vane.jpg (302 bytes)

tee.jpg (2675 bytes)

Italialaisia visioita ja
suomalaista käsityötä

pi-nu.gif (132 bytes)  Omistajanvaihdoksesta yritykselle nostetta

vi-ne-pi.gif (120 bytes)  Kun ulkomaalainen yritys ostaa suomalaisyrityksen, käy usein niin, että yrityksen toiminta lopetetaan. Italialaisenemmistöinen kansainvälinen osakeyhtiö tekee päinvastoin ja investoi ostamaansa Nautoriin. Swan on suomalainen tavaramerkki ja sellaisena pysyy.

Metsän ja peltojen yllä leijuu paksu sumu. Kun lentokone laskeutuu Kruunupyyn lentokentälle, tuntuu yhä enemmän siltä kuin sukellettaisiin vedenalaiseen kasvustoon. Matka jatkuu autolla läpi metsiköiden ja yli lakeuksien Pietarsaaren maalaiskunnan Kolppiin.

Näkymä Nautorin Pietarsaaren hallista. Foto: ESA MELAMETSÄTäällä, kymmenen kilometrin
päässä Pohjanlahden rannikosta, kootaan siniharmaissa halleissa runkoja   13—33 metriä pitkiin Swan-veneisiin, jotka lähtevät sittemmin purjehtimaan maailman merille.

Hallien varjossa, vaatimattomassa yksikerroksisessa rakennuksessa on Nautorin paikallisjohtajan Simone Marconcinin toimisto. Ympäristö on kovin erilainen kuin Marconcinin kotikulmilla Rooman keskustassa tai hänen edellisissä työpaikoissaan New Yorkissa ja Los Angelesissa. Täältä tarjotun työn vastaanottamista piti harkita pitkään. Mutta käynti paikan päällä ratkaisi.

– Nautor on erikoistapaus. Meidän tuotemerkkimme ja imagomme on suomalainen, emmekä voi toimia missään muualla. Tämä on meidän perintömme, josta olemme ylpeitä, ja tuotanto tulee pysymään täällä ikuisesti, forever, Marconcini korostaa.

Hän puhuu lämpimästi suomalaisesta käsityöstä, Pohjanmaan monisatavuotisesta veneenrakennusperinteestä, Nautorin työntekijöiden ainutlaatuisesta ammattitaidosta. Kaikki tämä on eräänlaista magiaa, jota Nautor mieluusti esittelee asiakkailleen, jotka ovat aina tervetulleita paikan päälle. Mahdollisuutta myös käytetään ahkerasti.

Globaalia alusta alkaen

Nautorin tuotannosta menee ulkomaille 99,9 prosenttia. Marconcini sanoo, että maailmanlaajuisuus on Nautorille kaikki kaikessa. Uuden tuotteen on oltava sopiva niin Yhdysvaltoihin, Japaniin, Italiaan kuin Ruotsiinkiin.

– Siksi meillä onkin maailman paras suunnittelija German Frers. Me tarkastelemme maailmanlaajuisuutta asiakkaan näkökulmasta, mutta entistä useammin katse käännetään myös lähteisiin, ostetaan maailmanmarkkinoilta vain parasta, joka sitten antaa tuotteillemme sen pienen ylimääräisen lisän.

Nautorin omistaa kansainväliseen osakeyhtiö. Osake-enemmistön omistaa italialainen Leonardo Ferragamo, yksityishenkilönä. Markkinoinnista vastaa italialainen sisaryritys Salvatore Ferragamo, jonka pääpaikkana on Firenze.

Kaksikymmentä agenttia markkinoi eri puolilla maailmaa Swan-veneitä paksulompsaisille asiakkaille. Uudet veneet maksavat 600 000:sta eurosta 11:een miljoonaan euroon. Kallein on 125-jalkainen Swan. Suunnitelmissa on vielä isompi vene, eli 135-jalkainen.

Nautorilla on palvelukeskuksia eri puolilla maailmaa ja se panostaa yhä enemmän "after sales" –palveluihin. Toulonissa Ranskassa on suunnitteilla yhteishanke, joka toisi palveluun uusia ulottuvuuksia.

