Kello on varttia vaille kaksi, kun lehdenjakaja Markku Nurmi astuu sisään pukeutuneena Leijonajakelun tummanvihreään takkiin, jossa on vähän oranssia.

– Traktoripohjat, sanoo Nurmi ja kääntää jalkaa ylöspäin. Pohja on musta, ja siinä on keskellä vihreä ja kannassa punainen alue. Pohjan pitää toimia kaikissa olosuhteissa, olla äänetön, pitävä ja tukeva.

Nurmi kapuaa punaiseen autoonsa. Seuraamme yksinäisiä perävaloja yönpimeän Lohjan läpi valokuvaajan kanssa, ajamme ylös Lohjanharjua ja kaarramme tehdaskiinteistölle, mistä kahdeksan piiriä noutaa jaettavat lehtensä.

Muutaman minuutin kuluttua paikalle saapuu kuorma-auto. Ajoitus on täydellinen, mutta Nurmi ja hänen kollegansa saavatkin kännykkäänsä viestin, kun auto lähtee kierrokselleen länteen päin Vantaan Martinlaakson kirjapainolta.

Nurmi huitoo meitä siirtymään etäämmälle kuorma-autosta. Jakajan varpaat ovat joskus jääneet puristuksiin, kun perälautanostin on laskettu alas, kertoo lehdenjakajien varatyösuojeluvaltuutettuna toimiva Nurmi.

Kuljettaja purkaa lavalta teräslankavaunuja, joihin on pinottu useita satoja kiloja painomusteelta tuoksuvia aamulehtiä: Helsingin Sanomia, Hufvustadsbladetia, Länsi-Uusimaata…

Ansalankoja ja karvalakkikeliä

Markku Nurmi, 54, luotsaa "omalle" laatikolleen omakotitaloalueelle. Kuorma-auto tulee perässä ja jättää kyydistä uusmaalaiset lehdet. Heti sen perässä tulee pakettiauto, joka tuo Turun Sanomia, Salon Seudun Sanomia, Västra Nylandia ja muita.

Nurmen annokseen kuuluu Länsi-Uusimaata, Hesaria ja joukko pienempiä lehtiä. Hän ottaa lehtinipun kerrallaan, leikkaa nippusiteet pienellä turvaleikkurilla ja kerää ne tarkasti talteen.

– Varsinaisia ansalankoja. Moni jakaja on kaatunut niiden takia, hän varoittaa ja tunkee nippusiteet ja käärepaperit muovipussiin silmäiltyään ensin saatteeseen painetut tiedot. Uusia tilaajia? Päättyneitä tilauksia? Muutoksia sisältävät sivut hän panee kierrekansioon.

Nurmi lähtee liikkeelle, pysähtyy sitten parin-kolmenkymmenen metrin päässä. Sujauttaa lehtiä aidan sisäpuolella olevaan laatikkoon. Naapuritalossa on käveltävä pihatien päähän, sillä postilaatikko on talon takana.

– Karvalakkikeli, hän toteaa kylmän rauhallisesti, kun pyry tihenee.

Puuraput liukkaita kesät talvet

Kierros etenee. Nurmi poimii isot lehden etupenkiltä, paikallislehdet auki revitystä muovipaketista lattialta. Homma käy nopeasti ja pientalot saavat lehtensä, yksi toisensa jälkeen.

Klo 2.20:een mennessä kahdeksan taloutta on saanut aamulukemisensa. Ikkunat ovat pimeinä, mutta siellä täällä tuikkii yksittäisiä jouluvaloja.

Nurmi kapuaa nopeasti puurappuja pitkin omakotitalon kuistille. Puiset portaat ovat riskitekijä ympäri vuoden. Tänä yönä on kovin liukasta, sillä pakkanen on lauhtunut ja mittarit näyttävät muutamaa plusastetta. Syksyisin lehdet ja sade liukastuttavat portaita. Ja kesällä on sitten "kesälimaa", Nurmi sanoo.

