Metsuri Kilkki, 56, ei seiso Punkaharjulla, Luston metsämuseon lammen rannalla ensimmäistä kertaa. Eikä taida kymmeneskään riittää.

Lusto on ollut kuluvan vuosikymmenen jatkuvasti laajeneva metsäammattilaisten kesämekka.

Tänäkin vuonna museon metsäpäiville vaelsi liki viisi tuhatta puun ystävää kummastelemaan toinen toisilleen näreenvääntöä, parrun piiluamista, nerokasta karjalaista tervahautaa, iloisesti tippuvaa kiteeläistä pontikkapannua, päreiden höyläystä tai ultramodernia leikkuupuimurin kokoista monitoimikonetta.

Saimaan lounaisrannalla, Suomenniemellä asuva Kilkki ei autoillut järven ympäri Lustolle markkinahumuun tai tukkilaiskisojen katsomoon.

– Isä oli kyllä aikanaan kovakin syrjä sumajuoksussa ja minäkin aloittelin metsätöitä nippu-uitoilla, mutta enemmän nämä nykypäivän tukkilaiset ovat harrastelevia showmiehiä, armeijan kapiaisia ja metsänhoitajia.

Kilkki kaarsi Lustolle ensinnäkin siksi, että tapaisi eteläsavolaisia tovereitaan Puuliiton piirin kesäjuhlilla, metsäpäivien kyljessä, ja varsinkin siksi, että osallistuisi jälleen kerran moottorisahauksen mestaruuskilpailuihin.

Kolme kertaa mestarina

Kilkki laskeskelee olleensa mukana pärinäsahoineen SM-koitoksissa ainakin 25 kertaa.

– Konnevetisen Poikolaisen Veikon kanssa me olemme pitkään seassa pyörineet, Veikko muistaakseni vuoden vielä minuakin kauemmin, Kilkki selvittää.

Tämänvuotiseksi mestariksi sahaa elimäkeläinen Esa Tumelius, UPM:n miehiä, kuten Kilkki ja Poikolainenkin.

– Neljännen kerran Esa voitti ja kahdeksan kertaa on sijoittunut mitaleille, Kilkki luettelee suoralta kädeltä.

Omaa palkintokaappiaan Kilkki täytti yhtä menestyksekkäästi parikymmentä vuotta sitten.

– Sahasin mestaruudesta ensimmäistä kertaa 1977 ja vuotta myöhemmin tärppäsi. Kaikkiaan kolmeen ykköstitteliin olen yltänyt ja pysyin kymmenkunta vuotta vähintään pronssikahinoissa 1980-luvulla, Kilkki kertoo.

Nyt karahti kaatoon

Luston tämänsuvisessa 32:n SM-sahaajan ottelussa Kilkki sijoittui 20:nneksi.

– Ensimmäinen laji, kaato, pudotti. Siinä tuli parhaisiin nähden puseroon melkein sata pistettä. Ei niin isoa rakoa neljässä muussa lajissa takaisin kurota, Kilkki selostaa.

Moottorisahauksestakin on vuosien mittaan tullut yhä perusteellisemmin kilpaurheilua, eikä siinä enää pärjää pöllejä metsässä työkseen pyörittelemällä.

Sahaukseen kuuluvat viisi eri lajia vaativat tarkkuutta, ja varsinkin kaadosta tulee pienessäkin tuulessa helposti onnen kauppaa.

– Harjoittelu on jäänyt vähiin. Ja nestoreitahan me Poikolaisen Veikon kanssa näissä kuvioissa jo olemme, Kilkki puolustelee.

Myös metsurin päivittäinen työtuntuma sahaan on ammatin muuttuessa väljähtynyt.

– Kun monitoimikone korjaa nykyään suuremmat puut, metsurin saha jää huiliin puoleksikin työajasta. Hakkuut vähenevät, nyt hoidetaan enemmän, raivataan vesakkoja ja istutetaan taimia.

Ammatistaan pitää innostua

Vuosikymmeniä jatkunut jokakesäinen kilpailuputki käy Kilkin mielestä vaihtelusta ja piristyksestä normaalille leipätyölle.

– Hyvä sijoitus kisoissa ei tuo lisää palkkaa.

– Kilpailujen hyöty syntyy siitä, että alaa on seurattava ja pysyttävä hyvin mukana oikeissa työtavoissa ja välineiden kehityksessä.

– Huippusahaaja on aina kiinnostunut myös ammatistaan: jokaisen liikkeen pitää olla tarkkaan viilattu ja ergonomisesti oikein ja käsillä viimeistä huutoa olevat työkalut, miettii UPM:n kaakkoisen hankinta-alueen työsuojeluvaltuutettu Kilkki.

Eero Kosonen