Italialaisuus ja suomalaisuus ovat vahva yhdistelmä

Nautorissa yhdistyy kaksi erilaista mentaliteettia ja asennetta. Italialaisuus ja suomalaisuus ovat vahva yhdistelmä.

– Meillä on johtamistaitoa ja visioita, halu muuttaa maailmaa, tehdä jotain aivan erityistä. Työntekijämme täällä ovat luotettavia ja laatutietoisia. He tekevät visioistamme todellisuutta. Me haluamme hoitaa oman leiviskämme, olla luotettavia, Marconcini sanoo.

Nautorin omistajilla ja hallituksen puheenjohtajalla Leonardo Ferragamolla on tulevaisuudenvisio, joka vie yritystä eteenpäin. Visioon liittyy voimakas halu investoida tutkimukseen ja välineisiin. Nautorilla on laaja tuotesarja, kymmenkunta mallia 45-jalkaisista 112-jalkaisiin. Uusia malleja tulee vuosittain. Viime vuonna Nautor rakensi yhteistyössä Pietarsaaren kaupungin kanssa Pietarsaareen veneenrakennuksen teknologiakeskuksen BTC:n, missä suurimmat Swanit viimeistellään. Jos lisää kiinnostuneita löytyy, keskusta laajennetaan. Kruunupyyn puusepänverstaan lisärakennusta varten on valmiit suunnitelmat, joita ryhdytään toteuttamaan heti kun markkinoilla alkaa näkyä piristymisen merkkejä.

– Vuosikasvu on ollut 28—30 prosentin luokkaa viimeisen kolmen vuoden aikana. Liikevaihto oli viime vuonna noin 80 miljoonaa euroa, Marconcini kertoo.

Toimitusjohtaja Luciano Scaramuccia on rakentanut paikallisverkoston pienyritysten kanssa, jotka ovat investoineet ja kasvaneet Nautorin rinnalla. Ne hoitavat nyt kaksi kolmasosaa uuden, sarjatuotannossa olevan 45:n tuotannosta. Työ on pohjanmaalaista, konsultit kansainvälisiä.

USA:n hinnat hirmuiset

Euron suhde muihin valuuttoihin on luonut Nautorille mahdollisuuksia mutta myös ongelmia. 45 prosenttia tuotannosta meni 2000—01 Yhdysvaltoihin. Sitten dollarin arvo romahti ja Swanien hinta nousi vuoden 2002 lokakuun seuraavan vuoden maaliskuun välisenä aikana 40 prosenttia.

Sellaista hinnankorotusta ei pysty perustelemaan. Nyt Yhdysvalloissa ollaan kiinnostuneita käytetyistä Swaneista, mikä on merkki siitä, että markkinatilanteessa on tapahtumassa käänne. Tavoitteena on, että 20—25 prosenttia tuotannosta myytäisiin Yhdysvaltoihin, mutta markkinoiden valtaamiseen takaisin menee vuosia, Marconcini toteaa.

Euro on nostanut myös komponenttien hintoja. Marconcinilla ei ole mitään itse euroa vastaan, mutta hänen mielestään sen varjolla nostetaan hintoja kaikkialla maailmassa.

Nautorin päämarkkina-aluetta ovat Etelä-Eurooppa ja Englanti. Suomessa on yksi uusi Swan-45 ja käytettyjä 70-luvun Swaneja. Yhä suuremmiksi käyvät veneet eivät selviä täkäläisissä matalissa vesissä.

Nautor tuottaa vuodessa noin 30 venettä. Tilauskanta on sellainen, että Nautor pystyy toimimaan vuonna 2003 täysillä eli valmistamaan 20 keskisuurta, 2—3 super-Swania ja parikymmentä 45:sta.

– Jotta tuotantoa voidaan jatkaa tasaiseen tahtiin 2004, on myytävä vielä monta venettä. Eikä siinä mitään, meillä on runsaasti potentiaalisia asiakkaita ja sopimuksia pyritään saamaan aikaan lähikuukausina. Uskomme tulevaisuuteen vahvasti, Marconcini vahvistaa.

Henkilöstö harjoittelee 45:lla

Marconcini haluaisi yrityksen sisälle enemmän joustoa tuotantohuippuja varten. Esimerkiksi laminointiryhmä pitäisi voida siirtää muihin töihin ilman että laatu kärsii.