Toinen ongelma on valo. Joissakin taloissa on automaattinen valaistus, josta on hyötyä myös lehdenjakajille. Useimmilla pihoilla on kuitenkin säkkipimeää, ja varjojen kätköissä voi lymytä suksia, lapioita ja pulkkia.

Huolimattomasti pysäköidyt autot ovat kiusana ahtailla kaduilla. Joillakin pihateillä Nurmi luovuttaa. Joskus tien laidassa on niin leveitä kinoksia, ettei laatikolle yletä autosta, vaikka ajaisi jalkakäytävälle.

- Niin teemme viranomaisten hiljaisella suostumuksella. Se on usein liikenneturvallisuuden kannalta paras ratkaisu, etenkin viikonloppuina, kun taksiliikenne on vilkasta kapakoiden sulkemisaikaan. Mutta silloin pitää tietysti olla tarkkana jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden varalta.

Eräs poliisimies kyseli kerran Nurmelta, miksei tämä käytä vilkkua.

– Kuka sitä näkisi. Ja miksi kummassa näyttäisin vilkkua itselleni 500 kertaa, Nurmi kysyi puolestaan poliisilta.

Paha siivo joskus hyvästäkin

Klo 2.40 kaarramme parin kerrostalon eteen. Hissi on, ja Nurmi ajaa sillä ylös, juoksee ripeästi alas portaita ja tuikkaa lehdet varovasti sisään postiluukuista. Yhden oven takana räksyttää kovaääninen koira. Mitä kovempi ääni, sitä pienempi koira, Nurmi kuiskaa.

Seuraava kerrostalorykelmä on vanhempi, kolmikerroksinen ja hissitön. Nurmelle se merkitsee sitä, että on kavuttava portaat ylös 16 kertaa. Täällä lehdet jaetaan alhaalta ylöspäin, että kuorma kevenee matkalla. Kengänpohjiin on tarttunut lunta. Liukastumisen vaara on suuri hyvin vahatuilla portailla.

– Mitä paremmin siivottu, sitä pahempi meille. Meille olisivat parhaita hiekkaiset rappukäytävät.

Lumentulo on lakannut. Perjantai ja 13. päivä on kolmen tunnin ikäinen, kun hyvästelemme Markku Nurmen. Hänen työpäivänsä, johon kuuluu kuuden kilometrin kävely ja lukemattomia kömpimisiä autoon ja ulos autosta, päättyy vasta aamukuuden tienoissa.

Kaikkien aamulehtien on oltava lukijoilla viimeistään klo 6.30.

Elämäntapa ja oma vapaus

Seitsemän päivää töitä, yksi vapaata, plus joka seitsemäs viikonloppu vapaata. Siinä rytmi, joka sopii mainiosti entiselle kiinteistövälittäjälle ja myyntiedustajalle. Vuorokausirytmikään ei haittaa.

– Nukun muutaman tunnin illalla, sitten lisää aamulla. Tavoitteena on nukkua vähintään kolmen tunnin jaksoissa, että unella olisi vaikutusta. Valitettavan usein tämä jää vain tavoitteeksi.

Lehtiä Nurmi on jakanut vuodesta 1996. Silloinkin, vaikka perheessä oli kolme alaikäistä lasta, kaikki sujui hyvin erinomaisten unenlahjojen ansiosta.

– Tämä on sellainen työ, johon jää koukkuun. Siinä on oma vapautensa, ja päivä on sitten kokonaan omassa käytössä. Harrastan itseni kehittämistä ja käyn Viestintäliiton kursseilla.

Nurmella on runsaasti luottamustehtäviä. Hän toimii jakajien ensimmäisenä varatyösuojeluvaltuutettuna sekä työsuojeluasiamiehenä ja varapääluottamusmiehenä läntisellä Uudellamaalla. Luottamusmieheksi hän tuli Teollisuustoimihenkilöiden 1980 lakon jälkeen ja oli mukana perustamassa työpaikkaosastoa Partekille.

Ingegerd Ekstrand

– Jos paikat on hiekoittamatta tai valaistu huonosti tai lumityöt tekemättä, jätämme postilaatikkoon muistutuskortin. Kun kiinteistö korjaa asian, se saa kiitoskortin, kertoo Raija Kilpi, Leijonajakelun 1 800 uusmaalaisen lehdenjakajan työsuojeluvaltuutettu.

