EAY:n piirissä
EU:n hakijamaiden ja jäsenmaiden keskeisiä alueneuvostoja on seitsemän. Meillä on
ollut projekti näiden seitsemän työstä. Sen tulosten pitäisi valmistua ensi syksynä,
kertoo alueneuvostojen työtä EAY:ssä koordinoiva sihteeri Maria Helena Andre.
Yhtenä hyvään yhteistyöhön yltäneenä alueneuvostona hän mainitsee Italian ja
Slovenian välisen.
Luulen, että taustalla on pitkä yhteistyön perinne. Se on auttanut
alueellisen hallinnon mukaantuloa yhteistyöhön. Heillä on keskenään paljon myös
epävirallista kanssakäymistä, mikä on auttanut asioiden hoitamista. Yleensähän
raja-alueilla on paljon jännitteitä, sanoo Maria Helena Andre.
Alueneuvostojen keskeiset tehtävät liittyvät rakenne- ja aluepolitiikkaan. Kilpailu
tuotantolaitosten sijoittamisesta ja kasvava työttömyys on pakottanut myös ay-liikkeen
aktiiviseksi raja-alueilla. Samoin työmarkkina- ja sosiaaliturva-asiat vaativat
ay-liikkeiden koordinaatiota yli rajan.
Mutta näiden perustehtävien ohella työtä tehdään myös hakijamaiden
ay-järjestöjen vahvistamiseksi. Yhteistyön kautta EU:n resursseja ja varoja suunnataan
näille alueille, sanoo Maria Helena Andre.
Alueneuvostojen työtä tulisi arvostaa entistä enemmän. Kaipaisin nimenomaan
työnantajia mukaan tähän työhön, hän vinkkaa.
Ensimmäinen alueneuvosto luotiin Saar-Lothringen-Luxemburg raja-alueelle (Saksan,
Ranskan ja Luxemburgin välille) vuonna 1976. Tuolloin hiili- ja terästeollisuuden kriisi
pakotti alueen ammattiliitot rajat ylittävään yhteistyöhön. Vuonna 1993 perustettiin
Elbe/Neisse-alueen neuvosto (Saksan, Puolan ja Tshekin välille), joka oli ensimmäinen
EU:n ja hakijamaiden välille perustettu yhteistyöelin.
Suomenlahden neuvoston perustamisen jälkeen Suomi on mukana kahden neuvoston työssä.
Ensimmäinen näistä on vuonna 1998 Norjan ja Ruotsin kanssa perustettu Pohjoisten
alueiden neuvosto. Venäjältä Muurmanskin ay-liike seuraa tarkkailijana sen työtä.
Hilkka Jukarainen