Tämän nykyisen tupon syntymahdollisuuksia puolitoista vuotta sitten puntaroitaessa puhui ainakin SAK:n puheenjohtaja useaan otteeseen sumun peittämästä lähimaisemasta. Samanlaisia kelejä tuntuu pitelevän tänäänkin.

Pelkästään ensi vuoden kasvuvauhdista näyttää suomalaisen talousviisauden huipulla vallitsevan ainakin kahdenlaista ilmaa, kun rahaministeriö sanoo yhtä ja ennustelaitokset toista. Eikä näkymä kansainvälisesti ole yhtään seesteisempi.

Kummastusta herättää myös valtiovarainministerin seireenilaulu "tuntuvista" verohelpotuksista, vaikka hallitusohjelmaan kirjattu alennusvara oli ja meni viime ja tämän vuoden veropäätöksiin. Julkispalveluistako uusi raha otetaan vai tuottavatko verot jälleen roimasti päälle sen, mitä kansalaisille budjettikirjassa uskoteltiin?

Vanhasen hallituksen tulopoliittista puuhakkuutta on siellä täällä pidetty jo yliaktiivisena. Ainakin sellaiset puheet, joissa koko isänmaan onni ja menestys on ripustettu yksin ay-liikkeen ratkaisujen varaan, ampuvat pahasti yli. Hämäräksi on jäänyt sekin väite, että Suomi olisi tulevaisuutensa suhteen tullut jollekin vedenjakajalle, jossa ay-liikkeellä on valta päättää, hukummeko vedenpaisumukseen vai selviämmekö kuivin jaloin.

Sitten vajaan parin vuoden takaisen tulosopimuksen sen paremmin maailman kuin Suomenkaan talous ei juuri ole muuttunut. Silloin oli epävarmaa ja nyt on epävarmaa. Maan ja firmojemmekin talous on kuitenkin edelleen vahvassa kunnossa.

Uusi aihe neuvotteluissa tasosta riippumatta tulee olemaan Kiina-ilmiö. Se tuskin rajoittuu enää kiistaan vahvemmasta irtisanomisturvasta, vaan laajenee koskemaan myös työaikoja ja palkkoja.

Muista EU-maista tulee jatkuvalla syötöllä lisää esimerkkejä eri firmojen vaatimuksista pidentää työaikaa ilmaiseksi. On vain ajan kysymys, milloin suomalaiset työnantajat käyttävät samaa Kiina-korttia ja tällä kertaa "järjestäytyneesti".