– Mitään ei ole siitäkään kuulunut, nauraa Melin, joka ensimmäisen kerran teki asiasta ehdotuksen vuosia sitten assistenttiyhdistyksen aktiivina.

Melinin mukaan ymmärrettäessä nykytilannetta on katsottava historiaan. Ensin oli perustamisen vaihe 1800–1900 lukujen molemmin puolin. Silloin syntyi liittoja ja SAK. Se oli luokkaperusteinen järjestelmä, joka eli aikansa.

– Modernin suomalaisen ay-liikkeen alun paikannan 1960-luvun palkkatyöläistymiseen, SAK:n eheytymiseen ja Suomen mallin rakentamiseen. Tällöin ay-liikkeen uudisti nuori väki. Silloin järjestäydyttiin liittoihin, ajateltiin että ay-liike oli kansalaisoikeus ja työntekijät halusivat pitää huolta omista eduistaan.

– Suomalainen ay-liike ei ole pystynyt uusintamaan 1960-luvun rakenteita ja toimintatapoja, vaikka maailma on muuttunut ympärillä. Työelämä, sen organisoinnin mallit sekä työn ja pääoman suhteisiin liittyvät mallit ovat järjestäytyneet kokonaan uudella tavalla. Vanha jako työntekijöistä sekä alemmista ja ylemmistä toimihenkilöistä ei enää päde. Sille ei ole enää sijaa työelämässä, mutta se on yhä sitkeästi ay-liikkeen rakenteissa.

Turha jako toimihenkilöihin ja duunareihin

– Jos puhtaalta pöydältä alkaisi miettiä tulevaisuutta, niin lakaisisin kaiken pois. Tai ehkä Akavan jättäisin, sillä meillä on selvästi korkeintaan kahden keskusjärjestönpaikka. SAK:laisten ja STTK:laisten töiden luonne, työn ehdot ja vaativuus ovat hyvin lähellä toisiaan. Vuosia tehdyt työolotutkimukset osoittavat selvästi näiden ryhmien työolojen samankaltaisuuden.

– Mutta puhtaalta pöydältähän ei oikeastaan enää voi lähteä. Polkuriippuvuus vaikuttaa ja liittoidentiteetillä on merkitystä. Virkamies tai virkailija haluaa tehdä eron duunareihin, vaikka heidän palkkansa ja työolonsa olisivat heikommat. Tällä on merkitystä siihen, miten liittoihin liitytään.

Muita Melinin mukaan huomioitavia asioita ovat sukupuoli ja ikä. Nämä ovat usein varsinaisia kompastuksen paikkoja.

– Työelämää ja ammattiliittoja johtavat miehet vaikka palkansaajista yli puolet on naisia. Ja ikä nousee uudistettaessa kärkeen. 1960-luvulla ay-liikkeen uudistivat nuoret, mutta nyt ne samat jäärät ovat vieläkin vallassa. Toki kokemus on tärkeää tukevaisuuden rakentamisessa. Mutta nytkin uudistajina pitäisi olla niiden, jotka rakentavat liikettä itselleen. Ei siellä tarvitsisi rinteen anttien ja lylyn laurien olla päsmäämässä. Meidän yli viisikymppisten näkemykset ovat erilaisia, emmekä enää ole rakentamassa uutta ay-liikettä itsellemme, korostaa professori Harri Melin.

Pitää miettiä, kuinka ei puolusteta vaan ajetaan ihmisten etuja. Tulevaisuuden ay-liike ei ole rautakourien massan vaan yksilöiden ja asiantuntijoiden moninaisiin tarpeisiin vastaava liike.

– Vanhat rakenteet ovat niin sitkeässä, etten osaa edes mielikuvitella, millaisen ay-liikkeen nuoret haluaisivat tai tarvitsisivat edunvalvojakseen, tunnustaa Harri Melin.

Verkostoja ja divisioonia

Vaikka sosiologian professori Harri Melin tunnustaa, ettei osaa ajatella, millainen tulevaisuuden ay-liike olisi, niin silti hän intoutuu pohtimaan vaihtoehtoja. Esimerkiksi suurten konsernien tavasta organisoida työt voisi olla apua tulevaisuuden hahmottamiseen.

