vane.jpg (302 bytes)

Hengailua ja vaikuttamista

Älä mokaa netissä
Yhteisöpalveluja
Jakelupalveluja

  Kaikista SAK:laisten liittojen jäsenistä ainakin joka kolmas on Facebookissa, alle 35-vuotiaista kaksi kolmesta (TNS Gallup, joulukuu 2009).

Facebookissa voi

  • Kerätä ympärilleen tuttavistaan ja yhteistyökumppaneistaan verkoston, jonka kanssa käydä keskustelua ajankohtaisista aiheista. Esimerkiksi monet kunnallispoliitikot raportoivat aktiivisesti kunnan- tai kaupunginvaltuuston kokouksista ja kysyvät joskus Facebook-kavereidensa mielipiteitä tehtäviin päätöksiin.
  • Tuoda omissa tilapäivityksissä esiin itselle tärkeitä yhteiskunnallisia aiheita, uutisia tai näkökulmia. Esimerkiksi työtaistelutilanteissa voi omissa päivityksissään kertoa, mistä on kyse ja miksi työntekijöiden on tärkeää ajaa omia oikeuksiaan. Keskustelun kautta monelle verkkokaverille voi valjeta, kuinka lakkojen päämäärä ei ole tehdä kiusaa, vaan saada aikaan reilut työehdot.
  • Luoda omalle ammattiosastolle, paikallisjärjestölle tai vaikkapa yhteiskunnalliselle kampanjalle ryhmän, jonka jäsenet voivat vapaasti tai rajoitetusti käydä keskenään keskustelua ja jakaa kuvia, videoita tai muuta materiaalia. Esimerkiksi tieto eurooppalaisesta ay-toimintapäivästä 29. syyskuuta levisi pitkälti Facebook-ryhmien kautta.
  • Luoda tiedonvälitykseen sivun, jonka päivitykset sivun "tykkääjät" näkevät omalla Facebook-etusivullaan. Esimerkiksi SAK:lla on Facebookissa oma, vähintään kerran viikossa päivittyvä sivunsa. Sivua on helppo hyödyntää erilaisissa kampanjoissa ja se soveltuu hyvin organisaation tai julkisuuden henkilön tiedotuskanavaksi.
  • Tiedottaa tapahtumista ja kutsua niihin osallistujia. Jos tapahtuma on kaikille avoin, kutsuttavia voi kasaantua huima määrä, kun kaverin kaverin kaverit jakavat kutsua eteenpäin.
  • Seurata ajankohtaista keskustelua, uutisointia ja tapahtumia sivujen, ryhmien ja kavereiden tilapäivitysten kautta.

Jenni Karjalainen

 

Älä mokaa netissä

Netin keskustelupalstoille on helppo kirjoittaa, sillä portinvartijat puuttuvat. Siksi siellä on myös helppo mokata. Netti ei ole laeista vapaa alue. Se, mikä on lakien mukaan laitonta, on laitonta myös netissä.

Piirros SANNA KALLIOWww-sivujen tekijä on aina itse vastuussa sivunsa sisällöstä ja on hyvä muistaa, että verkossa julkaistut sivut tai videot näkyvät kaikille maailman nettikäyttäjille. Hyvä nyrkkisääntö on, että nettiin kannattaa laittaa vain sellaista aineistoa, jota olisit valmis esittämään myös muussa yhteydessä. Kun osallistut netin keskusteluryhmiin, maltti ja harkinta ovat valttia!

Esimerkiksi työnantajan herjaaminen netissä voi tuoda varoituksen tai pahimmillaan potkut. Toisaalta omasta työstä ja työpaikan ongelmista kertominen ei ole rikos vaan tärkeä osa sananvapautta.

 

Yhteisöpalveluja

  • Suomi24 on Suomen suurin yhteisöpalvelu, jossa rekisteröityjä käyttäjiä on yli 2 miljoonaa.
  • Facebook käynnistyi USA:ssa opiskelijoille suunnattuna palveluna. Suomessa käyttäjiä on eri arvioiden mukaan 1,4–1,8 miljoonaa.
  • IRC-Galleria on nuorten ja nuorten aikuisten yhteisö, rekisteröityneitä käyttäjiä on noin 500 000.
  • MySpace on painottunut musiikkiin ja bändeihin.
  • Second Life on virtuaalimaailma, johon voi luoda oman hahmon (Avatar). Käyttäjiä on maailmanlaajuisesti yli 14 miljoonaa.

 

Jakelupalveluja

  • YouTube (videot)
  • Flickr (kuvat)
  • SlideShare (Power Point esitykset)

 

 

Palkkatyöläinen 15.12.2010 nro 10/10

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullejutun alkuun

harpalk.gif (881 bytes)