CGIL, Confederazione Generale Italiana del Lavoro, perustettiin lokakuussa 1906. Jäseniä oli silloin 190 000. Sittemmin CGIL on kasvanut Italian mahtavimmaksi ay-keskusjärjestöksi ja yhdeksi koko maanosan suurimmista. Jäseniä on yli 5 600 000, joista eläkeläisten määrä on yli puolet.

– Jäsenmäärämme on kasvanut nyt muutaman vuoden. Ja uudet jäsenet ovat usein työtätekeviä nuoria ja naisia. Lisää on tullut myös ihmisiä, jotka eivät ole syntyneet Italiassa. Se on merkki siitä, että työntekijät näkevät CGIL:n oikeana etujärjestönä.

CGIL ei ole vuosien saatossa menettänyt edustavuuttaan, Di Salvo sanoo.

– Tämä on rohkaisevaa, ja yleensäkin ay-liikkeen tila Italiassa on hyvä, jos vertauskohtana ovat esimerkiksi monet teollisuusmaat, Iso-Britannia, Yhdysvallat, Ranska tai Japani. Emme rajoita työtämme pelkkiin työehtosopimuksiin.

Painajainen Berlusconi

Italian ay-liikkeellä on takanaan vaikea viisivuotiskausi, joka alkoi Silvio Berlusconin johtaman oikeiston vaalivoitosta 2001. Ay-liikkeen rintamakin rakoili, kun katolinen CISL, Confederazione Italiana Sindacati Lavoratori ja perustuslaillisten ja sosialidemokraattien perustama UIL, Unione Italiana del Lavoro, tekivät Berlusconin hallituksen kanssa 2003 ns. Italia-sopimuksen.

Tämä Patto per l’Italia aiheutti ay-liikkeeseen repeämän, josta Di Salvon mukaan on sitten päästy yli, vaikka näkemyseroja eri liikkeiden välillä onkin.

CGIL:n johdossa jatkava Guglielmo Epifani, joka on ensimmäinen CIGL:n ei-kommunistinen johtaja, haluaisi laajat työehtosopimukset, kun taas CISL ja UIL olisivat valmiita jonkinlaisiin myönnytyksiin.

– Yhteistyö Berlusconin kanssa oli pelkästään negatiivista. Yhteistyötä ei ollut. Berlusconi ei kelpuuttanut ay-liikettä neuvottelukumppaniksi, ja hän yritti kaikin tavoin vesittää koko ay-liikkeen. Hänen mielestään sellaista ei edes tarvittu, sanoo Di Salvo, entinen pankin luottamushenkilö.

– Jokainen Berlusconin tempaus aiheutti yleislakon, Di Salvo syyttää.

Globalisaatio jyrää pienfirmat

Berlusconi ja ay-liikkeen välinen vääntö huipentui 2003 työmarkkinalakiin ja suurta huomiota keväällä 2002 saaneeseen irtisanomisoikeudesta määräävään artikla 118:aan, jolla hallitus olisi halunnut helpottaa työnantajien irtisanomisoikeuksia.

– Ei työntekijöitä voi noin vain sanoa irti, vain mielijohteesta, jos työnantaja vaikka sattuu olemaan hermostunut. Kyse on oikeuksien oikeudesta. Työntekijän vapaus rajoittuisi tuntuvasti, jos irtisanominen olisi vaivatonta. Sellainen rajoittaisi myös kovasti työntekijän mahdollisuuksia liittyä ammattiliittoon, Di Salvo korostaa.

– Italia ei ole hyvässä tilassa ja se on Berlusconin syytä. Elintarvikkeiden kulutus on vähentynyt, mutta samaan aikaan luksustavaroiden kulutus lisääntyy. Asiat ovat kärjistyneet niin, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Aivan kaikesta Di Salvo ei syytä Berlusconia.

– Italian talouselämässä on erityispiirteitä, jotka ovat vaikuttaneet. Yritykset ovat pieniä ja keskisuuria, ja sellaisina niiden on vaikea taistella globalisaation kanssa. Italiassa ei ole myöskään kiinnitetty tarpeeksi huomiota innovaatioihin ja tutkimustyöhön.

– Globalisaation synnyttämä kilpailu on lisäksi tullut Italiaan uusilta talousalueilta, esimerkiksi tekstiiliteollisuuteen ja kenkien valmistukseen Kiinasta. Tekstiili- ja metalliteollisuus ovat joutuneet kärsimään kansainvälisestä kilpailusta. Joillakin toisilla aloilla kilpailua on vähemmän, CGIL:n pääsihteerinä Piemontessa kolme vuotta toiminut Di Salvo laskee.

Palkkojen alennus ei ole ratkaisu

Italialaisen työn hintaa on moitittu kalliiksi. Di Salvon mielestä työn hintaan puuttumisesta ei ole ratkaisuksi haasteeseen, joka tulee uusilta talousalueilta. Italialaiset tuotteet kärsivät lisäksi piraattikopioista. Tähän ei ole löydetty vielä ratkaisua.

– Mielestäni pitää panostaa laatuun, koulutukseen ja tutkimustyöhön ja talouden rakenteisiin. Eikä italialainen työ ole niin kallista kuin väitetään. Riittää kun vertaa Saksaan.

– Ei tarvitse mennä edes Kiinaan saakka, jos haluaa halpaa työtä. Riittää, kun katsoo Itä-Euroopan uusiin EU-maihin. Esimerkiksi Romaniassa joku 100 euron kuukausipalkka on jo aika hyvä. Työn hinnan halventaminen ei voi olla mikään vastaus, jos vertailukohteet ovat näin lähellä.

– EU:n laajeneminen on suuri haaste. Se on positiivinen valinta, mutta se ei ole helppo. Mahdollisuuksia on myös suuriin ongelmiin. Maiden sosiaalinen historia on EU:ssa nyt hyvin erilainen, samoin ay-liikkeillä on eri tausta, sanoo Di Salvo.

Myös harmaa talous ongelma. Sen osuus Italian kansatuotteesta on 16–30 prosenttia laskijasta riippuen.

– Luvut ovat joka tapauksessa suuria. Harmaan työn takana on laittomuutta. Harmaassa taloudessa työntekijää voi myös kiristää vaikka miten. Usein kehotus harmaaseen työhön tulee ylhäältä. Esimerkiksi Berlusconin mukaan Italian talous on kunnossa, koska harmaakin talous on niin suurta. Lisäksi kaikissa maan budjeteissa on ollut aina pykäliä, joilla laittoman työn tekijät ja veronkiertäjät on pelastettu.

Pertti Lepistö
Rooma