Tulet
takaisin töihin jonkin aikaa jatkuneen sairasloman jälkeen. Työkaverit suhtautuvat
sinuun kylmäkiskoisesti. Pomo pistää ehkä kuukaudeksi iltavuoroon. Mitä on
tapahtunut?
Tällainen ikävä tapa syyllistää työkaveria siitä, että oma työtaakka on
työtahdin kiristyessä kasvanut, on valitettavasti yleistynyt melko lailla, sanoo
Citymarketin pääluottamusmies Leila Tilvis.
Jaksaminen on äärirajoilla, ja kun joku s kun joku sairastuu
airastuu, tulee lähes katastrofi. Ihmiset eivät enää kysele miksi työnantaja ei ota
sijaista, vaan pitävät itsestään selvänä, että niin ei tehdä. Kuitenkin
työnantajalla on vastuu ja velvollisuus huolehtia meidän työntekijöiden jaksamisesta,
tähdentää Tilvis. Häntä väitteet sairastamiskynnyksen madaltumisesta ärsyttävät.
Jos kynnys on alentunut, niin se johtuu nykyisen työelämän kovasta tahdista.
Kukaan, joka ei ole sataprosenttisesti kunnossa, ei jaksa, hän sanoo.
Joidenkin pomojen tapaan kostaa iltavuoroilla sairaslomalla olosta tai siitä, että
uskaltaa sanoa mielipiteensä, Tilviksellä on oma reseptinsä. Tämäntyyppisessä
työpaikkakiusaamisessa hän sivuuttaa "harmaan vyöhykkeen", keskiasteen
päälliköt, ja kääntyy suoraan korkeimman johdon puoleen.
Kiusaamiseen kannattaa puuttua heti. On aina käännyttävä esimiehen puoleen.
Kannattaa myös puhua työpaikan työsuojeluvaltuutetulle ja miksei luottamusmiehellekin.
Kiusattu kertoo usein kiusaamisesta, mutta sanoo samalla, ettei asiaa saa viedä
eteenpäin. Nämä ovat arkoja asioita, sanoo Tilvis.
Tiimari-ketjun pääluottamusmies Sinikka Koskinen puuttuu puheeseen ja sanoo,
että työntekijät pelkäävät usein työpaikkansa menettämistä ja kertovat asiasta
vasta kun kiusattu on jo epätoivoinen.
Mutta nyt kun olen myös työsuojeluvaltuutettu, minulla on oikeus ottaa asia
esille ilman työntekijän lupaa. Ja jos iltavuorolla rangaistaan, vien asian heti meidän
toimitusjohtajallemme, siitä on sovittu. Neuvotteleminen on ainoa tapa, Koskinen sanoo.
Kassoja nimitellään
Työpaikkakiusaaminen, mutta myös seksuaalinen ahdistelu ja häirintä sekä
väkivalta, ovat ongelmia, joihin Leila Tilvis ja Sinikka Koskinen joista ensin
mainittu edustaa noin 3 500 ja toinen 750 PAMin jäsentä törmäävät yhä
useammin.
Molemmat ovat kokopäivätoimisia pääluottamusmiehiä, kun sen sijaan
varaluottamusmiehenä ja varatyösuojeluvaltuutettuna toimiva Jaana Nerto kohtaa
päivittäin asiakkaita myyjän työssään Tampereen Citymarketissa.
Ja myös asiakkaat kiusaavat.
Pitkät kassajonot saavat asiakkaat nimittelemään meitä. Ennenhän esimiehet
joskus ehdottivat, että kassajakkaralle otetaan joku kadulta. Ehkä asiakkaat ovat sama
mieltä, sanoo Nerto pilke silmäkulmassaan.
Vartijan kutsuminen voi provosoida asiakasta lisää. Joskus on yksinkertaisinta
passittaa riidanhaastaja pihalle itse.
Kauniisti ei puhuta silloinkaan, kun asiakas jää kiinni näpistelystä.
Käsikähmää syntyy harvoin. Silloin kutsutaan apua, työtovereita tai vartijoita.
Vartijoiden näkymisellä on myös rauhoittava, ennaltaehkäisevä vaikutus, sanoo
Leila Tilvis, jonka mielestä Citymarket Turtolan oma vahtimestari Jorma Huttunen
on valtava tuki noin sadalle työntekijälle, mutta myös asiakkaille.
Huttusen mielestä vartijan työ ei ole muuttunut kovin paljon 17 vuodessa, paitsi
että arvaamattomia narkomaaneja on enemmän. Huumeruiskujen kanssa ei ole leikkimistä,
ja ohje kuuluu, ettei edes vartija saa toimia henkensä kaupalla.
Lellikit eristetään
Pomot kiusaavat uusia työntekijöitä ja tukkivat heidän suunsa antamalla
ymmärtää, että elleivät nämä ole kiltisti, niin käy huonosti.
