vane.jpg (302 bytes)

ulko.jpg (4072 bytes)

Norjan LO:n Valla
esittää johtajien
palkkoja jäihin
 

mine1.jpg (716 bytes)  Norjan LO:n puheenjohtaja Gerd-Liv Valla esittää oman palkkansa jäädyttämistä ensi vuoden palkkaneuvotteluissa. Valla haluaa näyttää näin esimerkkiä sekä yritys- että puoluejohtajille, jotta Norjassa saataisiin katkaistua maata vaivaava hinta- ja palkkakierre, jonka johdosta norjalaiset yritykset muuttavat ulkomaille.

Gerd Liv Valla,  Norjan LO:n pj. Kuva: Hilkka Jukarainen– Jos me haluamme palkkakierteen katkaisemista, on johtajien näytettävä esimerkkiä. Esitän, että kaikki johtajat pidättäytyvät palkankorotuksista ensi talvena ja esitys koskee myös minua, sanoo Gerd-Liv Valla.

Palkkakierteen katkaisua on toivonut erityisesti pääministeri Kjell Magne Bondevik, joka on ollut huolissaan teollisuuden ulosliputuksesta.

Bondevik kutsui viime viikolla luokseen sekä yritys- että ay-johtajia ja vetosi maltillisen palkkakehityksen puolesta. Työntekijöiden palkat ovat nousseet viiden viime vuoden aikana viiden prosentin vuositahtia, kun Norjan kilpailijamaissa, lähinnä EU:ssa on tyydytty kolmen prosentin keskikorotuksiin. Näin Norja on menettänyt viiden vuoden aikana kymmenen prosenttia kilpailuedustaan pelkästään palkkaratkaisujen takia.

Mutta LO-johtaja Valla ei tyydy ainoastaan työntekijöiden maltillisiin palkkaratkaisuihin, vaan vaatii niitä myös johtajilta.

– Jäsenemme eivät suostu yksipuolisiin ratkaisuihin. Jos tehdään maltillinen palkkasopimus, niin sen pitää koskea myös johtajia, sanoo Valla.

Pääministeri Bondevik ei halunnut ottaa kantaa Vallan ehdotukseen, vaan totesi lausunnossaan vain, että pääministeri palkasta päättää suurkäräjät. Myöskään norjalaiset yritysjohtajat eivät innostuneet LO-johtajan esityksestä, vaan kaikki norjalaisissa medioissa haastatellut johtajat totesivat, ettei heidän palkankorotuksilla ole samanlaista merkitystä kansataloudelle kuin työntekijöiden palkankorotuksilla.

Tapio Vestinen
Oslo

Palkkatyöläinen 1.10.2002 nro 8/02

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullealkuun

ne339999.gif (51 bytes)

Pt  nro 8/2002

PT:n 8/02 etusivulle

minu.jpg (764 bytes) Pääkirjoitus

minu.jpg (764 bytes) Teema
   EU-laajentuminen

minu.jpg (764 bytes) Kolumnit ja pakina

minu.jpg (764 bytes) Ajankohtaista

minu.jpg (764 bytes) Liittouutiset

minu.jpg (764 bytes) Tilastot

minu.jpg (764 bytes) Ulkomailta

Norjan LO:n Valla esittää johtajien palkkoja jäihin
EU & ay
Somavialle jatkoaika

minu.jpg (764 bytes) Ymmällä