Jakajat kuuluvat Viestintäliittoon. Sanoma Oy myi Leijonajakelun viime vuonna Postille, joten liiton vaihto voi tulla ajankohtaiseksi 2005.

Kuuden lapsen äidin Raija Kilven mielestä homma oli tosi sopiva silloin, kun lapset olivat pieniä. Hän on jakanut lehtiä reilut 17 vuotta. Nykyään hän jakaa keskimäärin kahtena päivänä viikossa Nummi-Pusulassa. Loppu viikosta kuluu työsuojeluasioissa.

Kulumia ja liukastumisia

Uudet jakajat oppivat työn kulkemalla jonkin aikaa vanhan mukana.

Työympäristöt vaihtelevat suuresti. Kerrostaloissa, jotka joskus ovat hissittömiä, kantamukset painavat. Joskus porrasvalot on säädetty palamaan niin lyhyeksi ajaksi, että jakaja saa painaa nappia joka kerroksessa. Kompastelua voivat aiheuttaa myös harkitsemattomasti sijoitetut matot.

Pysyäkseen jaloillaan jakaja tarvitsee ennen kaikkea hyvät jalkineet. Leijonajakelu maksaa puolet talvikenkien hinnasta. Jakajalle jää maksettavaa pari kymppiä. Vaatteilta vaaditaan paljon: niiden on kestettävä sekä tuulta että sadetta, mutta ne eivät silti saa olla liian tiiviitä.

Työ kuluttaa ja käy selkään, käsivarsiin ja polviin. Kilvestä on tärkeää oppia käsittelemään jakelulaukkuja selkää taivuttamatta. Jakajien keski-ikä lähenee 50:tä. Yötyö ei sovi kaikille eikä kehno palkkakaan houkuttele.

Kuinka kohdata väkivalta

Lehdenjakajat liikkuvat öisin klo 02–6.30. Työvuorot osuvat kapakoiden sulkemisaikaan.

Joskus jakajien laatikkojen sijoittamisessa ei ole liikaa päätä vaivattu. Kilpi kertoo neljästä jakajasta, jotka piestiin laatikollaan Vantaalla.

– Työnantaja siirsi laatikon heti, mutta siirtää voisi varmasti muitakin laatikoita. Jos meitä uhataan, teemme siitä raportin, hän sanoo. On esimerkiksi vähän liikaa nauttineita yökulkijoita, jotka yrittävät väkisin saada jakajilta lehden. Jakajilla ei kuitenkaan ole ylimääräisiä lehtiä.

Puukoniskun rintaansa saaneella tamperelaisella jakajalla oli tuuria: isku kilpistyi lähes kokonaan paksuun osoitemappiin. Mm. työsuojelukeskus, Viestintäliitto ja työnantaja järjestävät kursseja väkivallan kohtaamisesta. Myös kirjallisia ohjeita on saatavissa.

– Lisäksi turmat ovat tavallisesti vakavia, eikä niiden määrä ole keskimäärin laskenut, vaikka graafisella alalla työskentelevien määrä on pudonnut kolmanneksella, toteaa työehtosihteeri Kari Hernberg Viestintäliitosta.

Liitto on laatinut työnantajien kanssa jakajille opaskirjoja. Jakajat osallistuvat myös työsuojelun perus- ja jatkokoulutukseen sekä liiton työsuojeluseminaareihin.

– Työvälineitä ovat valistus ja lait, korostaa Hernberg ja viittaa työsuojelulakiin, joka antaa välineitä yksintyöskentelyyn ja väkivaltaan liittyvien ongelmien ratkaisemiseen.

Työnantajat ottavat yleensä yhteyttä kiinteistöihin hiekoitukseen, lumeen ja portaiden kuntoon liittyvissä kysymyksissä. Liitto on ryhtynyt muutaman kerran oikeustoimiin, esim. tapauksessa, jossa koira yllytettiin jakajan kimppuun.