Muttei pomon lellikeilläkään helppoa ole. Jos joku saa väistellä töitä ilman
huomautuksia, joutuu helposti muiden työntekijöiden eristämäksi. Kukaan ei kerro miten
työt pitää tehdä. Kun asioista tietämätön tekee jotain väärin, muut ihmettelevät
miten joku voi olla niin tyhmä.
Ja jos pomo sanoo, että jotain on tehty väärin, työkaverit syyttävät mielellään
jotakuta joka on juuri vapaalla. Viatonta syytetään, mutta hänelle itselleen kukaan ei
kerro mitään.
Myös yksityisyyteen tunkeutuminen on yksi kiusaamisen muoto. Työkaveri tai pomo, joka
panee kätensä puhekumppaninsa harteille, voidaan kokea lähentelijäksi. Siitä pitää
sanoa selvästi, että toinen ymmärtää, ettei se ole toivottua.
Toinen voi sivuuttaa olankohautuksella sen, minkä toinen kokee kiusaamiseksi.
Esimerkiksi tilapäiseen työhön tulleet nuoret eivät ehkä välitä. Tai eivät uskalla
puhua sen paremmin luottamusmiehelle kuin työnantajallekaan.
Pyrimme avoimeen työilmapiiriin ja kehotamme työntekijöitä kertomaan
asioista heti, että ne voidaan selvittää, mutta kyllä monien on hyvin vaikea puhua
näistä asioista, sanoo CM Turtolan tavaratalojohtaja Jyrki Laakso. Hän kertoo
asiakkaasta, joka ihastui uuteen henkilökuntaan, tarttui kameraan ja toi kuvan sen taakse
kirjoitettuine kommentteineen. Asianosaisten mielestä se tuntui epämukavalta.
Sain selville kuka se oli ja ratkaisin asian yhteisymmärryksessä asiakkaan
kanssa, Laakso sanoo.
"Yksin työskentely pitää kieltää lailla"
Yksin työskentely on lisääntynyt voimakkaasti kaupan alalla, kioskeissa ja
kaupoissa, jotka ovat auki iltaisin ja lauantaisin. Yksin työskentely, johon kuuluu
rahojen kuljettaminen ilta-aikaan, on uhka.
Mitä apua siitä on, että voi tehdä hälytyksen lankapuhelimella, jos joku
seisoo edessä ja uhkaa? Minä kehotan työntekijöitämme kysymään ryöstäjältä,
haluaako tämä myös kolikot. Sankaria ei pidä ruveta leikkimään, sanoo Sinikka
Koskinen.
Kolmikko on sitä mieltä, että yksin työskentely on kiellettävä lailla mitä
pikimmin. Itsestään selvä asia oikeastaan onkin, kun jo työturvallisuuslaki sanoo,
että työnantajan on pidettävä huoli siitä, että työyhteisö on turvallinen,
fyysisesti ja psyykkisesti. Ja työnantajat ovat haluttomia sopimaan asiasta, josta ei ole
laissa selvää määräystä, he sanovat.
Myös turvakoulutus pitäisi määrätä pakolliseksi lailla, ainakin
myymäläpäälliköille. Lainsäätäjän pitää olla pienen ihmisen turvana, sanoo
Leila Tilvis.
Myös PAM voisi lyödä vähän kovemmin nyrkkiä pöytään, vaatia yksin
työskentelyn poistamista ja ajaa läpi kunnon tauot. 1215 minuutin kahvitauko ei
ole tarpeeksi, kun on töissä 46 tuntia.
Työehtosopimuksiin täytyisi saada sovittua kaksi kahvitaukoa kuuden tunnin
työpäivään. Mielellään niin, että ne olisivat noin kahden tunnin välein.
Aikuinen ihminen kokee nöyryyttävänä sen, että hänen pitää pyytää
vessataukoa, jotta voi lähteä kassalta. Ja mitä tekee yksin työskentelevä? Seisoako
koko päivän vai pitääkö pyytää tuttua asiakasta vahtimaan kauppaa, kolmikko kysyy.
Lapun laittaminen luukulle ei aina onnistu. Tauko aukiolossa olisi parempi vaihtoehto.
Ingegerd Ekstrand
Brysselissä
aloitettiin 7. helmikuuta neuvottelut työpaikoilla esiintyvästä väkivallasta ja
häirinnästä. Neuvottelujen tavoitteena on puitesopimus, tai mikäli SAK saisi
päättää, direktiivi. Neuvotteluosapuolet ovat Euroopan ay-järjestö EAY ja
työnantajajärjestö UNICE.
Yksityiskohtainen, käytännön ohjeita sisältävä direktiivi olisi helpommin
sovellettavissa kuin puitesopimus, joka ei olisi kovin mieluinen myöskään monille
uusille EU-maille, joissa ammatillinen järjestäytyminen on vaatimatonta. Tärkein asia
on kuitenkin sisältö, sanoo SAK:n sopimusasiantuntija Niklas Elomaa, joka edustaa
neuvotteluissa suomalaisia työntekijöitä.