– Yritys on kasvanut erittäin nopeasti, liian nopeasti. Meidän on nyt aika panostaa henkilöstön osaamiseen. Parikymmentä työntekijää käy kolmivuotista kurssia, lisäksi on lyhytkursseja, yrityksen sisäistä koulutusta. Me emme voi vain panna ihmisiä töihin ja otaksua, että he osaavat. Meillä ei ole varaa epäonnistua. Meillä on hyvä maine, ja siitä on pidettävä huoli.

Työntekijöiden pitää ymmärtää, että he ovat töissä aivan erityisessä yrityksessä, olla sitoutuneita laatuun ja tuotteeseen. Me haluamme heistä innokkaita Swan-ihmisiä, jotka osallistuvat työhön omalla osaamisellaan. Yrityksellä on nyt oma neljävitonen, jolla osallistutaan venenäyttelyihin ja jolla työntekijät pääsevät kokeilemaan purjehdusta ja ajattelemaan asioita asiakkaan näkökulmasta.

– Meidän työntekijöiden pitää osata rakentaa ja lisäksi myös purjehtia. Oma neljävitosemme osallistuu täkäläisellä kymmenen hengen miehistöllä seuraavaan Swan Cupiin, paikallisjohtaja Simone Marconcini sanoo innostuneena.

Myös hän pyrkii parantamaan purjehdustaitojaan.

Ingegerd Ekstrand

 

 

Nautorin pääluottamusmies:alkuun

Omistajanvaihdoksesta yritykselle nostetta

vi-ne-pi.gif (120 bytes)  Nautorilla Puuliiton pääluottamusmiehenä toimivan Harald Nordmanin mielestä globalisaatio merkitsee sitä, että rajat menettävät merkityksensä ja keskinäisestä riippuvuudesta tulee maailmanlaajuista. Tämä koskee sekä yrityksiä että tietoa.

– Nautor on ollut maailmanlaajuinen yritys siitä saakka, kun yrityksen perustaja Pekka Koskenkylä, joka siihen aikaan toimi säkkimyyjänä Wisa Pakilla, rakensi ensimmäisen tiikkirungon appensa luona Pietarsaaren Skutnäsissä 1965. Seuraavana vuonna hän aloitti purjeveneiden valmistuksen tavoitteenaan tulla parhaaksi maailmassa, kertoo Nordman, joka tuli Nautorille vuonna 1969 eli samoihin aikoihin, kun kunnan rakentama halli Edsevössä paloi.

Uudisrakennus Kolpissa oli jo rakenteilla, ja Nautorin työntekijät välttyivät rakennustöiden ansiosta lomautukselta.

Koskenkylä myi yrityksensä vuonna 1972 ja lähti maailmalle ja sen merille. Sen jälkeen omistajat ja toimitusjohtajat vaihtuivat tasaiseen tahtiin, välillä meni hyvin ja välillä huonommin. Kun uudet omistajat ostivat Nautorin 1998, työntekijät huolestuivat — kävisikö heille kuten niin monille muille vai jatkuisivatko työt?

Omistajanvaihdos toi kuitenkin muassaan paremmat ajat, ja yhteistyö toimitusjohtaja Luciano Scaramuccian kanssa on sujunut erinomaisesti alusta pitäen.

– Hän on osoittanut suurta ymmärtämystä meitä työntekijöitä kohtaan, asettunut tarvittaessa meidän puolelle, korostaa Nordman, joka on iloinen siitä, että Nautor on Leonardo Ferragamon erityisessä suojeluksessa. Henkilöstön määrä on viidessä vuodessa kasvanut 300 hengestä 500:een. Nautor on nykyään alan suurimpia yrityksiä Suomessa, ja toiminta on ollut voitollista joka vuosi.

– Yritystä hoidetaan ammattimaisemmin ja se on juurtunut vahvemmin paikkakunnalle uusien mallien ja rakennussuunnitelmien myötä. Varoja ohjataan yritykseen päin sen sijaan, että niitä vietäisiin ulos, Nordman korostaa ja lisää, että henkilöstökään ei ehkä ihan loppuun asti ymmärrä, miten kovia nimiä Nautor ja Swan ovat maailmalla.

