Yleinen antipatia suuria tulokuiluja kohtaan on tullut esiin toki monissa muissakin selvityksissä. Taloustutkimuksen tapauksessa merkitsevää on kuitenkin se, että kuiluja kiroilu on kansan keskuudessa yleistynyt muutamassa vuodessa jyrkästi, 60 prosentista 72:een eli melkein viidenneksen.

Keskeinen syy tuloerojen kauhisteluun juontuu talouselämän huipulle. Jo useampia vuosia rahaeliitti on häpeilemättä retostanut jatkuvasti kasvavilla osingoillaan ja muilla pääomatuloillaan, eikä Fortumin johtajien viime vuoden lopun optiosaalistuskaan yhteisestä muistista vielä ole haalistunut.

Jos huippujohtaja pesee tuloillaan satoja kertoja alaisensa tavallisen duunarin, kohtuudella ei siinä laskelmassa ole mitään sijaa. Ja kun johtajien palkkojen pitäisi myötäillä amerikkalaisia taulukoita ja työntekijöiden kiinalaisia, ei ole ihme, jos oikeudenmukaisuuden vaje paljonkin kasvaa.

Makrotarkastelun perusteella tuloeroja ovat viime vuosina kasvattaneet osingot ja myyntivoitot, vähemmän kohutut optiot. Kun tavallinen kansalainen jää tämän rulettipelin ulkopuolelle, hänen mielenkiintonsa kohdistuu keskeisesti omiin ansiotuloihin ja asemaan työelämässä.

Jos suurten ruumiiden teko tehtaillamme ja leipäjonojen kiemurtelu kirkkojen kulmilla edelleen jatkuu, palkka- ja tuloerojen kasvattaminen tuskin elähdyttää muita kuin työnantajia, kokoomusta ja Akavan puheenjohtajaa.