vane.jpg (302 bytes)

 

SAK:n elinkeino-
poliittinen asiantuntija
Pekka Ristelä
Pekka Ristelä, SAK:n elinkeinopoliittinen asiantuntija Rasismin
vastustaminen
kuuluu
ay-liikkeelle

koska ihmisiä toisiaan vastaan kiihottava vihanlietsonta heikentää solidaarisuutta ja siihen perustuvaa edunvalvontaa. Kysymys on myös ihmisarvosta ja -oikeuksista, jotka ovat ay-liikkeen arvojen ydintä.

Rasismi on ikivanha ilmiö, mutta sen viimeaikainen vahvistuminen poliittisessa keskustelussa on suomalaisittain uutta. Ilmiön taustalla vaikuttavat tavallisten ihmisten pelot ja tietämättömyys, mutta myös näiden häikäilemätön hyväksikäyttö oman edun ja poliittisten päämäärien saavuttamiseksi.

Häikäilemätöntä on myös se, miten jotkut työnantajat hyväksikäyttävät maahanmuuttajien ja ulkomaisten työntekijöiden heikompaa asemaa suomalaisilla työmarkkinoilla. Lakeja ja sopimuksia rikkoessaan nämä työnantajat hyötyvät riistämiensä työntekijöiden, rehellisten työnantajien ja koko suomalaisen yhteiskunnan kustannuksella.

Ay-liikkeen on vastustettava niin poliittista vihapuhetta kuin työntekijöiden kansallisuuteen tai syntyperään kytkeytyvää riistoakin. Erityisen varuillaan on oltava silloin, jos jälkimmäisestä yritetään hakea aineksia ensin mainitun sisällöksi. Riisto ei ole riistetyn vika.

Työntekijöiden oikeudet ovat turvassa vain, jos ne koskevat kaikkia. Voimaa oikeuksien puolustamiseen on vain silloin, kun niitä puolustavat työntekijät yhdessä antamatta työnantajan kilpailuttaa heitä toisiaan vastaan.

Ay-liikkeelle nämä ovat itsestäänselvyyksiä. Siksi sitä pitää olla myös rasismin vastustamisen.

 

Palkkatyöläinen 5.5.2010 nro 4/10

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullejutun alkuun

harpalk.gif (881 bytes)