esäkuun edustajakokouksen linjauksia silmällä pitäen SAK:laisten naisten ja
miesten asemasta työmarkkinoilla on viiden vuoden tauon jälkeen saatu päivitettyä
tietoa.
Yli kuuden tuhannen ay-jäsenen vastauksista SAK:n tutkijat kokoavat tällä kertaa
kolme raporttia, joista perus- ja tasa-arvoraportit ovat jo valmiina ja
luottamushenkilöitä koskeva tutkimuksen osa juuri valmistumassa.
SAK:n liittojen jäsenten elin- ja työoloja keskusjärjestö on seurannut
systemaattisesti yli 20 vuotta.
Maaliskuussa valmistuneen tasa-arvoraportin tulosten mukaan SAK:lainen perusnainen
työskentelee yleensä palvelu- tai hoiva-alalla ja tavallisimmin kunnalla tai valtiolla.
Miehistä taas yli puolet saa palkkansa teollisuudesta ja rakennuksilta.
Molemmista sukupuolista joka toinen on hankkinut ammatillisen koulutuksen ja varsinkin
naisten koulutustaso on jatkuvassa nousussa.
Palkoissa naiset jäävät miesten jälkeen 23 prosentin verran ja tekevät myös
epätyypillistä työtä yli kaksi kertaa miehiä useammin. Eri työaikamuodoissa puntit
ovat suurin piirtein tasan, mutta naisten vuorotyö ainakin lievässä kasvussa.
Liittoon SAK:lainen nainen kuuluu yleisimmin ansioturvan, mies puolestaan etujen
ajamisen vuoksi.
Radikaaleja muutoksia suuntaan tai toiseen SAK:laisten työelämässä ei viidessä
vuodessa ole tapahtunut. 1990-luvun puolivälistä lähtien naisten koulutustaso on
kuitenkin selvästi noussut ja heidän kiinnostuksensa työpaikan asioihin lisääntynyt.
Toisaalta kun kummankin sukupuolen toistotyö on edelleen yleistynyt ja
vaikutusmahdollisuudet omaan työhön yhä kaventuneet, tarkoittaa tämä sitä, että
SAK:laisten työntekijöiden tiedoista ja taidoista kasvava osa jää käyttämättä.
Tämä havainto kuuluu raportin merkittävimpiin. Kun töiden sisältö kehittyy
kokonaan vastakkaiseen suuntaan työtaitoihin nähden, se tuskin vahvistaa motivaatiota
kehittää itseään ja lisää kysymysmerkkejä erilaisten koulutushankkeiden kylkeen.
Samalla on falskia haikailla ammattitaitoista työvoimaa, kun olemassa olevat kyvytkin
jätetään isolta osalta käyttämättä.
Työpaikan osapuolten keskinäiset välit raportti mittaa lähes kohta kohdalta sekä
jännitteisiksi että huonoiksi. Varsinkin teollisuudessa ilmapiiri kyselyaikana, 2005
alussa, näyttää olleen erityisen kitkainen, eikä varmasti ole viime tapahtumien
valossa parantunut.
Positiivisimmat rivit raportti tarjoaa kuvatessaan muutoksia työntekijöiden itsensä
ajatuksissa ja toiminnoissa.
Vaikka varsinkin oikeisto on jo moneen otteeseen ollut hautaamassa luokkajakoa,
SAK:laisten ymmärrys paikastaan yhteiskunnan rappusilla on pysynyt vakaana, eikä
jatkuvasti lisääntyvä erilaisten helppoheikkien melske ole sitä horjuttanut.
Lupaavalta tulevaisuutta ajatellen tuntuu myös se raportin tieto, että
luottamusmiehet ovat yleistyneet niin naisten kuin miestenkin työpaikoilla.
Toki 1980-luvun huippulukemiin luottamushenkilötiheydessä ei ole päästy, mutta
eipä ole työpaikkarakennekaan enää yhtä kompakti kuin silloin. Kuitenkin 1990-luvun
vaikeina vuosina syntynyt kammo luottotehtäviä kohtaan näyttää nyt väistyneen ja
yhä useampi työpaikka saaneen määrätietoisen nuoren oikeuksia valvomaan.
Luottamusmiesten päälukua on kasvattanut myös monen liiton vuosia jatkunut
edunvalvojakampanjointi, työnantajien paine paikallisiin sopimuksiin ja se muutoksen ja
epävarmuuden tila, joka näkyy tulleen työpaikoille jäädäkseen ja sitoneen yhteen
työntekijöitä.