vane.jpg (302 bytes)

SAK:n tutkija Linnea AlhoSAK:n tutkija
Linnea Alho

Tutkimus on valttia
ay-liikkeessä

koska käsiä heiluttelemalla emme enää pärjää, kuten eräs entinen SAK:n puheenjohtaja kerran minulle tokaisi.

Ay-liike on ajautunut yhteiskunnallisessa keskustelussa altavastaajan asemaan. Ay-liikettä syytetään milloin mistäkin, ja yleensä viitataan juurikin SAK:laisen ay-liikkeen tekemiin "rötöksiin".

Tilanteessa, jossa ympäröivä todellisuus ei ole ay-liikkeelle myötäsukainen, tarvitaan aivan erityisesti kykyä tuoda esille asioita työelämän arjesta ja esittää ne hyvin perustellen sekä ihmislähtöisesti. Tutkimusta hyödyntämällä ay-liike voi tehdä työtään "etupainotteisesti": otetaan uusia ilmiöitä haltuun, nostetaan ne julkiseen keskusteluun ja esitetään ratkaisumalleja. Muiden tehtävänä on silloin reagoida ja etsiä paremmat argumentit.

Työnantajapuolikin yrittää terävöityä työelämätutkimuksen alueella. Tästä osoituksena on muun muassa EK:n julkaisema vihkonen nimeltä Työelämän parantumisen paradoksi, jossa EK:n asiantuntijat tekevät työnantajapuolelle edullisia tulkintoja Tilastokeskuksen ja TEM:in aineistoista ja sivuuttavat kokonaan työelämän eriarvoistuvat kehityskulut.

SAK:laisen ay-liikkeen pitää tiivistää yhteistyötä yliopistollisen tutkimuksen kanssa ja tuottaa itse uskottavaa tutkimusta. Edunvalvonnassa pärjätään, jos ajamamme asiat ovat tästä maailmasta ja perustelut kestäviä.

SAK:n tutkimustiimi toivoo kentän ihmisiä mukaan
keskustelemaan työelämästä tiimin blogiin
Uusikulma.blogspot.com.

 

 

Palkkatyöläinen 15.12.2010 nro 10/10

 

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullejutun alkuun

harpalk.gif (881 bytes)