Vaikutuksista mainittakoon tärinä, ärinä, lihaskrampit, sorminivelten nyrjähdykset kännykän näppäimiin, hallitsemattomat itkukohtaukset ja esineiden sattumanvarainen siirrähtely sijoiltaan.

Lehtipuhallinhan keksittiin ikään kuin vahingossa rajan takana Raivolassa kohta tykkitulen vaiettua Vuoksen varsilta. Olipa kulkeutunut kylille muuan pientä kunnostusta kaipaava syöksyveneen moottori, jota Jegor Penteleinen ja Igor Pahkeinen toimen miehinä kävivät rassaamaan talvi-iltojensa iloksi. Havaittiin iloista kilinää ja hilpeää pulinaa, keväämmällä kalinaa ja kolinaa, ja vappuna oli valmista.

Rotevan ja reippaan kulakin kupeelle valjastettuna ihmevehje kokosi heinät, käänsi kannot ja keräsi kivet pelloilta. Keksijöille pidettiin voimakassanainen ylistyspuhe, josta kumpikaan ei kuullut yhtään mitään. Sitten luomukselle annettiin koodinimi Katjusha, se julistettiin jyrkän salaiseksi ja muilutettiin Bulgarian ja Turkin kautta länteen kapitalismin kurjuutta kärjistämään.

Mutta niinpä vaan sortui sosialismi, kompastui haravoihinsa ja hankoihinsa. Kapitalismi sen sijaan kesti kaiken ja jalosti Penteleen ja Pahkeisen luomuksesta menestystuotteen.

Ihmeellinen on kapitalismin elinvoima.

Tietämättään ja taitamattaan Raivolan veikkoset tulivat rakennelleeksi rotiskoonsa ominaisuuksia, jotka sopeutuvat sulavasti markkinatalouden rakenteisiin ja tyydyttävät jotain todella syvältä nousevaa sen perimmäisessä tarvehierarkiassa.

Kovan äänen pito, ilmatilan valtaaminen mahdottomalla mekkalalla, oman olemassaolon kuuluva ilmoittaminen, on perin juurin inhimillistä ja eläimellistä.

Peippourokset parkuvat nokkansa kipeäksi, kun reviiriä on raivattava. Hirvas mylvii, kolli mouruaa, liikaa kumissia lipaissut hunni Attila huutaa roikasti jotta pusta raikui ja pikkulinnut putoilivat lennosta. Ensimmäisen moponsa saanut hajoittaa aluksi pakoputken ja vaihtaa vasta sitten rattaat. Rokkikonsertissa sekä artisteilla että yleisöllä on korvatulpat, mutta hanikat pohjassa on pakko painaa, muuten ei tunnu missään.

Ääntähän tästä kesytetystäkin lehtipuhaltimesta lähtee. Kohta käyttäjän korvan juuressa vonkuu niin, että muuta ei maailmaan mahdu.

Melkein tärkeämpää kumminkin on, että vempaimessa on moottori. Kaikki, missä on moottori, kiehtoo normaalia miestä ihan sen takia, että määritelmän mukaan mies, jota sellainen ei kiinnosta, ei ole ihan normaali.

(Määritelmistä enemmän Tekniikan tietokeskus. Myös MC Solifer/Tunturi.)

Erityisen kiehtova on laite, jossa on näiden kahden ominaisuuden yhdistelmä eli äänekäs moottori. Esimerkiksi vesiskootteri. Tai kireäksi viritetty moottorikelkka. Tai formula ykkönen. Tai kakkonen. Tai ihan mikä vaan.

Ominaista näille lemmikeille on, että saman kuin niillä saisi aikaan halvemmalla ja usein helpommallakin, mutta paha kyllä hiljaisemmin ja huomaamattomammin.

Lehtipuhallin on juuri semmoinen kapine. Tarpeeseen tehty. Lieneekö sattuma, että suunnilleen joka ikinen lehtipuhaltimen kuljettaja, jonka työn touhussa tapaa, on mies.

Silti lehtipuhaltimen tehokkaan käytön perusteet oppii viikossa, jos ohjausta on, päivässä ellei ole.

Tärkeää on aloittaa ajoissa. Aamukuudelta on hyvä, seitsemältäkin vielä ehtii herätellä monia. Kerrostalon pihamaan puhdistus aloitetaan aina seiniviereltä, josta loitotaan vasta, kun tulee todistetuksi, että ruoho on vielä kasteesta märkää eikä lehti ota lentääkseen.

Päivällä nurmi saa kuivahtaa, ja työtä jatketaan vasta kun valot taas syttyvät kotien ikkunoihin, isi on istahtanut eikä siitä nouse, äiti purkaa kauppakassia ja Minttu-Maria känisee päiväunille.

Lehdet paimennetaan korkeintaan kuution kasoiksi, joita tuuli sitten puhaltelee levälleen. Sen jälkeen paimennetaan jälleen. Näin jatkuu ihmisen ja luonnon vuorovaikutus ja yhteistyö eikä pärinästä tule pulaa. Lopulta paikalle eksyy traktori, jonka lavalle joku nostelee saaliin. Kauhoja on jo, riittävän äänekkäitä imureita kehitellään.

Ei vaineskaan... Ei minulla ole mitään lehtipuhaltimia vastaan. Ei vallankaan niiden käyttäjiä. Kyllä minäkin oman vonguttimeni haluan.

Kävi vaan aikoinaan niin, että kun olin kesätöissä niin valtuustoon varapuheenjohtajan poika sai ajaa kaiket päivät sitä päälläistuttavaa iloisenpunaista puistotraktoria, jossa oli ratti ja neljä vaihdetta, ja minä onneton lykkäsin tylsäteräistä Husqvarnaa huulet hellinä ja rinnukset märkinä.