– Täällä pestään kaikkea maan ja taivaan väliltä, paitsi nahkaa, kertoo Helsingissä toimivan Napen Laivapesun pääluottamusmies Marja-Terttu Holm.

Hän on ollut firmassa töissä 34 vuotta ja kokenut sinä aikana monta omistajanvaihdosta. Joulukuussa firman osti kolmikko Altti Väinölä, Janne Hyyrynen ja Mika Häkkinen. Kaikilla on alan kokemusta, ja tarkoituksena on kehittää toimintaa.

Paraikaa uudistetaan konekantaa käytettyinä hankituilla koneilla, jotka säästävät energiaa sekä parantavat työturvallisuutta ja tehokkuutta. Pesulan läpi kulkee kuukaudessa noin 40 000 kiloa pyykkiä. Tavoitteena on määrän kaksinkertaistaminen.

– Aiomme saada työt sujumaan paremmin ja tehokkaammin ja lisätä myös yksityisasiakkaiden määrää, mikä tällä hetkellä on vain noin viisi prosenttia, sanoo toimitusjohtaja Väinölä.

Asiakkaat ovat enimmäkseen hotelleja ja ravintoloita, minkä lisäksi pestään työvaatteita, joita tulee eri aloilta, teollisuudesta päiväkoteihin. Laivapyykki tulee rahtialuksilta. Matkustajalaivojen likapyykki viedään pääasiassa Viroon.

2 000 kg pyykkiä vuorokaudessa

Yhtenä tavoitteena on työtaakan tasaaminen. Kun mankelilla on liikaa töitä, muut työntekijät voivat tulla avuksi. Työtehtävien kierrätys vähentää stressiä ja yksipuolisuutta – samojen liikkeiden toistaminen käy terveydelle, toteaa Marja-Terttu Holm.

Holm itsekin aloitti aikoinaan mankelissa. Sen uusi työntekijä yleensä ensin oppii. Nykyään hän hoitaa pääasiassa merkkausta ja pesuun tulevan pyykin lajittelua.

– Kun oli kymmeniä vuosia tyhjentänyt säkit lattialle ja lajitellut siinä, ei ollut ollenkaan yksinkertaista siirtyä lajittelemaan vyötärön korkeudella olevissa kärryissä. Minusta työ sujui hitaammin, Holm sanoo, mutta myöntää, että uusi työasento säästää kyllä selkää.

Työaika on klo 7–15.30. Valtavissa pesukoneissa, jotka nielevät propellia muistuttaviin kitoihinsa jopa 150 kiloa likapyykkiä, pestään päivittäin noin 2 000 kiloa, kertoo Timo Lehtinen. Melu on melkoinen, ja Lehtisellä on korvatulpat.

– Raskain vaihe on pyykin siirtäminen kuivausrumpuihin, mutta tänne on nyt suunnitteilla liukuhihna, hän sanoo.

Työ on ruumiillisesti yhtä raskasta kuin kuljetus- tai sahatyö, joista Lehtisellä on kokemusta. Märät matot painavat…

Pesua odottavat työvaatteet ovat kunnolla tahraisia.

Lehtinen ja hänen työkaverinsa voivat vain arvailla, mitä tahrat ovat.

– Mutta vesi puree kyllä. Aikaisemmin myös täällä pestiin kemikaaleilla.

Muuttajien kanssa kielivaikeuksia

Tuotannossa työskentelee 13 henkeä, joista 11 naisia. Vain kolme on syntyjään suomalaisia, muiden syntymäpaikkakunnat ovat Kosovossa, Virossa, Venäjällä, Kiinassa ja Bulgariassa.

– Joskus tulee kielivaikeuksia, kun pitää yrittää selittää jotain työvaihetta tai ratkaista työkavereiden välisiä kiistoja, luottamusmies Holm toteaa. Kun kansallisuuksia on niin monta, ei tulkkikaan ole mikään ratkaisu. Englantia ei käytetä yhteisenä kielenä, vaan asioita setvittäessä otetaan avuksi kädet.

Varsinaista käsityötä pesuloissa ei enää juuri tehdä, mutta vielä kuitenkin viikataan. Lakanoita tasaisena virtana ulos sylkevän tukevan mankelin edessä seisoo inkerinsuomalainen Hanna Punger:

– Työ tuntuu sekä käsissä että jaloissa, sanoo Punger, joka oli Virossa töissä lippukassalla.

Mankelin toisella puolella Kosovosta kotoisin oleva Nadesha Berisha ja Venäjältä muuttanut Elisavet Jämsä syöttävät mankeliin poikittain kukikkaita pussilakanoita. Lakanalaskuri näyttää usein 800 lakanaa päivässä. Mankeli on varustettu automaattipysäytyksellä, joka estää sormivammat.

– Kouvolassa olin töissä pizzeriassa ja siellä kävin myös kielikurssin. Tämän työpaikan sain työvoimatoimistosta, kertoo 12 vuotta Suomessa ollut Berisha hyvällä suomella. Jämsä on aikaisemmin työskennellyt mm. autonpesijänä sekä valmistanut joulukoristeita.

Lämpötila epätasainen

– Täällä on kesällä hirvittävän kuuma, ilmaa ei ole ollenkaan, kun mankelit ja prässitkin tuottavat lämpöä. Talvella on vetoista, vaikka pannaankin kaikki ikkunat tiukasti kiinni, Holm huokaisee vähän alistuneesti.

