JHL:n
puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori haluaa kysyä sinulta Ann Selin, kuuluuko SAK:ssa
pätkätyöläisten ääni?
Viime aikoina ääni on kuulunut paremmin kuin menneinä vuosina.
Pätkätyöläisten asiat ovat olleet SAK:n yhteisillä tavoitelistoilla. Toivoisin. että
olisimme vielä entistä räväkämpiä ja aktiivisempia vuokratyöntekijöiden aseman
parantamisessa.
Tähän asti pätkätyöntekijöiden asioita on
hoidettu niin, että pyrimme parantamaan työsuhteen ehtoja, mutta ei ole aktiivisesti
yritetty torjua pätkätyön tekemistä sinänsä. Meidän pitäisi löytää keinoja
rajoittaa hallitsematonta vuokratyön käyttöä, jota on jo vakavasti nähtävissä.
Siinä toivon keskusjärjestön ottavan vahvan roolin, ja asian pitää olla seuraavilla
tulokierroksilla kärkilistoilla.
Havahtuiko ay-liike liian myöhään silpputyöongelmaan?
Voi olla, että näin kävi. Kaupan alalla osa-aikatyön ongelmat ovat olleet
pitkään esillä, mutta muuta on saatu mukaan asian parantamiseen vasta viime vuosina.
Yhteiskuntaa alkoi herättää pätkätyöläisyys enemmän, kun se alkoi koskettaa
akateemisia ja muita korkeasti koulutettuja.
Hyvä niin, että loppujen lopuksi ongelma on vihdoinkin huomattu.
Mihin ammattiliittoon parin viikon työpätkää tekevän kuuluisi liittyä?
Riippuu alasta. PAMiin otetaan jäseneksi ihmiset, jotka tekevät pätkää
palvelualoilla. Silpputyötä tekevien ammattikirjo ei kuitenkaan ole kovin laaja. Millä
toimialalla eniten työtä näyttäisi olevan, sinne kannattaa liittyä. Liittojen ovet
ovat auki myös pätkätyöntekijöille.
Riittääkö Suomessa palvelualan työntekijöitä myös tulevaisuudessa?
Jos yritykset muuttavat toimintaansa siten, että tarjoavat turvallisempia
työsuhteita, parempia työehtoja ja aitoja uramahdollisuuksia. Muutoin on suuri vaara,
ettei palveluala pärjää kilpailussa työvoimasta.
Siivoavatko maahanmuuttajat Suomen lähitulevaisuudessa?
Kasvavassa määrin. Hieman pelottaa, että tapahtuu kuten Ruotsissa: bussi- ja
taksikuskit ja siivoojat ovat maahanmuuttajia, ja heidän on vaikea saada ammattiaan
vastaavaa työtä. Toivoisin, ettei niin kävisi, vaan maahanmuuttajat tulisivat
yhteiskuntaamme samoilla oikeuksilla kuin muutkin.
Saatko ravintoloissa, kampaamoissa ja ruokakaupassa hyvää palvelua?
Enimmäkseen kyllä, missä palvelu kuuluu konseptiin. Aika monessa paikassa
henkilökohtainen palvelu ei kuulu konseptiin. Suomalainen kauppa on tehnyt itsepalvelusta
hyveen ja harmittavan vähän on toimipaikkoja, missä saa henkilökohtaista palvelua.
Tunnistavatko palvelualan työntekijät, että olet PAMin puheenjohtaja?
Aika monissa paikoissa. Pidän kivana, että työmatkalla kirjoittautuessa
hotelliin työntekijä havahtuu, että sinähän olet meidän puheenjohtajamme.
Vastaatko sinulle tuleviin sähköposteihin itse?
Pääsääntöisesti kyllä. Usein vastauksia valmistelevat asiantuntijat,
mutta itselleni tuleviin sähköposteihin lähetän vastaukset itse.
Onko SAK:n tupolinja ollut vinksallaan, kun pääomat karkaavat ulkomaille eikä
Suomeen synny uusia työpaikkoja?
- Syy-seuraus-suhteista kiistellään. Itse ajattelen niin, että työllisyyden
kannalta tilanne olisi erittäin paljon huonompi, jos tupoja ei olisi tehty.
Kokonaisuudessaan kiistatonta on se, että tupojen vuoksi suomalaisen teollisuuden
vientikilpailukyky on ollut hyvä. Kaikki työ, mitä suomalaisyritykset tekevät
maailmalla, ei ole Suomesta pois.
Miksi virolaiselle siivoojalle pitää maksaa suomalaista palkkaa, vaikka Virossa
elinkustannukset ovat puolta pienemmät?
Useimmiten virolainen siivooja joutuu asumaan ja elämään suomalaisissa
olosuhteissa ja kustannuksissa. Ei ole reilua, että jotkut kilpailevat suomalaisilla
markkinoilla työvoiman halvemmilla hinnoilla ja hankkivat yritykselle kilpailuetua.