SAK edellyttää, ettei sopimus saa heikentää kansallisen suojelun tasoa ja että
siihen sisällytetään sekä työnantajan vastuu että työntekijöiden oikeudet. Esille
on otettava sekä työpaikan sisäiset että sen ulkopuolelta tulevat ongelmat, siis se
mitä tapahtuu työntekijöiden kesken, työntekijöiden ja esimiesten välillä ja
asiakaskontakteissa.
UNICE on näyttänyt vihreää valoa neuvotteluille työpaikkahäirinnästä, jonka
katsotaan olevan henkilöstöhallinnon piiriin kuuluva asia. Työpaikkakiusaamista
esiintyy alalla kuin alalla, kun sen sijaan seksuaalista ahdistelua ja häirintää
esiintyy enemmän naisvaltaisilla aloilla. Elomaan tukiryhmässä ovat mukana sekä JHL
että PAM.
Väkivallasta, ja aivan erityisesti ulkopuolelta tulevasta väkivallasta UNICE ei ole
kovin halukas keskustelemaan.
Suomessa näitä asioita, väkivalta mukaan lukien, pidetään
työsuojelukysymyksinä, Elomaa korostaa. Joidenkin ammattiryhmien, kuten poliisien,
vartijoiden ja vanginvartijoiden työssä väkivalta on sisäänrakennettua. Myös
esimerkiksi taksinkuljettajat sekä hotelli- ja ravintola-alalla työskentelevät ovat
tietoisia väkivallan riskistä. Mutta väkivallan uhka on kuitenkin olemassa kaikissa
ammateissa, joissa ollaan suoraan tekemisissä asiakkaiden kanssa.
Väkivaltaan liittyvät ongelmat ovat valitettavasti lisääntymään päin
nyky-yhteiskunnassa, missä kaikki pyörii ympäri vuorokauden ja yhä useampi joutuu
tekemään töitä yksinään, Elomaa sanoo.
Neuvottelut on määrä saattaa päätökseen ennen vuoden loppua. Aiempia
puitesopimuksia, sopimus etätyöstä 2002 ja stressistä 2004, on pantu toimeen
direktiivillä.
Suomalaiset vakuutusyhtiöt maksavat vuosittain korvauksia 1 500
työpaikkaväkivaltatapauksesta. Väkivallan uhkalle altistuu vuosittain arviolta
150 000 työntekijää.
Mittaaminen ja määrittely vaikeaa
Juha Ojala, kaupanalan vastaava sopimussihteeri PAMista, sanoo, että häirintä
on pinnan alla oleva ilmiö, jonka mittaaminen ja määrittely on vaikeaa. Siksi asioiden
vieminen tuomioistuimeen on hankalaa, ääritapauksissakin. Parempi vaihtoehto onkin
ongelmien ehkäiseminen ennalta kytkemällä asian hoito työterveyshuoltoon, jolla
parhaassa tapauksessa on käytettävissään valmiita toimintamalleja ja välineitä.
Selvät pelisäännöt ja nollatoleranssi ovat tarpeen. Häirintää ei saada
kuriin pykälillä eikä tuomioistuinpäätöksillä. Sen sijaan pitää antaa selvä
viesti siitä, että tämä on ongelma, joka pitää ottaa huomioon, ja laskea samalla
työpaikkahäirinnästä kertomisen kynnystä, sanoo Ojala.
Väkivalta on konkreettisempi asia ja siten paremmin hallittavissa. Yksin työskentely
ja pitkät aukioloajat lisäävät riskiä.
Ruotsin tilastot osoittavat, että väkivaltarikokset alkavat lisääntyä
merkittävästi klo 2021. Tilanne on todennäköisesti samanlainen meilläkin, ja
Ojala peräänkuuluttaa selvän tilastotiedon saamiseksi yhteistyön parantamista
paikallispoliisin kanssa.
Suurimmassa vaarassa ovat myymäläpäälliköt, jotka joutuvat pienemmissä
kaupoissa ottamaan kiinni myymälävarkaita. Olemme myös sitä mieltä, että
oluenmyynnin kieltäminen ja olutpinojen peittäminen aamuseitsemän ja yhdeksän
välillä lisää väkivaltariskiä, Ojala sanoo.
Kulutukseen myyntikielto ei vaikuttaisi juuri mitenkään, joten PAM on asettunut
vastustamaan sitä yhteisellä kannanotolla kaupanalan työnantajien kanssa.
PAM kiinnittää huomiota työpaikkaväkivaltaan myös SAK:n edustajakokoukselle
tekemässään aloitteessa.
Ingegerd Ekstrand