Työntekijäpuolella sukupolvenvaihdos on paraikaa meneillään Esa Vartiaisen aloitettua kuluvan vuoden alusta pääluottamusmiehenä Matti Elorannan jälkeen. Sekä työntekijöiden että työnantajan luottamuksen ja kunnioituksen saavuttanut Matti toimii varaluottamusmiehenä ja tukee nuorta seuraajaansa parhaalla mahdollisella tavalla.

Johto etääntyy kun yritys suurenee

Ei Esa Vartiainenkaan mikään aloittelija ole. Kokopäivätoimisen pääluottamusmiehen tehtävän vastaanottaessaan hän toimi osastonsa luottamusmiehenä, ja yrityksessä hän on työskennellyt siitä saakka, kun tuli töihin 18-vuotiaana suoraan ammattikoulusta. Enston henki on hänelle tuttuakin tutumpi. Yritykselle on ominaista, että henkilöstöä kuunnellaan: ollaan valmiita dialogiin ja koetaan ammattiyhdistys yhteiskumppaniksi. Se oli Ensio Miettisen kuningasajatus, jonka hän takoi johtajien ja työnjohdon päähän.

Yritysjohtajana Ensio Miettinen oli läsnä oleva, Matti Eloranta muistelee.

– Hän teki usein asiaa tehtaalle, jutteli meidän työntekijöiden kanssa ja kyseli missä mennään. Hänelle oli helppo kertoa ongelmista ja saattoi myös luottaa siihen, että suhtautuminen oli myötämielistä.

Vielä nykyäänkinkö?

Yritys on kasvanut voimakkaasti, toimii kolmessa eri paikassa Porvoossa, missä pääluottamusmiehellä on siipiensä suojassa 350 työntekijää. On selvää, että myös henkinen etäisyys on kasvanut ja byrokratia lisääntynyt. Esa Vartiainen on kuitenkin sitä mieltä, että läheisyyttäkin on silti vielä jäljellä. Omistajalla on kasvot.

– Kun esitän johdolle kysymyksen, saan suoran vastauksen.

Hän kokee myös että vaikuttamaankin jossain määrin pystyy. Paikallisesti on pystytty neuvottelemaan työaikajärjestelyjä ja joukko työehtosopimuksen ylittäviä etuja.

– Mutta ei Ensto enää yrityksenä erotu paikkakunnan muiden yritysten joukosta muita paremmilla eduillaan, Matti pistää väliin.

Enston luottamusmies joutuu kamppailemaan samanlaisten ongelmien kanssa kuin muissakin yrityksissä nykyään. Osia tuotannosta on siirretty Puolaan ja Viroon. Tästä asiasta on käyty monet yt-neuvottelut ja yksi 30–35 työntekijää koskeva neuvottelukierros on paraikaakin meneillään.

Väistämätöntä kehitystä?

– Nojaa, voittoahan tässä on tehty joka vuosi, joten eihän se mikään pakko ole ollut. Mutta voitot on kyllä merkittäviltä osin käytetty yrityksen kehittämiseen. Enston onnistui selviytyä 1990-luvun lamasta ilman isompia kolhuja tai riitoja. Se on asia, josta henkilöstöllä on hyvät muistot.

– Moni kiitteli onneaan, että oli pahimpina lamavuosina töissä Enstolla.

Yrityksellä on yhteiskuntavastuu

Yritysjohdossa olevien omistajien ja henkilöstöedustajien välisiä suhteita kuvataan molemmin puolin hyviksi, no, ne vaikuttavat jopa sydämellisiltä. Mutta yritys onkin vaalinut tiettyä avoimuutta ja päästänyt ammattiyhdistyksen edustajat myös niille ulkoisille foorumeille, joilla Ensto profiloituu. Mitään edustusta yrityksen johdossa työntekijöillä ei kuitenkaan ole.

– Se on paikka, Marjo Raitavuo sanoo, missä jokaisen jäsenen on annettava yritykselle oma erityisosaamisensa.

Eikä osallistuminen varmaankaan edes olisi luottamusmiehen edun mukaista. Se saattaisi tuoda hänelle eturistiriitoja, joita olisi mahdoton ratkaista, hän toteaa. Mutta johdon ja henkilöstön välinen avoin keskusteluilmapiiri on asia, jota ei voi yliarvioida, hän korostaa. Marjo Raitavuo tuli perheyritykseen hankittuaan ensin kasvatustieteellisen koulutuksen ja kokeiltuaan muutaman vuoden ajan opettajan ammattia.