Itsekkäästä näkökulmasta hintakilpailu heikentää kantasuomalaisten
työllistymismahdollisuuksia. Samalla tämä vaikuttaa siihen, että virolaisten
palkkataso Virossa nousee ja Suomen ja Viron palkka- ja elintaso lähenevät toisiaan.
Miten UNI (palvelualojen kansainvälinen liitto) voi jarruttaa globalisaation
huonoja seurauksia?
Haluan uskoa globaaleihin sopimuksiin. En usko, että lähiaikoina syntyy
kansainvälisiä tai edes eurooppalaisia työehtosopimuksia. IUF (mm. elintarvike- ja
ravintola-alan kansainvälinen ay-järjestö) sai aikaiseksi viime vuonna ensimmäisen
kerran sopimuksen Coca Colan kanssa. Firma on tähän asti sanonut aina, ettei sellaista
päivää tule, että he laittaisivat ay-liikkeen kanssa nimensä yhteiseen paperiin. Nyt
se nimi on.
Sopimus on raamisopimus, jossa todetaan kunnioitettavan ihmisten oikeutta
järjestäytyä ja noudatetaan ILO:n sopimuksia ja kansallista työlainsäädäntöä.
Kunhan päästään ay-liikkeelle vihamielisten yhtiöiden kanssa alkuun, se helpottaa
pidemmällä tähtäimellä mahdollisuuksia sopia työntekijöiden asemasta.
Ketä ihailet?
Ihailen kollegoja, jotka henkensä kaupalla muun muassa Etelä-Amerikassa,
Afrikassa ja paikoitellen Aasiassa rohkenevat toimia ihmisoikeuksien puolesta. On aika
järisyttävä kokemus saada henkilökohtaisesti tavata tällaisia ihmisiä.
Kuka muusikko saa hiiret juoksemaan selkäpiitäsi pitkin?
Louis Armstrong.
Minkä biisin haluaisit kuulla SAK:n edustajakokouksessa?
Hmm
Kansainvälisen. Se on ajankohtainen.
Miten vaalit jaksamistasi?
Pyrin liikkumaan pari kolme kertaa viikossa. Käyn kuntosalilla, kävelen,
uutena harrastuksena kokeilen joogaa ja kesällä harrastan vähän golfia.
Mitä muuta yhteistä on vartijalla ja kioskinmyyjällä kuin PAM?
Usein fyysisesti sama työpaikka, tila ja rakennus. Vaihtelevat työajat ja,
ikävä kyllä, molempien työssä on läsnä väkivallan riski. Ja totta kai molemmilla
ammattiryhmillä asiakaspalvelutyössä sosiaaliset taidot ovat erittäin tärkeitä.
Pelottaako matkustelu terrorismiuhan levitessä?
Ei ehkä pelota, mutta olen nykyään enemmän varuillaan.
Painottuuko SAK:ssa edelleen teollisuus, vaikka yksityisillä ja julkisilla
palvelualoilla on enemmän jäseniä?
Teollisuuden historiallinen merkitys näkyy edelleen keskusjärjestön
työssä. Itse en ole kovin innostunut vastakkainasettelusta. Palveluita Suomessa
tarvitaan, jos meillä on teollisuustuotantoa ja sitä kautta työtä. Yksin yksityiset ja
julkiset palvelut eivät pidä missään yhteiskuntaa pinnalla. Kilpailukykyisessä
yhteiskunnassa tarvitaan kaikkia.
Ovatko miehet jämäkämpiä edunvalvojia kuin naiset?
Eivät ole. Tapa toimia voi olla erilainen, mutta jämäkkyys edunvalvonnassa
ei ole sukupuolikysymys, vaan persoonakysymys.
Onko SAK:ssa liikaa liittoja?
Mielestäni olisi tärkeää, että SAK:ssa voitaisiin avoimesti keskustella
siitä, mikä olisi tarkoituksenmukaisin liittorakenne jäsenten edunvalvonnan
turvaamiseksi. Elinkeinoelämä muuttuu ja liittorakenteet varmasti kaipaavat
uudistamista. Tästä olisi hyvä keskustella myös toimihenkilöjärjestöjen kanssa.
Yhdistäminen ei ole itsetarkoitus, mutta ei se saa olla myöskään mikään tabu.
Onko sukupuolella väliä ay-johtotehtävissä?
Sillä tavalla kyllä, että naiset nostavat keskusteluun toisen tyyppisiä
asioita ja edustavat usein erilaisia ammattiryhmiä kuin miehet. Naisten tapa toimia on
ehkä avoimempi ja jossain määrin yhteisymmärrystä hakevampi kuin miesten.
Keneltä haluaisit kysyä, miten Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n
liittorakenteen muutos vaikuttaa ay-liikkeeseen?
Posti- ja logistiikka-alan PAU:n puheenjohtajalta Esa Vilkunalta.
Leena Seretin