Tampereella 1907 perustettu Suomen Ammattijärjestö syntyi ulkomaisten esikuvien mukaan melkein 30 vuotta sen jälkeen kun kirjapainotyöläiset ay-toiminnan maassa aloittivat.

Aina 1970-luvulle saakka SAK:n purjehti lähes jatkuvissa myrskyissä, joita nostivat paitsi ympäröivän maailman usein särkynyt rauha, myös työväenliikkeen nousu ja sen poliittinen riitaisuus. SAK:n voiman ja yhteiskunnallisen merkityksen kasvun vuosikymmeniä, 1970—80-lukuja, seurasivat taas vaikeat 1990-luvun ajat. Ne ajoivat koko ay-liikkeen puolustustaisteluun, mutta lisäsivät samalla jäsenten luottamusta omiin järjestöihinsä.

SAK:n menestyksen salaisuus liittyy kahteen historialliseen käänteeseen, työehtojärjestelmän syntyyn 1944—47 ja järjestön eheytykseen 1969—72.

Kun sopimukset lopettivat yksipuolisen isäntävallan työpaikoilla, se tuntui ja näkyi konkreettisesti myös tuiki tavallisen rivimiehen elämässä. Toimeentulo ja turvallisuus paranivat, eikä saavutusta ollut vaikea yhdistää työläisten yhteistyöhön ja omaan liikkeeseen.

Vuosikymmenessä eheytyksen jälkeen SAK:n jäsenmäärä tuplaantui ja miljoona meni rikki 1979. Rakettinousu kertoo raskaimpien töiden tekijöiden voimakkaasta tietoisuuden kasvusta. Itsetunto kesti pilkan viidennen kolonnan vehkeilijöistä, ja ay-jäsenyydestä tuli Bergholmin sanoin "osa uudenaikaista ja parempaa elämää, kuin juokseva vesi, televisio ja oma auto".

Jos missä niin näissä käännekohdissa historia opettaa palkallaan elävää ylivertaisesti: menestys alkaa ja sitä kannattaa oikeus järjestäytyä ja sopia. Nämä joka käänteessä puolustamisen arvoiset oikeudet eivät ole itsestäänselvyyksiä. Valtaosalta maailman työläisistä ne puuttuvat edelleen, ja niitä vastaan, joilla ne ovat, hyökkää valtamedian tukema uusliberalismi joka päivä.

Sitten eheytyksen SAK:n yhtenäisyys ei ole kertaakaan ollut vaakalaudalla. Tämän Bergholm selittää sillä, että järjestöllä on voimansa vuosia takana vasta 30, mikä historian juoksussa tarkoittaa melkein kuherruskuukautta. Liittojen johdossa ja jäsenissä on myös edelleen niitä, jotka ovat hajaannuksen vahingosta viisastuneet ja siitä nuorempiaankin varoittaneet.

Kiinnostavimman selityksen yhtenäisyydelle Bergholm löytää kuitenkin eheytyssopimuksesta, joka lisäsi liittojen itsenäistä sopimusvaltaa ja vähensi sitä keskusjärjestöltä. Vaikka SAK:n johto aina välistä tuskailee liittojen korskeutta ja julkisuus vaatii keskusjärjestöä panemaan jäsenensä kuriin, historioitsija uskoo pitemmän liekanarun päinvastoin lujittavan yhteisvoimaa.

Suvereeni sopimusoikeus jättää tilaa vapaalle harkinnalle ja jopa ajaa liittoja oman etunsa nimissä yhteistyöhön. Kun ratkaisut syntyvät sanelutta ja demokraattisesti, niissä aina on mukana annos myös itse keksityn makua, tuntuu Bergholm ajattelevan.