Lämpöä tuottavia prässejä on rivissä kolme: yhdessä oiotaan hihoja, toisessa solmioita ja kolmas vie ajatukset niihin röntgenkaappeihin, joihin koululaiset ennen suljettiin pakollisissa keuhkokuvauksissa.

Vieressä on muutama tynnyri kemiallisessa pesussa käytettävää "Perryä", perkloorietyleeniä. Ainetta kaadetaan suoraan pesukoneeseen. Holm ei muista, että aine olisi aiheuttanut iho- tai hengitystieongelmia, vaikka siinä onkin varoitusmerkkejä, joissa on kuollut puu ja kala.

– Tuntipalkka on noin 7 euroa, kertoo luottamusmies Holm ja korostaa, että palkka on sama kaikille riippumatta siitä, onko työntekijä suomalainen vai maahanmuuttaja.

Palkka ei houkuttele kesätyöntekijöitä, ja Helsingin seudulla pesuloihin ei tahdo yleensäkään löytyä työntekijöitä.

Pesulan tiloja ollaan ehostamassa, joskin niitä tuskin maalataan punaisiksi, vaikka se onkin ainoa väri, josta Marja-Terttu Holm sanoo pitävänsä.

– Omistajakolmikon suunnitelmat ovat mielenkiintoisia. Jos ne sitten toteutuvat, Holm lisää varovaisesti.

Ingegerd Ekstrand

– Tutkimuksessa oli mukana kuusi pesulaa ja vastaajia 200. Kuumuus, veto, lämpötilan vaihtelut, huono ilmanlaatu ja melu sekä jonkinasteinen tartuntavaara olivat suurimmat ongelmat, toteaa Kemianliiton työympäristösihteeri Kari Mäkelä, joka hoitaa noin 1 250 pesulatyöntekijän asioita. Naisia heistä on 85 pros.

Työn organisointi ja hyvinvointi olivat suurin piirtein teollisuuden keskitasoa. Henkisen kuormitusta aiheuttaa ajoittainen kiire. Asiakkaiden tilaukset johtavat väistämättä tuotantohuippuihin.

Tutkimus ei tuonut selvää vastausta siihen, miten huippuja voitaisiin tasoittaa työaikajoustoilla.

– On vaikea löytää työaikaratkaisua, joka olisi sekä työntekijöiden ja työnantajien eduksi. Sellainen on kuitenkin löydettävä, ehkä jonkinmoisesta joustavasta systeemistä. Työaika on myös kilpailutekijä, jos haluamme pitää pesulat maassa, Mäkelä korostaa.

Noin 90 pros. pesulaväestä tekee vain päivää, ja heistä kolme neljästä on melko tai erittäin tyytyväisiä nykyiseen työaikaansa.

Sairaslomat huolestuttavat

Alalla on yksi jätti, Lindström. Mäkelä koulutti yrityksen pyynnöstä lähes koko henkilökunnan. Aiheena oli jokaisen vastuu hyvästä työympäristöstä ja työturvallisuudesta.

– Enemmistö yrityksistä on kuitenkin pienpesuloita, joissa tietoisuus ja valvonta on tasoltaan vaihtelevaa, hän tähdentää.

Tapaturmia sattuu miljoonaa työtuntia kohti 30, mikä on keskimäärää alhaisempi. Ammattitautiepäilyissä toistotyö on keskeisellä sijalla, mutta törmätään alalla asbestiin, kuumuuteen ja kumiallergiaankin.

Sairauspoissaoloja on huolestuttavan paljon, 10–15 pros. työajasta, kun vastaava luku on teollisuudessa keskimäärin 4,5.

– Syitä ei tarkkaan tiedetä, mutta olettaa voi, että asiaan vaikuttavat yhdessä työn yksipuolisuus, huonot vaikutusmahdollisuudet ja se, että työntekijät ovat ikääntyneitä, Mäkelä sanoo.

Kovimmilla ovat tuki- ja liikuntaelimet. Työtä tehdään seisten, nostamista ja yksipuolisia liikkeitä on runsaasti. Isommissa pesuloissa työtä kierrätetään, mutta muutakin on tehtävä.

Työtapaturmat ovat enimmäkseen lieviä, noin puolet johtaa alle kolmen päivän työkyvyttömyyteen. Tavallisesti telotaan käsi tai jalka. Yleisemmin syntyy mustelmia ja ruhjeita tai nyrjähdyksiä ja venähdyksiä.

Kemikaalit vähentyneet

Kemikaalien käyttö alalla vähenee jo pelkästään taloudellisistakin syistä. Perkloorietyleeni-liuotinta käytetään yleisesti kuivapesussa. Siitä ei ole haittaa kankaiden kuiduille, mutta terveydelle se on äärimmäisen vaarallista. Sekä ihoallergia- että astmariskit ovat kuitenkin pienet koneiden suljetun systeemin ansiosta, Mäkelä sanoo.

– Korviini ei ole vuosikausiin kantautunut ainuttakaan sairaustapausta tai tapaturmaa, joka olisi johtunut esimerkiksi kemiantehtaiden vaatteiden pesusta. Asiakkaiden pitäisi kantaa vastuunsa siitä, että pesulat saavat enemmän tietoa siitä, mitä aineita pesuun tuotavissa vaatteissa on. Noin 20 vuotta sitten yksi pesukone räjähti, kun jokin tuntematon aine aiheutti kipinän. Henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin.