Rusi on kaivanut esille DDR:n edustajien raportteja 70-luvun alkupuolelta. Niillä varustettuna hän ampui hehtaaripyssyllä erityisesti Ulf Sundqvistia, mutta muutama hauli lensi minunkin suuntaani. Rusi tarjoaa DDR:n edustajan raporttia keskustelusta kanssani lokakuussa 1972 esimerkkinä siitä, että derkuille valitettiin Suomen ulkoministeriössä vain kuunneltavan Bonnia tunnustamisasiassa.

DDR:n arkistot eivät tietenkään kerro, että Suomen Saksojen suhteen kannalta oleellinen keskustelu oli käyty kesäkuussa 1972 Wienissä ulkoministeri Kalevi Sorsan ja liittokansleri Willy Brandtin kesken.

Kun Paasion vähemmistöhallitus joutui kesällä 1972 eroamaan, jotta saataisiin laveammat hartiat EEC-vapaakauppasopimuksen allekirjoittamiseksi, Sundqvist ja minä teimme luottamuksellisen informointimatkan pohjoismaisten ja länsisaksalaisten demarien luokse. Tarkoitus oli katkaista tarpeettomat spekulaatiot läntisten ystävien puolelta.

DDR:n arkistot eivät myöskään kerro, että samalla lokakuun viikolla, jolloin saunoin Kulosaaressa, keskustelin myös Länsi-Saksan, Yhdysvaltain, Neuvostoliiton ja Englannin edustajien kanssa Helsingissä. Kaikkia kiinnosti demarien linja, eikä kenellekään ollut salaisuus, että puolueiden asemasta ulkoministeriön virkakoneistossa väännettiin rajusti kättä. Presidentti Kekkonenhan oli päättänyt, että demaritaustaisiakin virkamiehiä tarvittiin.

SDP:n kansainvälinen asema – kuten myös SAK:n, johon olin juuri siirtynyt – ei perustunut supatteluun DDR:n tai Neuvostoliiton edustajien kanssa. Sen lisäarvo tuli toimivista suhteita Länsi-Euroopan demarien kanssa. Niiden vuoksi pystyttiin toimimaan välittäjinä silloin, kun sille oli tilaisuus ja kysyntää. Kylmän sodan vastakohtaisasettelu alkoi rakoilla, ja tuota kysyntää oli yhä enemmän.

Eräs esimerkki derkkukielestä. Kiistelin Rostockissa Itämeren rauhanpäivillä kesällä 1974 perusteellisesti DDR:läisen kollegani kanssa, joka yritti epätoivoisesti saada suomalaisia ay-aktiiveja hyväksymään julistuksen "proletaarisesta internationalismista". Prahan kevättä 1968 ja miehitystä seuranneena toimittajana pidin kiinni siitä, että työväenliikkeen kansainvälisestä yhteistyöstä voidaan puhua mutta sen pidemmälle ei mennä. Eikä menty.

Alpo Rusin jos kenen pitäisi tietää, miten luotettavia DDR:n arkistot ovat. Raportit kirjoitettiin derkkukielelle, lukijoitansa myötäillen, kuten useimmat diplomaattien raportit. Olisi kiva tietää, mitä sanomisistani silloiseen länteen raportoitiin. Amerikkalaiset eivät kutsuneet saunaan mutta kylläkin kuukauden opintomatkalle, jonka tein kesällä 1973.

Rusin siteeraama raportti kertoo minun erityisesti arvostelleen Keijo Korhosta. Lainauksen mukaan olin kuvannut häntä "taantumukselliseksi porvariston virkamiesprototyypiksi". Nuo sanat saavat mennä harppi-Saksan johtajille kohdennetun diplomaattikielen laskuun. Olin sen verran ollut sekä eri mieltä että yhtä mieltä Korhosen kanssa noina vuosina, että olisin käyttänyt erilaisia ja paljon vivahtekkaampia laatusanoja.

Kirjattakoon nyt, että vuosien myötä yhä värikkäämmäksi käynyttä Keijo Korhosta ei voi kutsua minkäänlaiseksi "prototyypiksi".

Sattumoisin samassa Kuvalehdessä ja ihan seuraavalla sivulla samainen Korhonen ehdotti, että tehdään Ruotsin kruununprinsessa Victoriasta Suomen muodollinen valtionpäämies. Miten somaa – olikohan se professori Korhosen tapa sanoa, ettei presidentinvaalista olisi tarvinnut käydä ensimmäistäkään kierrosta?

Leppoisia aikoja eletään, kun valtiolle voi kaikessa rauhassa haikailla uutta päämiestä naapurimaasta – tosin tietenkin turvallisesti lännestä.