Pakoputkia titaanista

Jugoslavian hajoaminen ei siis muuttanut ratkaisevasti oloja, vai muuttiko sittenkin. Mitä tapahtui esimerkiksi korkeateknologian yrityksessä Akropovicissa.

Yritys valmistaa moottoripyöriin pakoputkia. Mistään ulkoisesta ei pysty päättelemään, että täällä tuotetaan maailmalla hyvin tunnettuja ja arvostettuja tuotteita.

Sisällä vastassa on tavallisen näköinen tuotantolaitos. Metalliportaita kiivetään toiseen kerrokseen, toimitusjohtajan ja omistajan Igor Akrapovicin huoneeseen.

Tuotteet, joita täällä tuotetaan, osataan maailmalla yhdistää talon isäntään. Hän harrasti nuorena moottoripyöräilyä ja kilpaili siinä sekä kotimaassaan että kansainvälisesti. Kymmenvuotinen ura tuotti titteleitä ja palkintoja kummallakin tasolla.

Akrapovic huomasi kuitenkin uransa aikana, että moottoripyörässä on parantamisen varaa, erityisesti sen pakoputkessa. Niinpä hän alkoi kehitellä niitä, ensin 1990 perustetussa verstaassaan muutaman työntekijän kanssa. Siitä yritys on paisunut noin 200 työntekijän yritykseksi.

Putkia titaanista

– Meillä on parikymmentä insinööriä, joiden tehtävänä on kehitellä yhä parempia tuotteita. Muutenkin työt edellyttävät korkeata osaamista, johon me koulutamme itse väkeämme. Työ on pitkälti käsityötä. Suunnittelu tapahtuu tietokoneella, kertoo Akrapovic.

Tehtaan tuottamissa pakoputkissa käytetään raaka-aineena pääasiassa titaania. Se on vaikeasti saatavaa ja sillä on muitakin ottajia. Se myös maksaa noin 50 euroa kilo. Siitä tehdyllä pakoputkella on kuitenkin etunsa, joista tärkein lienee keveys. Näin pyörästäkin tulee kevyempi, vaikka moottori on voimakas.

– Ennen kuin vaadittavat ominaisuudet omaava pakoputki saadaan syntymään, on se vaatinut yleensä yli kahdensadan prototyypin teon, selvittää johtaja.

Yrityksellä saattaa olla tuotannossa yli 500 erilaista mallia.

Yritys toimii tiiviissä yhteistyössä moottoripyöriä erilaisiin kilpailuihin valmistavien tehtaiden ja kilpailutiimien kanssa. Akrapovic luettelee yhteistyökumppaneina lähes kaikki tunnetut merkit, kärjessä Honda, Kawasaki, Suzuki, Yamaha.

Akrapovic mainitsee nimeltä suomalaisen Mika Kallion, joka niinikään ajaa Akrapovic-pakoputkella varustetulla pyörällä. Tuotteita valmistetaan toki myös tavallisiin retkipyöriin.

Yritys kasvaa vuosittain noin 20 prosenttia.

Byrokratian hampaissa

Sloveniassa elettiin 1990 edelleen Jugoslavian aikaa. Yksityisyritteliäisyydelle ei juuri ollut sijaa. Akrapovic kertoo, että hänellä oli eniten ongelmia valtion virkamiesten, kuten tullin kanssa. Hänen oli vaikeata saada putkiinsa raaka-ainetta.

– Kerran tänne tuli asiantuntijoita Japanista. Heillä oli mukanaan prototyyppi, jonka tulli sulki kaappiinsa koko yöksi. Japanilaiset olivat pelästyksissään.

Eivätkä ongelmat ole aivan kokonaan siirtyneet historiaan. Tällä hetkellä hän odottaa rakennuslupaa, jotta tehdasta voisi laajentaa.

– Kylän pormestari ja asukkaat ovat puolellani, tuonhan tänne työtä ja veroja, mutta ympäristöministeriö lyö kapuloita rattaisiin. Epäilen, että taustalla vaikuttaa kateus, Akrapovic tuhahtaa ja totea, että järjestelmä on vielä aika sosialistinen.

Kun byrokratia on aiheuttanut yritykselle harmeja, omassa yrityksessään hän on pyrkinyt välttämään sitä. Tosin yrityksen laajetessa palkkalistalle on tullut sellaisia ammattilaisia kuin myyntijohtaja, kehitysjohtaja ja talousjohtaja.

Aloittaessaan tuotantoaan hän joutui ottamaan pankista lainaa. Takaisinmaksuajaksi oli sovittu viisi vuotta, mutta toiminta käynnistyi niin hyvin, että lainat oli maksettu vuodessa.

– Kilpailu-urani aikana tutustuin moniin ihmisiin, joille saatoin nyt tarjota tuotteitani. Ne olivat parhaita saatavilla olevia.

Jotta puhe ei vaikuttaisi pelkältä itsekehulta, Akrapovic toteaa tuotteiden etuna olevan, että niitä voidaan mitata objektiivisesti.

Hyväpalkkaisia ja motivoituneita

Tehtaan työntekijät ovat enimmältään nuoria ja innokkaasti paneutuneet työhönsä. Voi hyvin kuvitella, että tämä on nuorten miesten unelmatyötä. Kyllä, miesten, sillä tehtaassa on työssä vain pari kolme naista.

Kuten tehtaassa tapaa olla, täälläkin työ tuottaa melkoisesti ääntä. Ylinnä kaikuu kuitenkin musiikki kovaäänisestä. Kellään ei näy kuulosuojaimia. Niitä kyllä on tarjolla, mutta nuoria ei huoleta vielä tässä vaiheessa kuulon mahdollinen menetys.

Sloveniassa on edelleen vahva ay-liike. Nämä nuoret työntekijät eivät kuitenkaan ole järjestäytyneitä. Ei ole tullut mieleen, kun muutenkin menee hyvin.

– Insinöörin alkupalkka, kun hän tulee meille yliopistosta, on 200 000–220 000 tolaria, vajaa 1 000 euroa kuukaudessa. Palkan suuruus riippuu siitä, miten projekti sujuu. Osaston johtaja saa kuukausittain rahasumman, jonka hän jakaa alaisilleen. Suurin osa ihmisistä saa 30 prosentin lisän. Toisinaan summa on pienempi, mutta vähintään sen pitää olla viisi prosenttia, kertoo Akrapovic ja jatkaa:

– Meillä maksetaan myös 13 kuukauden palkka ja osa voitosta jaetaan työntekijöille.

Työntekijät arvioidaan edellisen vuoden perusteella. Jos on ollut paljon sairauslomalla, bonukset jäävät vähäisiksi tai niitä ei tule ollenkaan. Palkkion suuruus riippuu tehdyn tuotteen laadusta ja työmäärästä. Palkkion suuruus on osastopäällikön kädessä.

Työntekijät ovat kotoisin pääasiassa lähiseudulta, osa Ljubljanasta. Ulkomaalaisia ei ole, kuten ei vielä sanottavasti koko maassakaan.

Ritva Reinboth
Ljubljana