Aiemmin maan hallituksilla oli oikeus yksin päättää kunnallisesta jaotuksesta, mutta siihen niiden rohkeus ei kuitenkaan riittänyt. Parissa kymmenessä vuodessa kuntien määrä on vähentynyt keskimäärin kunta per vuosi -vauhtia. Määrä on liian pieni, koska toisaalta ei ole merkittävämmin edistytty kuntien yhteistyön lisäämisessä.

Toisaalta Lipposen ensimmäisen hallituksen runnoma lääninuudistus ei ole kovin rohkaiseva esimerkki valtiovallan taidoista ratkoa vaikeita ongelmia.

Tällä hetkellä jo päätettyjä tai pitkälle vietyjä kuntaliitoksia on Pieksämäen seudulla, Loimaalla sekä Savossa Kuopion ja Vehmersalmen liitos 2005.

Mielenkiintoisia, Suomen koossa kohtalaisen suuria kuntakokonaisuuksia syntyy, mikäli 100 000 asukkaan Saimaankaupunki (Lappeenranta, Imatra ja Joutseno), 65 000 asukkaan vielä nimetön Kouvolan, Kuusankosken, Valkealan ja Jaalan muodostama kaupunki, 40 000 asukkaan Keurusselän kaupunki (mm. Mänttä, Keuruu, Vilppula) ja samankokoinen Raaseporin kaupunki (Hanko, Tammisaari, Karjaa ja Pohja) onnistutaan kokoamaan.

Raaseporin kaupungin erikoistunnusmerkkinä olisi edelleen kaksikielisyys: kaupungin asukkaista 60 prosenttia olisi suomenruotsalaisia.

Viime kädessä ratkaisu on kuntalaisten käsissä, kuten esimerkiksi Karjaan ja Pohjan tapauksessa vuosikymmen sitten: kuntaliitoksen vastustamisesta alkoi Vasemmistoliiton puheenjohtajan Suvi-Anne Siimeksen nousu valtakunnalliseksi päättäjäksi. Nyt voisi olla tilaa henkilöille, jotka haluavat vahvempien yksiköiden avulla turvata kunnalliset palvelut.

Pentti Peltoniemi

– Mutta näitä ei käytetä, sanoo opetusministerin erityisavustaja Maarit Feldt-Ranta, joka ajaa alueen kuntia yhteen yhdeksi vahvaksi Raaseporin kaupungiksi.

1990-luvun alussa länsiuusimaalaisten Karjaan kaupungin ja Pohjan kunnan välillä oli vakava yritys saada aikaan kuntaliitos. Hanke hyväksyttiin Karjaan valtuustossa samana iltana, kun Pohja sen hylkäsi. Jälkeenpäin koko hanketta on luonnehdittu amatöörimäisesti hoidetuksi, ja siinä keskityttiin sellaisiin epäolennaisuuksiin, kuin kuten missä kukin virkamies liitoksen jälkeen istuu.

Mittelössä kävi perityypillisesti: moni liitosta ajanut sai pahasti siipeensä. Nyttemmin yhdistymishenkisiä päättäjiä on ollut vaikea saada innostumaan asiasta uudelleen, ja monet heistä ovat kääntyneet väljemmän seutuyhteistyön kannalle.

– Läntisellä Uudellamaalla valittu linja on seutuyhteistyö, jonka tulosten olisi alettava näkyä pikaisesti. Isot linjaratkaisut on tehtävä tämän ja ensi vuoden aikana, sanoo Billnäsin ruotsinkielisen työväenyhdistyksen) puheenjohtaja Maarit Feldt-Ranta. Hän on myös Pohjan valtuutettu ja kunnanhallituksen toinen varapuheenjohtaja.

Feldt-Rannan mukaan ensisijainen vaihtoehto olisi kuitenkin kuntaliitos.