– Se on osoittautunut ihan hyväksi taustaksi. Olen humanistina näissä insinööripiireissä pystynyt säilyttämään itselläni oikeuden esittää "tyhmiä kysymyksiä". Se on osoittautunut monissa yhteyksissä oikein terveelliseksi.

Kasvatustiede kiinnostaa häntä edelleen. Hän valmistelee parhaillaan väitöskirjaa "luottamusmiehen osaamisesta".

– Opettajan ihmistuntemus on osoittautunut hyväksi ominaisuudeksi johtajalle ja siitä haluan pitää kiinni.

Marjo Raitavuo toimii nykyään EM Groupin – omistajayrityksen – toimitusjohtajana ja hänen veljensä Timo Miettinen johtaa Ensto-konsernin hallitusta.

Marjo Raitavuo korostaa perheyrityksen toiminnan pitkäjänteisyyttä.

– Meidän kvartaalimme on neljännesvuosisata.

Yrityksen yhteiskuntavastuu kuuluu myös sanavarastoon. Tuntuu esim. luonnolliselta keskustella Porvoon kaupungin kanssa ennen kuin tekee olennaisesti kaupunkia koskevia päätöksiä. Hän kuvaa pörssiyhtiön ja (pörssissä noteeraamattoman) perheyrityksen eroa kertomalla kuinka Enstolla muutama vuosi sitten harkittiin pörssiin menoa. Niiden asiakirjojen joukossa, joita pörssi pyysi lähettämään, oli luettelo työntekijöistä jotka saivat sellaista tietoa, joka teki heistä sisäpiiriläisiä. Se lista oli pitkä, pörssin mielestä aivan liian pitkä.

– Olisimme siis joutuneet sulkemaan suuren osan henkilöstöämme sellaisen tiedon ulkopuolelle, joka oli ollut heidän saatavillaan.

Markkinatilanteen muuttuminen johti sittemmin siihen, että pörssiin menosta luovuttiin. Henkilöstölle voidaan siten edelleen tiedottaa asioista reilusti.

Perheyritys merkitsee vakautta

Tehdassalissa, jossa valmistetaan erilaisia sähköasennuslaitteita, tapaa paljon pitkään talossa olleita työntekijöitä. Se on varmasti merkki siitä, että pyrkimys huolehtia omasta henkilökunnasta on onnistunut. Myös uusia työntekijöitä, joiden odotukset ovat myönteiset, löytyy.

Sorvaamo on tehtaan sydän ja myös sen vanhin osa. Olavi Teränen on ollut siellä tässä vaiheessa 38 vuotta.

– Minulle perheyritys merkitsee vakautta.

"Patruunan aikana" oli kodikkaampaa, nyt kaikki on suurempaa, mutta kyllä yhteisyydestä on edelleen jotain jäljellä.

Meillä on "osastoneuvosto", jossa voidaan keskustella työasioista – palkkakysymyksiä lukuun ottamatta.

hdellä asennusosaston linjalla istuu Tero Koljonen ja poimii muovirasioita robotista ja robottiin. Hän on koulun käynyt kokki, mutta hänellä ei ole aikomustakaan siirtyä siihen ammattiin. Hän ansaitsee täällä vähintään yhtä hyvin ja viihtyy työssä ja työkavereiden kanssa. Se että työantajalla on ollut tarjota vuokra-asunto, on vahva plussa.

Kovin etäiseksi kokee työnantajansa osaston luottamusmies Jaana Hänninen.

– Tärkeintä on työ ja toimeentulo.

Sen hän pannut merkille, että halukkailla on mahdollisuus edetä ja kehittää itseään. Niin ikään on tiettyjä vaikutusmahdollisuuksia.

– Jos uusia työkaluja tarvitaan, se yleensä järjestyy, hän sanoo ja nappaisee ylimääräisen johdon pois rasiasta, jolle tekee loppupuhdistuksen.

Evu Soiramon hoitaman linjan etiketeissä on jotakin sotkua ja hän ryntäilee edestakaisin tietokoneen ja tuotantohihnan väliä. Hän on merkonomi ja tullut töihin Enstolle, kunnes löytää jotain muuta.

– Osa-aikatyö myyjänä ei elätä, joten on parempi olla täällä. Työ on ihan ok ja täällä uskaltaa sanoa, jos tarvitsee.

Hans Jern