– Niillä on verkostomainen organisaatio, soluja ja tiimejä, verkostoja ja projekteja. Voisiko ay-liike toimia näin? Ay-liike voisi rakentua divisioonista, joita olisivat esimerkiksi työhyvinvointi, työelämänkehittäminen, elinikäinen oppiminen, työntekijöiden ja työnantajien yhteistyö ja sitten vaikka palkka ja työehdot. Divisioonat toimisivat tietyillä asia-alueilla ja siellä olisi erilaisia hankkeita. Nykyisenlaiset liitot häviäisivät. Työhyvinvoinnista tai työelämän kehittämisestä löytyisi helposti kaikkia palkansaajia yhdistävä punainen lanka.

– Asiaperusteisen edunvalvonnan nostaminen organisointimalliksi olisi varsin järkevää. Jos siihen ei päästä, niin ainakin suurempiin liittokokonaisuuksiin pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti. Ja kaikenlaista yhteistyötä on lisättävä, korostaa Melin.

Liittokokouskausi on liian hidas tie!

Harri Melin on seurannut tarkkaan viime vuosien muutosta. Jos hänen mukaansa muutosta viritellään liittokokouskausi tai kaksi, niin tie on ehdottomasti liian hidas. Kun on selkeä strategia ja halu toteuttaa sitä, niin ylimääräisiäkin liittokokouksia voi Hänen mukaansa järjestää vaikka yksipäiväisenä ja pienemmällä kestityksellä.

1960-luvulla oli selvä ohjelma. Mikä on nyt ay-liikkeen näkemys tulevaisuudesta? Millaisen suomalaisen yhteiskunnan se haluaa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Melinin mukaan pitää selkeästi sanoa, mitä ay-liike haluaa viiden vuoden kuluttua. Ja sitten kertoa, mitä teemme asian saavuttamiseksi.

– Ei kun toimeksi, Melin kehottaa.

Pehmoasiat tulevaisuuden kova ydin

Nyt on Melinin mukaan jo selvästi nähtävissä, että asioiden tärkeysjärjestys muuttuu. Työaika ja työolot ovat jo nyt nousseet hyvin tärkeiksi.

– Sosiologit ovat jo pitkään puhuneet green capitalismista. Ainoaksi vaihtoehdoksi sosiologit näkevät kestävän tulevaisuuden. Jos ay-liike haluaisi olla ajan hermolla, niin se olisi tekemässä tietä vihreälle kapitalismille. Se voisi vaatia sellaisia taloudellisia ratkaisuja, joita ohjaisi kestävä kehitys. Emme voi sulkea silmiämme maailman eriarvoisuudeltakaan, onhan ay-liike aina ollut solidaarinen.

Green calitalism on Melinin mukaan luonteva tulevaisuus, koska kapitalismi on hänen mukaansa tullut rajoilleen.

– Kiina siirtää töitä halvempaan Vietnamiin. Mistä löytyy vielä halvempaa työvoimaa, jostain Afrikasta ehkä vielä. Mutta sitten maapallo on kierretty! Halvempaa työvoimaa ei enää löydy. Kansainvälisellä ay-liikkeellä on työsarkaa heikompien etujen ajamisessa.

– Ay-liikkeessä kaivattaisiin nyt yhteiskunnallista otetta ja räväkkää keskustelua. Idealismi ei ole kielletty ja utopioita tarvitaan. Juristien ja ekonomistien ylikorostunut aika on ohi, sitä paitsi molemmiltahan on utopiat kielletty. Kaipaisin enemmän työelämän asiantuntijuutta.

Sosiologian professori Harri Melin korostaa, että muutoksen moottoriksi on saatava ennakkoluulottomat nuoret, heidän on otettava ay-liikkeen tulevaisuus käsiinsä. Pitää tehdä selkeä tulevaisuuden strategia ja sitten toteuttaa se. Tietoista muutoksen strategiaa puoltaa sekin, että Melinin mukaan ei aina kannata odottaa kriisiä, joiden kautta ay-liike on usein uudistunut.