– Läntisen Uudenmaan kunnissa tulisi ensisijaisesti keskittyä alueelliseen/seudulliseen kehittämiseen ja taistella sillä tavalla koko seutua vaivaavaa/uhkaavaa näivettymistä vastaan.

Feldt-Ranta tiivistää, että läntisimmällä Uudellamaalla on valittavanaan kolme tietä: kuntaliitos, yhteistyön ja uudenlainen seudullisen ajattelu tai odottelu, joka johtaa entistä syvempään kurjuuteen.

– Viime kädessä jotkut muut kuin tämän alueen päättäjät ratkaisevat asian.

Raaseporin kaupunki

– Paras ja tehokkain keino on suuri kuntaliitos. Luodaan Raaseporin kaupunki, johon liittyvät Hanko, Tammisaari, Karjaa ja Pohja. Hän toteaa, että halukkuutta tai valmiutta tähän ei kuitenkaan alueellisesti ole vielä tarpeeksi ja asiasta käytävä keskustelu on sattumanvaraista.

– Ratkaisua yritetään hakea seutuyhteistyöstä, mutta koska valmiudet ja kulttuuri puuttuvat, tuloksetkin ovat laihoja.

Joitakin yhteistyöhankkeita alueella on vireillä, kuten Karjaan ja Pohjan jätevesipuhdistamo. Siitä on vastikään tehty päätökset. Hanketta kuvataan enemmän pakoksi kuin yhteistyön voimainnäytöksi. Samoin alueen kunnat ovat tehneet aluekeskusohjelman esiselvityksen, jonka pohjalta valmistellaan päätöksiä varsinaisen seutuohjelman tekemiseksi. Työtä kuvataan verkkaiseksi.

– Kuntaliitoksiin vaikuttaa varmasti valtionosuusuudistus, joka toteutunee 2005. Uudistuksen yhteydessä valtio linjaa myös kuntapolitiikkaansa. Jotain voi varmasti päätellä varapääministeri Antti Kalliomäen juhannuksen alla antamasta lausunnosta: kuntien määrää on supistettava rajusti.

Samaan viittaa Tampereen yliopiston kansleri, pitkän uran kuntahallinnossa tehnyt Heikki Koski. Hän esitti Uusi Aika –lehdessä, että kuntien määrää vähennettäisiin sadalla.

Feldt-Ranta muistuttaa, että kunta on palveluorganisaatio, jonka ensisijainen tehtävä on tuottaa asukkailleen palveluja. Nykyisellä kuntarakenteella, 446 kunnalla, liian suuri osa resursseista kuluu päällekkäiseen työhön ja hallintoon.

Löysiä kysymyksiä ja päättämättömyyttä

Kuntaliitosten yhteydessä puhutaan yleensä epäolennaisuuksista, kuten Karjaan ja Pohjan tapauksessa nähtiin: kuntien nimistä tai virkapaikkojen jaosta, kun lopputuloksen kannalta keskeisimpiä kysymyksiä ovat palvelut, kuten mihin hintaan ja missä niitä jatkossa kuntalaisille tuotetaan.

– Monilla on harhakäsitys, että kuntaliitos tarkoittaisi kaiken olemassa olevan lakkauttamista ja suurien yhteisten yksiköiden perustamista. Pelätään oman, lähellä olevan, palvelun katoamista. Paradoksaalista tässä on, että vain yhteistyöllä — esim. kuntaliitoksella — pystytään takaamaan sellainen taloudellinen pohja, jolla tärkeät perus- ja lähipalvelut voidaan toteuttaa. Eli jos emme tehosta toimintaamme kunnissa, ajaudumme tilanteisiin, jossa joudumme tinkimään laadusta ja palvelusta.

Feldt-Ranta varoittaa tulkitsemasta ajatuksiaan siten, että järkeistämisen tavoitteena olisi kunnan työntekijöiden työtahdin kiristäminen entisestään.

– Eihän laatua ole se, että henkilöstö ajetaan loppuun, hän huomauttaa.