Ympäri maailmaa

Pääluottamusmiehellä ei toistaiseksi vielä ole yhteyksiä Nautorin viime vuosina Englannista ja Etelä-Ranskasta ostamien korjaustelakoiden henkilöstön ammattiyhdistyksiin. Nautorin työntekijät sen sijaan liikkuvat kuin kotonaan eri puolella maailmaa, kun Swanit ovat huollon tarpeessa.

Tore Bjolin ja Ralf Nylund odottavat koealtaan äärellä päästäkseen tarkistamaan 56-jalkaisen veneen sähköjärjestelmää, laitteita ja koneita. Bjolin on työskennellyt Nautorilla 34 ja Nylund 33 vuotta. Sinä aikana he ovat nähneet valtavan teknisen muutoksen. Kaksikko on joskus mukana, kun uusia veneitä toimitetaan asiakkaille. Tarkoitus on auttaa asiakasta ja kipparia veneen käyttöönotossa.

– Viime keväänä oltiin Ateenassa, ennen sitä Baltimoressa Yhdysvalloissa. Ulkomailla tehdään töitä tiukkaan tahtiin. Ei siellä juuri muuta ehdi nähdä kuin tien satamaan ja hotelliin, he sanovat. Sven Sundqvist asentaa ovia erikoisvalmisteiseen jääkaappiin. Hän kävi viime kesänä Mallorcalla huoltamassa yhden Swanin.

– Työt sujuivat siellä hyvin. Kiirettä piti, mutta kyllä siellä tunsi kuuluvansa sikäläiseen työporukkaan, hän sanoo.

Pietarsaaren Leppäluodossa, aavan meren äärellä sijaitsevassa BTC:ssä komeilee kaksi mahtavaa100-jalkaista Swania. Kolpissa rakennetut rungot varustellaan ja sisustetaan täällä. Maalari Stig Holmlundin mielestä globalisaatio on helpottanut rajojen ylittämistä ja lisännyt yhteistyötä.

– Mutta työpaikkaani se ei ole vaikuttanut, sanoo Holmlund, joka on käynyt kunnostamassa Swaneja muun muassa Englannissa ja Antigualla, missä hän korjasi vuonna 1996 puoli vuotta viittätoista hirmumyrskyssä vaurioitunutta Swan-venettä.

Swan kuin tyttöystävä

Nautorin työpaikkakieli on ruotsi, mutta tänne töihin vuokratulta portugalilaiselta erityispuusepältä Nelson Mirandalta sujuu paremmin englanti, vaikka hän onkin ollut Pietarsaaressa töissä jo kolme vuotta. Scaramuccia haki aiemmin Argentiinassa ja MasaYardsilla Turussa työskennelleen miehen itse italialaiselta telakalta.

Portugalilainen puuseppä Nelson Miranda. Foto: ESA MELAMETSÄ– Työnteko eri maissa ja erilaisten kulttuurien ja ihmisten kohtaaminen auttaa ymmärtämään maailmaa paremmin, sanoo Miranda, joka asettaa itselleen työssä kovat vaatimukset.

– Kun rakennan, rakennan kuin itselleni tai ystävilleni. Swanissa on glamouria, joka muuttaa hiukan maailmaa. Yritän tehdä parhaani. Tämä ei ole vain työtä, joka täyttää päiväni. Vene on kuin tyttöystävä, hän sanoo ja silittää 100-jalkaisen veneen runkoa. Tavoitteena on saada konehuoneesta tulevat tärinät ja melu nollatasolle. Miranda ylistää tiimityötä, jossa on mahdollisuus keskustella ja ratkaista ongelmia sellaisen pääsuunnittelijan kanssa, joka todella kuuntelee työntekijöitä.

Miranda, joka on aiemmin palvellut seitsemän vuotta sotilaana Angolassa ja YK-joukoissa Bosniassa, arvostaa rauhallista pietarsaarelaiselämää ja työtovereitaan, jotka ovat sympaattisia, vaikkakin vähän ujoja.

– Mutta jos kuoren saa rikki, niin sitten ollaan veljiä ja parhaita ystäviä, hän hymyilee iloisesti.

Ingegerd Ekstrand

Palkkatyöläinen 1.10.2003 nro 8/03

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullealkuun

ne339999.gif (51 bytes)