleissopimuksen, mutta tähän sopimukseen STK ei vielä hyväksynyt sanaa "työehtosopimus".

Toisen maailmansodan jälkeen SAK:n jäsenmäärä nousi nopeasti, vuoden 1947 lopussa sillä oli jo yli 340 000 jäsentä. SAK sai vahvan jalansijan teollisuudessa, julkisella sektorilla, palvelualoilla. Ammattiliittojen asemaa työmarkkinasuhteissa vahvisti kesäkuun 1945 palkkasäännöstelypäätös, joka velvoitti tekemään työehtosopimuksia.

Järjestöllinen voima ja uusi palkkapäätös tasoittivat tien työehtosopimuksille 1945—47. Työntekijöiden sananvalta kasvoi, mikä aiheutti ajoittain rajuja riitoja isäntävaltaan tottuneiden työnantajien ja ay-liikkeen suhteissa. Sotakokemus lisäsi osaltaan paikallisten kiistojen karheutta.

Uhkailusta yleislakkoon

SAK:n vaikutusvalta säilyi, mutta asema työpaikoilla heikkeni 1950-luvulla. Sodan jälkeiset tulonjakokiistat oli käyty nelikantaisesti, kun valtiovalta, työnantajat, maataloustuottajat ja ay-liike olivat jakaneet niukkuutta. Maataloustuottajat olivat useasti uhanneet tuotteiden ja raakapuun luovutuslakolla ja SAK puolestaan yleislakolla. Uhat muuttuivat teoiksi, kun hinta- ja palkkasäännöstelyvaltuudet päättyivät 1956 alussa.

Yleislakko kevättalvella 1956 oli SAK:n vahva voimannäyttö. Työtaisteluun osallistui noin 400 000, enemmän kuin SAK:ssa oli jäseniä. SAK:n asettama palkankorotustavoite saavutettiin, mutta voitto oli vain muodollinen. Itse asiassa yritysten ja maataloustuottajien asema vahvistui 1956.

Yleislakko ei ratkaissut SAK:n sisäisiä ongelmia, vaan kärjisti niitä. Työläisurheilun, ay-liikkeen ja sosialidemokraattien keskinäiset kiistat kytkeytyivät monella kentällä yhtä aikaa hääränneiden yksilöiden kautta kiihkeäksi vyyhdeksi. Kaikki hajosivat: TUL, SAK ja SDP.

Ay-liikkeen kolmas nousu

Hitaasti 1956—60 edennyt hajaannus kesti lyhyen ajan, kun SAK:n eheyttäminen onnistui jo 1969. Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto muuttui 1969 Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöksi. Uudessa SAK:ssa liitojen päätösvalta päätöksiä tehtäessä oli olennaisesti suurempi.

SAK:n liitot kasvoivat nopeasti eheytymisen jälkeisinä vuosina. 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun tuposopimukset vahvistivat ay-liikkeen asemaa työpaikoilla ja jäsenmaksujen työnantajaperintä vankensi liikkeen taloudellisia voimavaroja.

Vahvan ay-liikkeen Suomi syntyi 1970-luvulla, kun koko yhteiskunta koki rajun murroksen. Voimistunut SAK vaikutti siihen, että tuotantoelämän rakennemuutoksen aikana maa muuttui tulonjaoltaan tasa-arvoisemmaksi. Myös työntekijäin ihmisoikeudet työelämässä paranivat.

Ay-liikkeen eheytymisen ja tulopolitiikan luoma kasvukierre veti naiset ja palvelualojen työntekijät aivan uudella tavalla mukaan toimintaan. Näin työelämän muutokset eivät ole Suomessa aiheuttaneet järjestäytymisasteen alamäkeä, kuten Englannissa, Itävallassa tai Saksassa.

Heikkouden voima

Suomen ay-liikkeen nopeat nousut 1917, 1944—47 ja 1969—72 ovat poikenneet olennaisesti toisistaan. Ensimmäinen nousu jäi kansalaissodan jalkoihin. Toinen nousu loi puitteet valtakunnallisille työehtosopimuksille, joiden ansiosta 1948 alkanut järjestöllinen alamäki jäi loivaksi.

SAK:n eheytyminen ja tulopolitiikka tekivät järjestäytymisestä luontevan osan työpaikkojen arkea. Kasvu oli vakaammalla pohjalla. SAK:n voima kasvoi koko 1970-luvun. Myös muut ay-keskusjärjestöt voimistuivat. Kolmikantaisen työmarkkinamallin peruspuitteet vakiintuivat 1970-luvulla.

Suomen ay-liikkeen menestystekijöitä on ollut liittorakenteen joustavuus. Jäsenmäärien kasvu loi uusia liittoja ja hajotti liitorakennetta 1917 ja 1944—48, mutta jäsenmäärien laskiessa ovat liitot yhdistyneet. SAK:n eheytys katkaisi tällaisen liitorakenteen vaihtelun.

Liittotason eheytyssopimus supisti liittojen lukumäärää ja pyrki keskittämään kunkin työehtosopimuksen piirissä olevat työntekijät yhteen liittoon. Tämä vähensi ay-liikkeen sisäistä kilpailua ja varmisti työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet oman alan työehtoihin.

SAK:n johto on ajoittain harmitellut, että eheytyksen hintana oli liittojen itsenäisyyden kasvu työehtosopimuksia tehtäessä. Asian voi nähdä toisinkin. Ehkä väljä liekanaru on tehnyt SAK:n yhteisvoimasta lujemman. SAK:n vähäinen muodollinen valta sopimuksia tehtäessä on luonut tilaa yhteistyölle, jossa liitot ilman pakkoa, oman etunsa puolustamiseksi ovat koonneet voimansa.

Tulopolitiikka ja keskitetyt sopimukset ovatkin vankalla pohjalla, koska jäsenliitot ovat joutuneet omasta näkökulmastaan miettimään sekä jäsenkuntansa että koko ay-liikkeen etua, ennen kuin ovat tehneet ratkaisunsa.

SAK:n nousu kytkeytyi myönteisesti uuden palvelu-, tiedonvälitys- ja kulutusyhteiskunnan syntyyn. Ay-jäsenyys on meillä osa uudenaikaista, parempaa elämää kuten juokseva vesi, televisio ja yksityisauto. Ay-liike oli ensimmäisinä hyödyntämässä matkapuhelimia ja internetyhteydet ovat osa tämän päivän ay-rutiineja.

Ehkä juuri myöhäinen nousu on yksi SAK:n menestyksen salaisuus. Kenties suhteellisen tuoreet muistot heikkoudesta estävät jäykistävän omahyväisyyden tunkeutumisen järjestöihin. Ylpeys omista saavutuksista kytkeytyy Suomessa nöyryyteen ja nopeaan reagointikykyyn.

Tapio Bergholm
Kirjoittaja on
SAK:n historiankirjoittaja.