vane.jpg (302 bytes)

paaki.jpg (4718 bytes)

Äänestäminen
on edunvalvontaa

Äänestäminen europarlamentin vaaleissa on mitä suurimmassa määrin edunvalvontaa. Lisäksi ammattiyhdistysliikkeen näkökulmasta on tärkeää äänestää ehdokasta, joka tuntee työelämää ja tekee päätöksiä palkansaajan hyvväksi. Ei ole samantekevää, ketä eurovaaleissa äänestää ja millaiseksi parlamentti muodostuu, sillä yhä useammat työelämän pelisäännöistä laaditaan EU:ssa.

Viime istuntokaudellakin parlamentti käsitteli työllisyyspolitiikka, työsuojelulainsäädäntöä, eläke- ja sosiaaliturvaa, epätyypillisiä työsuhteita, vuokratyötä, tasa-arvoa, ammatillista koulutusta ja yritysneuvostoja. Nämä eivät ole yhdentekeviä asioita suomalaisille palkansaajille eivätkä ay-liikkeelle.

Sillä on merkitystä, mitkä ryhmät pääsevät europarlamentissa enemmistöön. Työntekijöiden oikeuksien vahvistaminen EU:n kautta onnistuu vain, jos siellä oleva enemmistö on kiinnostunut työelämän asioiden edistämisestä.

Suomen ja Ruotsin ammatillisten keskusjärjestöjen johtajat ovat olleet huolissaan molempien maiden äänestysaktiivisuuden alhaisuudesta. Niinpä Ruotsin LO onkin heittänyt SAK:lle leikkimielisen maaotteluhaasteen. Voittaja on korkeimman äänestysprosentin saanut maa.

Meillä suomalaisilla on petrattavaa. Viimeksi sinnittelimme nipin napin 31 prosenttiin, mutta ei ruotsalaistenkaan aktiivisuudessa ollut kehumista, sillä heistäkin äänesti vain 39 prosenttia.

Ennakkoäänestys alkaa tänään. Ja käytä äänesi – valvoaksesi etujasi tai vaikka maaotteluhengessä!

 

Palkkatyöläinen 2.6.2004 nro 5/04

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullealkuun

ne339999.gif (51 bytes)

Pt  nro 5/2004

PT nro 5/04 etusivulle

vn-pa.gif (131 bytes) Pääkirjoitus

Tavoitteena yhden luukun periaate
Äänestäminen on edunvalvontaa

vn-pa.gif (131 bytes) Teema
     Ay-liikkeen aluetoiminta
vn-pa.gif (131 bytes) Ajankohtaista
vn-pa.gif (131 bytes) Kolumnit ja pakina
vn-pa.gif (131 bytes) Liittouutiset
vn-pa.gif (131 bytes) Ulkomailta
vn-pa.gif (131 bytes) Nettivinkit