Vappuaallossa mukaan tuli 10 uutta jäsentä, jotka Maltaa ja Kyproksen kreikkalaisosaa lukuun ottamatta olivat vielä reilu vuosikymmen sitten kommunistisessa komennossa. Edellisen kerran EU:n portit aukesivat 1995 Itävallalle, Suomelle ja Ruotsille.

Uusista jäsenistä ei yksikään yllä juuri millään elintasomittarilla EU:n keskitasolle. Henkeä kohti lasketun kansantulon perusteella köyhimpiä ovat Baltian maat ja Puola, mutta rikkainkin eli Slovenia jää kolmanneksen päähän unionin entisten 15 jäsenen keskiarvosta. Kasvu näissä maissa on kuitenkin moninkertaista vanhoihin jäseniin nähden.

Kansalaisia EU25 sai lisää 70 miljoonaa eli viidenneksen, ja väkiluku nousi 455 miljoonaan.

Monenlaista muutakin numerorumbaa lehdet ovat uusilla jäsenillä viime päivinä soitelleet. Jopa siat ja lehmät on tarkkaan laskettu ja sekin huomattu, että maanviljelijöitä ja teollisuustyöläisiä laajennus toi unioniin roimasti lisää.

Itämeren uusia EU-naapureitamme on julkisuudessa käsitelty usein uhan ja nimenomaisesti elintasouhan näkökulmasta. On kauhisteltu suuria palkkaeroja, sosiaaliturvan epätasapainoa, verodumppausta jne. Kuitenkaan yhdenkään unionin aikaisemman laajentumisen yhteydessä vanhat maat eivät ole tulijoiden vuoksi joutuneet juuri kummoisiinkaan vaikeuksiin.

Turo Bergman, Itämeren maiden työmarkkinatuntija SAK:ssa, kysyykin (s. 35) aiheellisesti, missä ovat puheet ja varsinkin selvitykset tämän alueen mahdollisuuksista. Niitä on varmasti paljonkin, mutta jostain syystä rantavaltiot eivät ole saaneet aikaiseksi yhdessä niitä etsiä.